Koovee julkaisi joukkueensa – kolminkertainen Suomen mestari tuorein vahvistus

Tommi Hakala jättää kasvattajaseuransa. Kuva: Juha Käenmäki.

Tommi Hakala jättää kasvattajaseuransa. Kuva: Juha Käenmäki.
Tommi Hakala jättää kasvattajaseuransa. Kuva: Juha Käenmäki.

Koovee julkaisi tulevan kauden joukkueensa. Uusina kasvoina joukkueeseen liittyi vielä kolme uutta pelaajaa ja lisäksi julkaistiin tärkeä jatkosopimus.

Kolminkertainen Suomen mestari Tommi Hakala liittyy joukkueeseen SPV:n liigamiehistöstä. Tampereelle muuttava Hakala on ollut SPV:n liigamiehistössä ensimmäisen kerran jo kaudella 2008-09. Hän on pelannut urallaan 131 ottelua Salibandyliigan runkosarjassa ja 50 ottelua playoffseissa. Runkosarjassa pistesaldo on 22+21 ja pudotuspeleissä 5+3.

– Kasvattiseurasta lähteminen ei ollut helppo päätös. Haluan kuitenkin kehittyä edelleen pelaajana ja haastaa itseäni, joten loppujen lopuksi päädyin siihen, että uusi paikkakunta ja uudet ympyrät antaisivat minulle sopivan lisäpotkun kehittymiselle. Kun olin tehnyt lähtöpäätöksen, niin Valtterin (päävalmentaja Sainio) kanssa jutellessa löytyi yhteisymmärrys hyvin ja ajatukset sopivat siihen, mitä olin itse hakemassa. Näin päätös Kooveen suhteen oli suoraviivainen, Hakala avaa siirron syitä Kooveen tiedotteessa.

– Tommi on tärkeä lisä joukkueeseen. Hän on hyväkuntoinen, kokenut ja työteliäs pelaaja ja uskon, että hän pystyy tuomaan paljon positiivisia asioita joukkueeseen. Hyökkääjänä potentiaalia on suurempaankin määrään tehoja, Sainio puolestaan toteaa.

Lisäksi uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Ossi Koskinen ja Topi Koskinen. 1994-syntynyt Ossi Koskinen debytoi Salibandyliigassa kaudella 2011-12, mutta viime kausilla peliminuutit keväällä hopeaa pokanneessa Esport Oilersissa ovat jääneet vähiin.

Topi Koskinen taas on 1997-syntynyt lahtelaisen PHSB:n kasvatti, joka oli viime kaudella nostamassa LaSB:ia Salibandyliigaan Divarista. Koskinen pelasi viime kaudella rinnakkaisedustuksella LaSB:issa. Opiskelujen myötä Tampereelle muuttava rightin puolen hyökkääjä teki viime kaudella 16 Divari-ottelussa tehot 6+2.

Kooveen kannalta tärkeä uutinen on myös 88 Salibandyliigan ottelussa 47+42=89 tehopistettä tehneen Lassi Ylisiurusen jatkaminen joukkueessa. Ylisiurinen pohti uransa jatkoa viime kauden päätyttyä jo runkosarjaan. Kesän mies on kuitenkin treenannut Kooveen kanssa ja monivuotinen kapteeni nähdään Kooveen paidassa jatkossakin.

– Harjoittelu muuttui jonkun verran Valtteri Sainion ja Jenni Puputin myötä ja itselleni syntyi sellainen tunne, että ihan kaikkea potentiaalia ei ole ulosmitattu aiemmilla kausilla. Henkilökohtaisella tasolla kehitettävää vielä on ja halusin ottaa haasteen vastaan. Joukkueen nuorentuessa alkoi tuntua myös siltä, että kopissa on tarvetta kokemukselle nuorten kaverien vastapainoksi. Siinä varmaan pystyn olemaan hyödyksi ja valmentajien apuna, Ylisiurunen kommentoi Kooveen tiedotteessa.

Kooveen miesten edustusjoukkueen sopimuspelaajat kaudella 2016-17 ovat:

Maalivahdit:
Hasu Rasmus (lainasopimuksella Nurmon Jymyssä)
Peiponen Eero
Vonk Arvid

Puolustajat:
Alamettälä Jussi
Alkki Lauri
Andersson Nico
Jokela Aleksi
Koskinen Ossi (Esport Oilers)
Lintula Matias
Repo Mikko
Tuomela Roni (Koovee A-jun)

Hyökkääjät:
Ahola Tommi
Hakala Tommi (SPV)
Immonen Mikko
Koljonen Perttu
Koskinen Topi (PHSB/LaSB 1.div)
Kotovaara Lassi
Kuusisto Jasse (SalBa)
Lamminen Kristian (Esport Oilers liiga/A-jun)
Saari Samu
Salomaa Samuli
Segerman Samuli (Koovee A-jun)
Sillanpää Aleks (Koovee A-jun)
Västilä Oskari
Ylisiurunen Lassi

2 comments

  1. Andersson on reenannut kesän todella kovaa. On tikissä tulevalla kaudella.

  2. En muista että olis kertaakaan SPV:n katsomos tarvinnu manata Hakalan Tommin suorituksia kaukalos. Melkoinen energiapakkaus ja taistelija. Menetys SPV:lle, tämäkin….