Miesten Salibandyliiga-joukkue SPV valmistautui tänä viikonloppuna alkavaan liigakauteen leireillen seuran kotikonnuilla Seinäjoella. Leiri alkoi sähäkästi Cooper-testillä.
Pohjat testissä veti hyökkääjä Jukka–Pekka Pelto-Arvo, 23, joka ehti 12 minuutin aikana kipittää komeat 3645 metriä. Kyseessä on seuran uusi ennätystulos.
Lukema on senkin takia erityinen, että edellistä ennätystä piti pitkään hallussa joukkueen nykyinen päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Tommy Koponen. Aiempi ennätys oli 3520 metriä.
Pelto-Arvo pääsi tällä kertaa hieman jopa kyykyttämään edelleen kovakuntoista päävalmentaja, sillä Pelto-Arvo ohitti ennätysvedossaan Koposen kierroksella. Koposen, 44, tulos oli 3240 metriä.
– Näin on sekin päivä nähty, että joku painaa Cooperissa kierroksella ohi. Pahoillaan ei voi silti olla, kun siihen on taas koko kesä miehiä usutettu. Ja kun ohitus tapahtuu 8 kierroksen jälkeen, se kertoo sen, että ohittaja on just tehnyt SPV:n historian yhden hienoimmista ennätyksistä, Koponen kommentoi omassa Facebook-päivityksessän.
Pääkallo.fi:n tietojen mukaan Koposta paremman tuloksen (yli 3240 metriä) Cooper-testissä tänä viikonloppuna sai vedettyä kuusi SPV-peluria.
Cooper-testin ja lajiharjoitusten lisäksi SPV:n leiriohjelmassa oli myös muun muassa JymyJussit–Kiteen Pallo-pesisottelun seuraaminen sekä ampumajuoksun kokeileminen.
—
Valitettavasti coopertestillä ei ole tekemistä salibandyn kanssa vai kuinka moni vetää pelissä 12min vaihdon tasasella vauhdilla? Luulisi SPV:nkin jo hiljalleen siirtyvän LAJINOMAISEEN harjoitteluun, mutta jos tehdään kaikki niinkuin ennenkin niin jäädään hiljalleen moderneista joukkueista jälkeen, vrt Happee, Classic, ERÄ
Silti kaikki kunnia Pelto-Arvolle, kova urheilija, toivottavasti ottaa myös salibandynpelaajana seuraavan harppauksen.
Kai nyt cooperilla jotain tekee testaus mielessä ja riittävästi pitää juosta. Mutta se täysin totta, että ei säbän kannalta hyötyä parantaa testituloksia testituloksien parantamisen vuoksi, mitä huhujen mukaan vielä tehdään.
Liiga tasolla kaikkien pitäisi vetää 3 t kylmiltään, jos ei niin on väärässä sarjassa!
Väitän että 1 divarissa kaikki tekee sen myös!
Näin totesin jo vuosi sitten Kun Happee julkaisi oman syrkean tuloksen, ja kas kummaa pelit kääntyi lukemattomia kertoja lopussa vastustajalle. Ilman yli 3 t kuntoa terävyys vaan puuttuu lopussa ja vastustaja rankaisee tylysti. Ei silti ole kestävyys laji mutta tärkeä seikka silti! U19 MM kisoissa vuosi sitten suomi reilusti edellä vastustajia sen osalta. Mitään osa-aluetta ei voi väheksyä korkeimmalla tasolla jos haluaa taistella kärkisijoista.
Heikko cooperin tulos yksinään ei vielä takaa sitä, että olisi kyseessä kovakin pelimies.
Yhdenlainen mittaustapa se tuokin. Toisaalta, jos tuon perusteella pistetään pelaajat kunnonmukaiseen järjestykseen, niin laji on väärä. Majussa harrastetaan sitten vielä testin pidempää versiota, eli 20min juoksua, joka on vielä kauempana lajin vaatimuksia. Oma ehdotukseni on 8x200m, 30s levolla, sykkeestä loki. Juoksujen kokonaisaika ratkaisee järjestyksen ja sykkeestä saa käsityksen palautumiskyvystä. Lähempänä lajia ja erottelee jyvät akanoista. Antaa urheilijalle käsityksen pelinomaisesta kunnosta ja poistaa pitkien lenkkien treenaustarpeen, joka vain hidastaa kentällä.
Mikä on pitkän lenkin raja? Anyway mun mielestä säbässä tarvii olla riittävä peruskunto ja se muutenkin kaiken perusta, palauttavat lenkit jne. Tiedän vaan, että osalle valmentajista tullut näiden ”modernien” oppien takia käsitys, että pelkät hyppelyt ja pomppelut riittäis peruskuntoon. En siis tarkoita, että pitäis treenata kuin esim juoksijat, mut silleen sopivasti, you know;-)
Pitkän juoksulenkin raja menee n. 20 sekunnin kohtaalla salibandyssä. Oma juniori ei tuon pidempiä juoksuja tee, mitä nyt joukkueen alkulämmöissä tai koulun liikuntatunneilla. Juoksi elämänsä ensimmäisen cooperin testin siirryttyään yläasteelle. Tulos 3060m oli tämän pienen kaupungin seiskaluokkalaisten paras ja on varsin riittävä salibandyyn. 99% pojan juoksutreeneistä on kuitenkin vain 2,5s – 20s pitkiä, toki toistoja on paljon – siis todella paljon. Treenitunteja tulee viikossa 15-30 ajanjaksosta riippuen, mutta tuo toki sisältää myös paljon muuta kuin juoksemista. Treenin tähtäin on pelkästään salibandyssä. Mielenkiintoista nähdä paljonko menee kasiluokan coopperissa nyt syksyllä, vaikkei sillä mitään tekemistä salibandyn kanssa olekkaan.
Kyllä on niin käsittämätön toi takana olevan kaverin ilme Mikko Kohosen ekassa insta-kuvassa, että kyllä kannattaisi hakeutua Hollywoodiin, josko Men in Black-elokuvasarja saa jatkoa ja siihen etsitään jotain ihmisasuun pukeutunutta alienia…
Vähän kuten Mato yllä kirjoitti, on mahdollista kehittää cooperin testin tuloksia siinä ohessa salibandya (varten) treenaten TAI sitten kehittää yhtä aikaa sekä salibandya että cooperin testin tuloksia treenaten osan ajasta cooperin testiä varten…
Jos asiaa sitten ajattelee kokonaiskuormitusten ja kehittysmisresurssien kautta, voi pohtia että kumpi olis parempi salibandyssa kehittymiselle. Täten voisi myös miettiä, mitä mallia tällainen testitulosten kommentointi antaa nuorille salibandyn pelaajille, junnuvalmentajille ja vanhemmille. Kannattaako treenata testejä varten vai olisko se peli kuitenkin se asia, jota katsottaisiin…
Henk koht vierastan, etenkin junnuilla, tätä yksipuolista yhteen lajiin tähtäävää harjoittelua. Miksi? Monipuolisen harjoittelun ja harrastamisen hyödyistä on sen verta paljon tietoa. Fysiikkatreenissä nyt muutenkin mahdoton antaa yleispätevää ohjetta, yksilöllistä touhua, no siltikin mä neuvoisin monipuolisuuden, ei rasitu vaan yhdet ja tietyt lihakset. Tästä asiasta vääntönyt aikaisemminkin liikaa, joten ei jaksa enempää 🙂
Pertti Ukkola kertoi aamu-tvssä juosseensa parhaimmillaan 4010 metriä cooperissa. Lajissa, jossa ei suorituksen aikana juosta askeltakaan. Cooper indikoi kuntopohjaa, ei sitä millä se on hankittu…
Missä kohtaa jutussa kerrotaan, että SPV:n joukkue on keskittynyt pelkästään pitkänmatkan juoksuharjoitteluun ja harjoittelee vain parantaakseen Cooper tuloksiaan. Ei kai se, että jengi juoksee kovia tuloksia Cooperissa sulje pois sitä, etteikö joukkue tekisi myös LAJINOMAISIA harjoituksia. Kovakuntoiset joukkueet kun jaksavat myös treenata enempi ja monipuolisesti. Kestävyysominaisuuksista on hyötyä pitkän kauden aikana.
Muista Mato, että yksittäinen esimerkki ei ole yleistämiskelpoinen millään muotoa.
hah, samaa vinkumista aina. Tuo on nyt oli peliveikkosille tuollaista hauskanpitoa vähän kiertää rataa ympäri muun harjoittelun ohella.
Sen lisään, että en siis todellakaan esittänyt väitteitäni koskemaan peliveljiä! Mä arvostan koposta ja kaverin näkemyksiä. Tsekki gaimeissä näki miten ”koposen pelinkääntöä” käytti ruotsalaisetkin loppuottelussa.
Aika epäasiantuntevaa on keskustelu täällä. Ehkä Pääkallo voisi joskus vaikka tehdä jutun siitä, miten peruskestävyys liittyy urheiluun.
Tässä ketjussa se vanhempi, joka kirjoitti, että oma juniori ei vietä lainkaan aikaa peruskestävyysalueella: kannattaisi muuttaa harjoittelutottumuksia, ennen kuin tulee ylikunto.
Palautuminen vaihdon aikana, pitkän kauden rasituksen kestäminen, jaksaa harjoitella ja pelata koko kauden, motoriikan ja pään koossa pysyminen otteluiden lopussa…
Hyvä peruskunto on todella hyvä mittari urheilijalle monista asioista. Ja tietenkin se on vain osa harjoittelua.
Salibandy taitaa olla ainoa palloilulaji missä vielä mitataan kuntoa vanhanaikaisella cooperin testillä.
Johtuuko se valmentajien taustoista? Monet ovat olleet kestävyyslaijien harrastajia ja ehkä siksi käytetään vielä jopa valintakriteerinä joukkueisiin kuten Kettunen maajoukkueessa.
Jääkiekossa vaaditaan aika paljon samoja ominaisuuksia, joten valmentajat saavat helposti sieltä mallia.
3000 metrin cooperkunto pitäisi olla selviö kaikille itseänsä urheilijaksi kutsuville jo ihan arkiliikunnan mukana. Esimerkiksi työ- ja koulumatkapyöräilyt, erilaiset alkulämmöt, ja erilaisten pallopelien pelaamiset kasvattavat peruskunnon jo tohon ”maagiseen” kolmeentonniin. Kun tämä on vaatimustaso on täyttynyt alkaa vasta se jyvien akanoista erottelu esim, jalkakyykky, rinnalleveto, 2* 45 s juoksutestin, 5 loikan testien perusteella. Kunnon urheilijalla nämä kaikki pitäisi olla hyvällä tasolla ja jos ei ole niin harjoittelu pitäisi jaksottaa niin että heikkouksia vahvistetaan ja vahvuuksia ylläpidetään. Tämän kaiken päälle vielä lajiharjoittelu sekä tietysti teknisten ominaisuuksien harjoittaminen.
Katsojalle: toki yleisin tapa mitata on piip-testi, ei Cooper. Kaikkien kunnolla testaavien junnujoukkueiden peruskauraa.
Jääkiekossa nimenomaan käytetään yleisesti 30 min juoksua kestävyyden mittaamiseen. Makuasia onko se cooper, 20 min vai 30 min, mutta hyvä tuota on mitata peruskunnon seuraamiseen. Kun se on kunnossa niin pystyy palautua ja jaksaa ylipäätään harjoitella.
PS. Eihän kyse muutenkaan ole siitä, että parannetaan testituloksia, vaan siitä, että parannetaan esim räjähtävyyttä (näkyy suoraan pelaamisessa) ja sitten sitä voidaan mitata esim 5-loikalla.
S7: Yhteen lajiin tähdätään siksi, että poikaa ei kiinnosta mikään muu. Olen kyllä ehdottanut muita lajeja ja käyttänyt pojan 12-vuotiaana mm. yksissä kiekkotreeneissä, kun halusi kokeilla, mutta ei se mihinkään johtanut. Tajusi myös itsekkin, että kiekkoon ryhtyessään joutuisi jättämään B-poikien treenit/pelit tuon takia, eikä ollut selvästikkään tuohon valmis. Enkä minä nyt tiedä onko tuo säbään panostaminen nyt niin yksitoikkoista: Poika kyykkäsi 13-vuotiaana (171cm/63kg) 120kg, joten miksei toi nyt pärjäisi vaikka voimanostossa. Lisäksi uskoisin pärjäävän pyöräilyssä, rullaluistelussa ja jopa juoksussa, jos haluaisi noissa kilpailla. Vaan kun ei nappaa, niin ei nappaa.
KIMMOQ: Mato tuskin muistaa mitään, mutta oikeassahan sinä olet.
PEKU: Olet siis sitä mieltä, että yli kolme tonnia cooperissa ei ole riittävä peruskunto salibandyyn 13-vuotiaalle? Hiihtäjälle varmaan riittämätön, mutta reikäpalloon itse uskoisin riittävän. Poika tosin pelaa, ja on aina pelannut, paljon itseään vanhempien kanssa ja korkeilla sarjatasoilla, joten kestävyysominaisuuksia tietysti vaaditaan ihan eri tavalla, kuin jos pelaisi omanikäisissään. 40% vuoden OT-treeneistämme on vähintään kaksi kertaa niin raskaita, kuin mitä salibandypelissä ikinä voi tulla vastaan, vaikka yksittäiset juoksusuoritteet ovat lyhyitä. Ja kun kerran mainitsit tuon palautumisen vaihdon aikana, niin se on juurikin se mitä treeneissämme haemme. Me vaan koetamme löytää sen ihan eri kautta, kuin mihin salibandyssä on perinteisesti totuttu.
Tänä kesänä on tuttuja nuoria miehiä päässyt liigarinkiin harjoittelemaan ja kesän ohjelmaan näyttäisi osana kuuluvan 10-15km lenkit, jota en itse ymmärrä tässä lajissa ollenkaan.
MATO, millasia treenejä itse laittaisit noiden 1-1,5 h juoksulenkkien tilalle?
Nyt jo epäilyttää onko mato vaan pelkkä provooja. Mut joo ihmettele rauhassa miksi tehdään peruskuntoa. Lue vaikka joutessasi pikajuoksijoitten treenauksesta, kaikki treeni kun ei voi olla täysiä, jos meinaa, että kroppa kestää. Yhteen lajiin tähtäämisessä ei mun mielestä mitään vikaa, mutta yksipuolisessa treenissä on.
En siis tossa ylempänä ihan niin kirjoittanut mitä ajattelin, nyt varmaan jo lähempänä…
Aiempi kommenttini jälkeenin luettuna ei ollut mitä tarkoitin, tää uusin nyt se mitä piti sanoa. Eihän väkisin voi montaa vetää jos ei intoa. Nää on näitä ku kiireessä näpyttää
Ja nyt lakaa sitten koneet ja monta viestiä putkeen. Taitaa olla maanantai 🙂
se joka ei ymmärrä miksi jossain vaiheessa kautta juostaan 10km juoksulenkkejä ei ymmärrä kyllä harjoittelun perusasioista yhtään mitään. Ei yhtään mitään. Ei mitään.
MATO: Siinä vaiheessa kun 13-vuotias alkaa tehdä maksimeja jalkakyykyssä, valmentajalta (jos sen sallinut) pitäisi ottaa ”luvat” pois. Ei edes pientä järjen hiventäkään, olkoon sitten missä tahansa fyysisessä kehitysvaiheessa.
Cooper-tulos on hyvä kertomaan fyysisestä peruskunnosta. Nuo metrit kun osaa suhteuttaa ja arvioida lähes jokainen tuulipukukansalainen. Samaa voi sanoa penkkipunnerruksesta.
Onko niitä sitten järkeä mitata salibandyssa? Peruskestävyyteen ja lajinomaiseen fyysiseen suorituskykyyn on paljon parempiakin mittareita.
Toukka juuri jalkakyykyn takia epäilen matoa täydeksi provoilijaksi!
Mato on tosiaan pelkkä provooja, poika kylläkin todellinen. Monipuolisuus on tärkeä juttu kovassa treenaamisessa juurikin sen kropan kestävyyden kannalta, oikein ajoitettu ja riittävä lepo myös.
JAMES: 1,5 tunnista käyttäisin 15min. polkupyöräilyyn aluksi, 15min. loikkiin ja hyppelyihin reilulla palautuksella, puoli tuntia salilla/kuntopiiriä, 15min. intervallijuoksuun lyhyillä palautuksilla, lopuksi 15min. rullaluistelua. Lisäksi tunti treenin jälkeen 15min. venyä/rullausta.
TOUKKA: Mikä on sitten se oikea ikä jalkakyykkyyn? 15-vuotiaiden sarjassa voit kuitenkin kilpailla Suomen mestaruudesta. Näkyypä siellä poikaa nuorempiakin kisoissa olevan, mutta kilpailevat M15-luokassa ”alaikäisinä”. Toisaalta 13-vuotiaat sotivat ja avioituvat toisissa kulttuureissa, mutta täällä suurin rikos on tehdä pari kertaa vuodessa ykkösiä jalkakyykyssä. 🙂 Niin ja se joka ei ymmärrä ykkösten tärkeyttä treenaamisessa ajoittain, ei ymmärrä harjoittelusta yhtään mitään. Ei mitään. 😉
Ottamatta kantaa varsinaisesti edellä olevaan keskusteluun, ihmettelen vaan sitä, miksi toi Cooperin testi tuntuu olevan niin vaikea aihe säbässä. Ei yksikään joukkue taatusti harjoittele sitä yksistään kesällä, mutta jokaisen liigatasoisen pelaajan pitäisi mielestäni juosta se 3000m. Tottakai voit pärjätä liigassa huonommallakin kunnolla, mutta oletettavasti pärjäisit paremmin, kun peruskuntosi mahdollistaisi yli 3000m tuloksen. Ei tämä tarkoita sitä, että pitkät aikahakuiset lenkit pitäisi sisällyttää säbäharjoituksiin. Ei niitä sisällytetä jääkiekkoonkaan ja silti siellä testataan pelaajien peruskunto 30 min juoksulla. Se vaan korrelloi pelaajan kokonaiskunnon kanssa. Jos pystyt pelaamaan 60 min liigatason säbää ilman, että sen rasitus vaikuttaa merkittävästi suoritukseesi, pystyt kyllä juoksemaan 3000m 12 minuutissa kevyesti. Kysykää vaikka Niemisen Jakelta.
Eli madon mielestä peruskestävyys turhaa selvä. Joidenkin lähteiden mukaan, punttia kevyttä ei ennen kun pituuskasvu loppunut ja ei alle 15v. Lähde lääkäri, jokainen ite päättäköön ketä uskoo. Oma penska ei varmasti kyykkäis+100kg penska. Toisten tyhmyys ei mun mielestä oikeuta omasn tyhmyyteen, tosin tiedän että moni ei näin ajattele. Oskun edellisen kommentin allekirjoitan täysin!
Yhtäkin lajia voi harjoitella monipuolisesti. Pallopelin treenin ei tarvitse aina olla samanlaista, keskitehon kuormittavaa ja hapollista. Näin ne tekee futiksessakin, jaksotetaan treeniä mutta annetaan poikien pelata ja harjoitella sitä mitä haluavat, eikä opeteta että on juostava metsissä lisäksi, jotta parantaa testejä. Tän takia siellä ollaan myös parempia pelaamaan, pallolla vaikka suomalaiset kyllä pärjää testeissä heille. Perinteet kuitenkin velvoittaa tekemään kuten ennenkin, ”enemmän ja kovemmin” olis ainoa oikea lääke.
Pertti Ukkolaa kunnioitan itsekin, mutta hän ei kyllä tietääkseni ole salibandyn asiantuntija tai valmentaja. Kestävyyttä on muunkinlaista, kuin cooperin testillä testattava. Pallopelissä pitäisi jaksaa koko pelin ajan toistaa pallopeliä, ei rataa ympäri juoksua. Ei uimaritkaan juokse coopereissa huipputuloksia, vaan uivat.
Salibandyliigan taitavimmista pelaajista osa tälläkin hetkellä ovat huonoja fysiikkatesteissä. Vaikka testeillä voi keskimäärin olla joku korrelaatio urheilulliseen salibandyliikkumiseen, ei asia ole niin yksinkertainen kuin ”enempi aina parempi”. Pelaamaan oppii pelaamalla, ja jos ihmisen suorituskykyä repii viiteen eri lajiin tai testiin täysillä, syö se kehittymistä siinä ”päälajissa” jonka tulis olla salibandyssa salibandy, ei juoksentelu suolla, metsissä, urheilukentällä eikä edes kyykkymaksimin tai rinnallevedon tavoittelu. Näitä oheistreenejä voi silti tehdä, jos niistä nauttii ja oikeasti kokee itselle hyödylliseksi – mutta mikä osa tästä on vain heikkoa lajiharjoittelun laatua ja kulttuurillista perinnettä. Ei salibandy ole pelkkää fysiologiaa… mutta salibandylla voi kehittää fysiologiaa monipuolisesti, jos osaa.
Kiitos Antti Hänninen, olipa hyvin kirjoitettu, tietoa tuntuu olevan valmentamisesta.
Ei salibandy kehity cooperin testeillä vaan peliä on erityisesti pelaamalla kehitettävä.
Suomen salibandyliigassa pelejä on liian vähän ja pitkiä taukoja peleistä, pelaajat joutuvat harjoittelemaan vaan suuremman osan vuodesta, sitten keksitään näitä cooperin testejä yms. jotka eivät liity lajiin mitenkään.
Nuori laji tarvitsee kehittyäkseen myös tässä ison muutoksen.
Pitääpä käskiä omaaki joukkuetta seuraaviin treeneihin tulemaan pyörällä ja ottamaan mukaan salikamppeet ja juoksukamppeet ja vielä rullaluistimetki:D melkoosen puolentoistatunnin treenin kyllä kehittelit:)
Se on huono tekosyy että on taitavia pelaajia huonommalla fysiikalla. Kuinka hyviä he olisivatkaan paremmalla fysiikalla? Ja herranen aika sentään tuota cooperin hyödyllisyydestä jauhamista. Eiköhän sen painoarvo spv:lläkin ole kohtuu pieni kun pelipaikkoja jaellaan. Se uimari vertaus oli muuten huono.
Miten sitä lajia harjoitellaan 20h/vko? Kun ei saa nyt harjoitella fyysisiä ominaisuuksia lainkaan. Tai siis saa mutta aina se tehdään väärin koska koutsit on niin daijuja. Tai ainakaan ei saa harjoitella niin että synapsit eivät kuormittuisi. Tai ainakaan että sitä ominaisuuden kehittymistä jotenkin testeillä tuotaisiin urheilijalle konkreettiseksi. Aika mahtavat on Hännisen/Kytöhongan olosuhteet kun pystytään vain pelaamalla harjoittelemaan jatkuvasti. Tai siis ei ne sitä tarkoita vaikka niin sanovatkin vaan se on se idis että se peli keskiössä on se juttu. Mitä muut ei siis tajua, koska muut on daijuja ja juoksee lenkkiä. Jotenki urpoo mutta silti niinku siistii koska hiffaaminen on se juttu. Ehkä vielä urpompaa on se, että jos jossain on kulttuuri, jossa pidetään fyysisiä ominaisuuksia arvossa, niin sitä sitten naureskellaan. Lopultahan se on se peli, mikä ratkaisee kenen menetelmä oli olemassa olevaan materiaaliin nähden toimivin ja kuka sen pokaalin nostaa. Alkaa olla kohtuu raskasta uutisesta ja twiitistä toiseen lukea näitä ”väärin testattu/harjoiteltu” kommentteja näiltä herroilta.
Tämä jälleen hyvä esimerkki, miksei ois pitänyt ees lähteä kommentoimaan. Repa ylempänä peukku. Tiede on tiedettä, pahimmillaan yksi uskonto. Tärkeintä todistaa, että on itse oikeassa ja muut väärässä. Pahoittelen jos mun kommenteista on tullut toi kuva, ei ole tarkoitus, en ole tämän alan ammattilainen, kiinnostunut kylläkin asiasta. Mun lähtökohta ehkä eroaa siinnä, että oman duunin kautta(en suostu kertomaan mikä) tiedän kuinka erehtyväinen ihminen on, kuinka halutaan mennä matalista kohdista jne. Esim. kerrot ei tarvii juosta pärjätäkseni = ei tehdä peruskuntoa lainkaan, siis karrikoiden. Ja eihän nää Hänniset co sitä tarkoita. Ja esimerkkinä Suomen ainut ja paras fudis seura(muut potkupalloa, anteeksi mutta totuus se on) HJK ohjeistaaa junnujaan peruskestävyys on kaiken pohja…
Ja mitä tulee SPV:n ja Koposeen, niin tulokset ja duuni lajin eteen kiistaton. Harva jätkä Suomessa on vaikuttanut yhtä paljon pelin kehittymiseen, jopa Ruotsissa. Toi on fakta. Spevelle naurettiin miten pelasi, käänsi peliä nopeesti jne. No naarasi parit kannut ja naurettiinko enää? Jos jonkun mielestä metodit on perseestä, hommaa samat kannukset ja tuu puhuu uudestaan! Ja mä siis oon EVI:n miehiä vieläkin…
S7: En ole sanonut peruskestävyyden olevan turhaa, vain tavan jolla siihen perinteisesti pyritään. Pitkät juoksut hidastavat nopeusominaisuuksia niin paljon, että salibandyssä peruskestävyys kannattaa mielestäni tehdä nopeuskestävyyden sivutuotteena. Tällöin bonuksena saadaan aikaan nopea palautumiskyky. Nopeampi kuin pitkillä lenkeillä on mahdollista. Ja muista että myös Mengele oli lääkäri. Ei titteli välttämättä tee mielipiteistä sen oikeampia. Kannattaa itse ottaa selvää ja tehdä ratkaisunsa kerättyjen tietojen pohjalta. Näin on sitten helpompi elää lopputuleman kanssa.
NAPPO: Kannattaa muistaa se monipuolisuus, jos niitä treenitunteja kertyy viikottain kymmenen tai yli. Pallollisessa kertyy askelluksia väkisinkin ja jos sen lisäksi vain juostaan, niin jalkavammoja alkaa ilmetä väkisinkin. Kun treenataan yksilöurheilijalle tutumpia tuntimääriä, tuollainen eri treenimuotojen kanssa kikkailu on lähes välttämätöntä. Sitten kun ottaa vielä huomioon, että OT-treeniemme pituus on yleensä kolminkertainen mainittuun 1,5 tuntiin nähden, niin yksittäiset treenimuodotkin ovat hieman pidempiä, kuin esimerkissäni. Todellisuudessa noita eri treenimuotoja on meillä käytössä normi OT-treeneissä 1-2kpl enempi. Lopuksi jos urheilijanuorukaisesi tarvitsevat vielä äidin kyyditsemään treeneihin polkupyöräilyn sijasta, niin uskon tosiaan sali- ja lenkkivarustuksen eron olevan heille turhan hämmentävä. Varsinkin näin kesäisin… 😉
Nimimerkki Repa osui nyt aika ytimeen, aivan samoja fiiliksiä tullut itselle näistä twitter-persoonista! Etenkin tämä Kytöhonka, tosi ristiriitaiset fiilikset kaverista. Periaatteessa diggaan kun höpöttelee niin paljon säbästä, mutta sitten juuri tämä muille toimintakulttuureille naureskelu…
Esimerkkinä, omasta mielestäni säbän yksi parhaista valmentajista, saavutustenkin osalta, Akseli Ahtiainen: herran filosofia pohjautuu työnteolle ja järjettömään juoksurääkkiin. Oilerspojilta voidaan kysyä, että mentiinkö viime kausi lajin ehdoilla? No ei menty, vaan mäessä ja lenkkipoluilla hikoiltiin. Täysin siis vastakkainen näkökanta kuin somekoutseilla. Toki hänellä taktinen osaaminen taustalla, mutta tämän lisäksi Aksu puhuu avoimesti, miten tämä laji on pitkälti liigatasolla asennepeli. Mikäli taistelutahto ja asenne ei ole kunnossa niin noutaja tulee. Tällekkin somekoutsit naureskelevat (voi tarkistaa twittertililtä) ja korostavat rakenteita rakenteita…. Silti Ahtiaisen näytöt ”hieman” eri luokkaa kuin näillä herroilla. Ja sama pätee Koposeen, hyvin samankaltainen ideologia säbän suhteen kuin Aksulla ja menestystä on tullut!
Nojoo lähti hieman laukalle alkuperäisestä aiheesta, mutta pointtina se, että ei ole yhtä ainutta tapaa treenata tätä laija! Jos joku haluaa painottaa fysiikkaa mäkijuoksuin niin painottakoot ja jos haluaa juosta testin siellä täällä niin juoskoot. Tulokset peleissä kertoo loppupeleissä kuka on kuka ja millä tavalla juuri sinä vuonna pärjää. Toki allekirjoitan täysin tuon, että junnuilla peli edellä ja minimoidaan treeneissä seisoskelu. Liigassa sitten tähdätään siihen tulokseen. Noh, kai tämäkin kommentti nostetaan twitterissä esille ja naureskellaan kuinka pihalla anonyymihuutelijat ovat..
Tämän päivän kuormitusfysiologian tiedoilla ei se harjoiteltu tuntimäärä ratkaise niinkään kuin ne piikit. Pitää nostaa maltilla ja sopivalla progressiolla kuormia. Se on aivan selvää että taito on tärkeää ja vaatii harjoittelua hyvin palautuneena. Peliä pitäisi harjoitella pelinomaisella ja vähän paremmalla intensiteetillä, jos halua kehittyä. Harjoittelun ei silti tarvitse olla aina hapokasta, koska treeneissä voi peliä pätkiä vapaasti ja palautua haluamansa ajan. Pelissäkin on vaihdot. Intensiteetti ja laatu ”toistoissa” on oleellista, ei määrä. Se rajattu kyky kehittää hienomotoriikkaa ja lajinopeutta kannattaa käyttää niin hyvin kuin mahdollista, kun pallopdleistä puhutaan.
Iberian niemimaan futiksesta voi ehkä ottaa mallia – siellä on nostettu myös joitakin pyttyjä. Itse olen näitä opiskellut mm. Real Madridin entisen fitnesskoutsin (Javier Mallo) kirjoista, joissa availtu Espanjan ja Portugalin suurten seurojen menetelmiä ja valmennusfilosofiaa. Kulttuuriero on suuri tänne dataa ihannoivaan Suomeen. Lätkä ja säbä on vähän pienempiä lajeja kuitenkin kuin fudis. Hyviä juttuja tarjolla ja kirjoja saa parillakympillä. Tai sit katsoo aina mitä viimeksi säbässä pytyn nostaneet teki.
Kai Messistä ja Iniestasta tulis paljon parempia jos ne bodais ja lenkkeilis. Pitääkö säbässäkin olla paljon vielä parempi kuin K. Savonen vaikkapa? Juosta enemmän, näyttää laihalta tai fitness-harrastajalta?
Loppu ehkä heikosti muotoiltu, mutta jos mulla on valmennettavana junnuja tai aikuisiakin, niin ensin mä toivoisin että ne pelais lajia vaikkapa sillä tasolla kuin Krister ja pysyis ehjänä. Sitä ennen en kauheesti stressais lihasmassasta, sikspäkistä ja coopperin testistä. Aina parempi jos se pelin taso on vielä korkeampi, mutta ei ne fysiikkatestien parantelut ole mikään oikoreitti, päinvastoin ne on kiertotie jos määräävät suunnan.
Säbää treenaten voi kehittää: voimaa (suunnanmuutokset), nopeutta/ketteryyttä, peruskuntoa(taito, tekniikka ja taktiikka), nopeuskestävyyttä jne. lajinomaisesti ja taidon kanssa yhtä aikaa. Vammoilta säästyy kun säätelee kuormitusta fiksusti ja vaihtelee ärsykkeitä. Näin vaan ei uskalleta tehdä, koska määrä ja perinteet. Oheistreenin suuri volyymi ja rankkuus sekä lajitreenin vähentäminen ”fysiikka edellä” kesäisin kiistatta ja maalaisjärjelläkin syövät paukkuja kehittyä lajissa optimaalisesti. Kuitenkin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja pyttyjä voi nostella vaikka ihan kaikki ei treenissä olis täydellistä.
Ja jos vielä suomalaisilla lapsilla ois pohjalla hyvä peruskunto, mitä ei enää ole! Ja siinnä se mun pointti, paljon tärkeämpi asia kuin potkupallot ja sählyt. Ja mitä tulee mainitsemaan metsissä juoksun tarpeellisuuteen, niin joo ei ehkä säbään, mutta miten omaan jaksamiseen ja päähän? Metsän terveysvaikutuksista tekstiä kanssa. Sinällään ymmärrän laji edellä ja toisaalta en, esim junnuista puolet ja yli lopettaa, mitä osaavat tehdä, jos ei ole opetettu kuin sählyä? Lyhykäisyydessään, itse en osaa ajatella ihmistä vain pelaajana, yhden lajin harrastajana. Toki meni todella pahasti ohi aiheen. Mitä tulee huippu urheiluun, niin ihan terveydellisin perustein ei taida minkään lajin harrastaminen olla hyväksi, valitettava totuus, kesti itseltä pitkää hyväksyä. Mutta hänninen puhuu asiaa, yltiöpäisen duunin teon ihannoimisen vääryydestä, en siis todellakaan ole erimieltä, lähinnä ajattelen vähän eri kantilta. Toivottavasti mun pointista saa jotain selvää.
Se tosta unohtui, että aina pitäisi ymmärtää lähtötaso, hänninen valmentaa clasua ja ”oppi-isä” realia, voinee ajatella, että kaupinkiensa jopa maan parhaita ja motivointuneinpia pelaajia. Lähtötaso varmaan suht hyvä, ymmärrys hallussa että liikkua pitää. Sitten taas moni valmentaa kylä jengiä, motivaatio niin ja näin kunto heikko. (Huom en ole mikään lenkki/juoksu fani, silti joskus ne hyvä) onko tässä kohtaa parempi saavutus innostaa nuoria liikkumaan ja vaikka sitten juoksemaan, kuin tehä huipputehokkaasti? Ja vielä kansallisten liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua 3h päivässä, siis leikki ulkona kiipeille tms., ennen oli 2 nyt kolme, että jollain tasoilla more is more;-). Toki toi ei tarkoita mitään 3h hullua rääkkiä. Hännisen mainitsemista, vapaasti käsitettynä, punttisalista ei kande ottaa liikoja paineita, olen täysin samaa mieltä. Mun mielestä junnut etenkin pärjää ihan hyvin ilman, oma keho riittää, ja varmasti riittäisi aikuisillekin. Nykyajan trendit vaan toitottaa protskupatukkaa ja tiukkaa salitreeniä 🙂
Ensiksi on hyvä erottaa aikuisten urheilu ja junioriurheilu. Aikuisten liigajoukkueet tekevät mitä tykkäävät – siellä toimitaan pääasiassa aikuisten miesten ja naisten kanssa, joskus vielä sitten sellaisilla resursseilla, että joku valmennustiimissä saattaa vaikka hieman ymmärtää harjoittelusta, kuormituksesta, jaksottamisesta ja niin edelleen erityisesti jos mietitään ihmistä biomekaanisena oliona. Kuten Antti mainitsi, voidaan hyvin perustein kyseenalaistaa onko ns. ”perinteinen” malli ihmiskäsityksineen, pitkine lenkkeineen, radalla tehtävine intervalleineen jne. se optimaalinen joukkuepallopelin harjoittelussa, mutta se nyt on jokaisen oma valinta ja pidemmän tekstin aihio. Kirjallisuutta löytyy vaikka millä mitalla aiheesta kiinnostuneille. Varsinaisesti siellä mäkijuoksussa ei kehitetä pelin kannalta olennaisimpia toimintoja, eli pelaajien välistä kommunikointia, päätöksentekoa ja näiden edellä mainittujen teknistä suorittamista, mutta jos sillä toistaiseksi tulee parasta tulosta, niin mikäs siinä. Jos parasta tulosta tekevät salibandyjengit toimivat näin, on ihan ymmärrettävää, että mallia haetaan sieltä.
Sen sijaan kohtuullisen pitkän pätkän junioriurheilun parissa tehneenä minulla on valistunut näkemys sen päivittäisen toiminnan resursseista. Käytännön valmennusta tekevät isät, äidit, entiset pelurit tai aiheesta muuten vaan innostuneet. Ei ole ihan jokapäiväistä, että vaikkapa D-juniorijoukkueen valmennustiimiin sattuu (lapsen) fysiologian ammattilainen, joka vieläpä oman päätyönsä ohessa löytäisi itsestään resurssia suunnitella noin parillekymmenelle pelaajalle yksilölliset, pelaajan kasvun vaiheen huomioivat fysiikkaohjelmat ja jonka johdolla sitten tsekattaisiin, että ne polvikulmat menevät fiksusti, nilkat liikkuvat, keskivartalo on hallussa ja niin edelleen. Ja tähän päälle vielä sitten otettaisiin huomioon hermotukselle raskaan lajin vaatimukset, palautumiset ja vaikka mitä että vältytään Osgood-Schlattereilta ja muilta rasitusperäisiltä (turhilta) vammoilta. Jos ei ole oikeasti osaamista – ja esimerkiksi vaikka jonkun verran olen aiheen parissa toiminut, niin voin sanoa että itselläni ei olisi – niitä pariakymmentä junnaria ei pitäisi laittaa tekemään jotain mututreeniä ”koska treenataan kovaa”.
Käytännössä junnujen parissa toimitaan hatarilla tiedoilla ja ymmärryksellä, jonka myötä irrallisen fysiikkaharjoittelun riskit sen pelaajan kannalta kasvavat merkittävästi.
Olen kannustanut junnuvalmentajia keskittymään lajiin, sillä niiden lajiharjoitusten laadussa on salibandyn parissa ihan riittävästi tekemistä. Mutta siinä on aihe, jota sen junnukoutsin on mahdollista ryhtyä ottamaan haltuun miettimällä peliä, katsomalla pelejä, ottamalla oppia muista lajeista ja kyselemällä vinkkejä kokeneemmilta. Asialliset junioritreenit saa aikaan vaikka puhtaasti pelaamalla koko treenien ajan. Pelaajamäärä huomioon ottaen erilaisia pelejä erilaisilla alueilla, fokus toiminnan intensiteetissä, pelaajien yhteistyössä ja päätöksenteossa. Ja jos ei vielä ole tehnyt pitkää päivätyötä lajin parissa, eikä oikein osaa antaa tarkempia vinkkejä peliasennoista, sijoittumisesta jne., se pelkkä fiksun pelin organisointi antaa junnuille mahdollisuuden oppia itse ja toisiltaan. Ja samalla oppii myös koutsi.
Energiaa on käytössä rajallinen määrä. Kannustan juniorikoutseja (ja seuroja) keskittymään siihen, että energia suunnataan lajitreeniin ja sen kehittämiseen. Kun pojat ja tytöt viihtyvät treeneissä pelin parissa, he saattavat tykästyä tekemään sitä myös omalla ajalla kavereiden kesken ja kas, siinä saadaan matalammalla sykkeellä tehtävää peruskuntoharjoittelua sitten vähän niin kun salaa.
Esimerkkinä; kohnotus-salibandyn Koovee oli pronssimatsissa taito-Classicia vastaan a-junnareissa. Reippaasti kehnompi pelaajamateriaali jäi vain muutaman maalin mitalista. Keinot erit, tulos lähes sama. -> Kohnottajapelaajat valikoituvat kilpaveljiin kun taitopelaajat väistämättä päätyvät familyyn. Jokaiselle on paikkansa. Taitopelaaja ei kohnottajissa mahdu kokoonpanoon koska ei osaa kohnottaa. Kohnottajavalmentaja ajattelee että peliä peliä vaan tässä kehitetään mutta taitopelaaja ei silti pärjää kohnottamisessa. Siirtyy familyyn ja kappas, istuu pelitapaan kuin nenä päähän. Saa peliaikaa ja kehittyy ja menee eteenpäin. Niin myös cooperin juoksijoille, jarkkoniemisille ja nimimerkkikirjoittelijoille on paikkansa.
Kaikki me valmennetaan ennen kaikkia ihmisiä, ei parempia tai huonompia. Classicin junnupojat on ihan tavallisia poikia, jotka tykkää pelata säbää ja haluavat hyviksi siinä. Montaa heistä hieman jännittää se, miten pysyy mukana kovassa kilpailussa, kun tavoitteet on korkealla. Touhun pitäis kuitenkin olla myös hauskaa ja harjoittelun toimivaa. Se ei saisi olla veristä kilpailua, pelkkää duunin tekoa menestyksen takia. Paljon lahjakkuuksia on tuhottu, kun on opetettu sinne A-junnuihin asti, että kivassa pelaamisessa kehittyminen vaatii kovaa itsensä rääkkäämistä pururadoilla, portaissa jne… vaikka he selkeästi huomaavat että ei se heitä pelaajina kehitä. Classicissa tämä korostuu, kun pohjalla on ok lajitaidot ja hieman enempi sellaista taiteellisuutta yleensä. Jos ei sitten ole duunariasenteessa ja sokeassa innossa aivan kärkeä, eikä ihan pelkillä lahjoilla selkeä liigapelaaja, lopahtaa into monella siinä A-junnuiässä. Tajuaa että ei homma nyt vaikuta niin siistiltä, että näkis kamalasti vaivaa jotta pääsis liigan mukaan tekemään duunia. Pelaamaan pääsee muualla vähemmällä ”duunilla” tai muut asiat elämässä tuntuvat hauskemmilta, rahaa hankkii paremmin muilla keinoilla kuin säbäuralla. Onko tämä väärin? Entä jos treenissä keskityttäisiin laatuun ja huomioitais, että jokaisen pelaajan ei tarvitse olla fysiikkakone.
Jos junnut saisi pelaamaan pihapelejä puistoissa ja kulkemaan vaikka fillarilla treeneihin, tekemään kerta viikkoon omatoimisen metsähölkän tai vaikka marjanpoimintaa, pokemon GO:ta niin eiköhän sekin riitä palauttavaan peruskuntoharjoitteluun. Ei tarvitse kerätä koko 30 juniorin ryhmää yhteen jotta voidaan mennä metsään juoksentelemaan säännöllisesti. Meillä kesän oheisissa mentiin pelaamaan nurtsisäbää, korista, futista ja rugbya. Pojat tuntuivat ihmettelevän, miksi ei juosta kovaa ja kärsitä. Kulttuuri on opettanut että niin pitäisi tehdä, jopa parin kovemman lajitreenipäivän välissä. Itsekin olen kokenut painetta eri tahoilta siihen, että kesäisin pitäisi vetää mahdollisimman kovaa fysiikkaa – vaikka treeniviikon kovat päivät täyttyvät jo lajitreenien ja niihin yhdistettyjen oheisten kuormasta.
Uskoin itsekin aiemmin voimaharjoittelun ylivoimaisuuteen, koska eri tiedetutkimusten mukaan maksimivoimataso korreloi nopeuteen ja nopeus on tärkeää… Se suhde ei kuitenkaan ole lineaarinen voimassa eikä muissakaan ominaisuuksissa. Enemmän ei ole aina parempi, joten ehkä sinne sopivalle tasollekaan ei ole kiire fysiikkatesteissä, vaan katsotaan peliä ja annetaan testien nousta hiljalleen ohessa. Kyllä ne nimittäin nousevat kun pojat kasvavat B-junnuista aikuisiksi ja saavat vähän sopivia ärsykkeitä. Ei tarvitse repiä ihmisestä tuloksia irti kiireellä moneen eri suuntaan, jotta B-junnu olis muita kovasti edellä. Kasvu on eri vaiheessa pojilla ja tasaantuu iän myötä. Tärkeintä on että palautuu ja pysyy terveenä, ehjänä ja pystyy lajitreeneissä harjoittelemaan fiksusti sekä innostuu liikunnallisesta elämäntavasta JOLLAIN omalla TAVALLA. Pihapelit, omatoiminen sählyn mailataitojen tai eri liikkumistaitojen harjoittelu käyvät aivan yhtä hyvin kuin lenkkeily. Jos pelaaja oikeasti rakastaa lajiaan ja päätyy harjoittelemaan juuri sitä varten omalla ajalla (sen sijaan että olis opetettu, että ”sun pitää olla kovassa fysiikkatestikondiksessa ja juosta vaan”), treenaa laukauksia ja kikkoja, pelailee pihapelejä sykkeet peruskuntotasolla, niin jotain hyvää saattaa tapahtua. Vaihtelua on sekin, että välillä on kevyempää ja vapaampaa, ei vain se että laji ja tavoite vaihtuu.
Liikkua pitää muutenkin kuin seuran treeneissä ja asioita on hyvä testailla itse: mikä toimii minulle vs. suorittaa pelkästään valmentajan tekemää ohjelmaa joka parantaa testejä. Ihmiset ovat erilaisia… toinen ratkaisee pelissä tilanteet enemmän taidolla ja oveluudella, toiset fysiikalla. Kaikkien ei tarvitse tehdä sitä samoin (vrt. nämä hoikat futaajat). Tästä oli edellä mainitun Mallon kirjassa useita esimerkkejä, miten asia on FC Barcelonan taustalla ajateltu täysin eri tavoin kuin meillä. Toki jos sitten harrastaa vaikka juoksua muuten, tai jotain muuta lajia, niin antaa mennä. Mutta nimenomaan tästä oheistreenistä duunin tekeminen ja pakottaminen syö lahjakkaita, luovia pelaajia ja antaa heille väärää signaalia siitä mikä on tärkeää. Pelaajat kyllä alitajuisesti huomaavat jossain kohdaa touhun laadun. Numeroilla voi huijata, että kyllä tämä sinua kehittää että kesä ollaan vaikka kokonaan ilman mailaa ja palloa, mutta jossain vaiheessa se lamppu syttyy, että on tehny pirusti (osalle) epämotivoivaa duunia ja saanut siitä peliin aika vähän. Liikunnan lisääminen millä tahansa tavalla (jos ei mene överiksi) kehittää kuitenkin sitä peruskuntoa.
Edelleenkin, säbäharjoittelussakin voi olla vaihtelua ja siellä voi kehittää fysiikkaa aika monipuolisesti lajin tarpeisiin. Tiede tutkii hommia labrassa irrallaan, kyykyn vaikutus 20m sprinttiin. Pelissä vaikuttavat kaikki asiat yhtä aikaa: pelikäsitys (sijoittuminen), ennakointi, tekninen taito voivat korvata täysin sen että fysiikassa ei ole vastustajan pelaajan kanssa vielä aivan samalla tasolla. Peli on niin paljon muutakin kuin fysiologiaa. Piha voisi tästä olla myös esimerkki, sillä Savonen itseasiassa on nopea kaveri 20m testissäkin.
P.S. Oppi-isiä on kyllä vähintään kymmeniä ja eri aloilta, lajeista…
Jep jep ja vielä kerran jep–> pitkä teksti ja ei perse, lähetin ja ei lähtenyt… No uusiksi vaan…
Nyt mä näkisin, että tällä palstalla ollaan keskustelussa hyvällä tasolla! Hyviä kirjoituksia suuntaan ja toiseen, en tarkoita omiani, ne lähtee liian usein lapasesta ja kiireessä kirjoitan mitä sattuu… Nyt yritän vetää paremmin.
Perttu tarttuu hyvin kirjoituksessaan pariin asiaan, mitkä mun mielestä tärkeitä, erittäin tärkeitä.
1. Treeneissä seisoskelu pois, liian usein nähnyt, että treenit painottuu drilleihin, missä suurin osaa vaan seisoo–> ei mitään järkeä! Sitten pelataan treeneissä vaan 5-10minsaa lopuksi. Jos valmentaisin, en tekisi noin. Toki pienemmillä pelaajilla pitänee opetella enempi perustaitoja, mutta sitten jokainen tekisi omalla pallolla tai 2-3pelaajan ryhmissä. Jonoissa en seisottaisi heitäkään.
2. Fysiikkavalmennuksen rajalliset resurssit seuroissa ja vanhemmilla. Tämä syystä kritisoin täälläkin palstalla olevia, itse nimennyt ne ”moderneiksi metodeiksi”, enkä siis väitä niiden tiedon olevan väärää. Mutta se mutta, niinkuin Perttukin laittoi, vapaasti lainaten, seuroissa ja vanhemmilla ja pelaajilla ei välttämättä ole riittävää tieto taitoa toteuttaa näitä metodeita, niin että ne palvelisi tarkoitusta. Sorry, jos käsitin kirjoituksen väärin. Näiden metodien vaikeus korostuu etenkin silloin, kun tehdään omatoimi jaksoa, kun siellä ei olekaan fyssävalmentaja mukana. Tästä syystä itse en pois sulkisi kevyitä lenkkejä tai vaikka metsässä kävelyä, koska ne mun mielestä ns. varma tapa kohottaa peruskuntoa. Ja mä näen peruskunnon tärkeimpänä asiana ihmisen, iästä riippumatta, jaksamiselle. Hyppimiset ja pomppimiset on mun näkemyksen mukaan parempi tehdä sitten siellä fysiikkavalmentajan silmän alla–> toki sitten kun mennään huipulle ja jätkät osaa niin eri asia. Mä keskityn kirjoituksissani enempi, peruspateihin ja lissuihin, sellaisiin kun ite olen:-).
Näiden ylempien ajatusteni takia, mä uhraisin valmennuksessa aikaa perusliikunnan opettamiseen. En siksi että tekisin joukkueesta paremman, vaan siksi, että jos sillä tapaa saisin edes osan pelaajista ajattelemaan omaa terveyttään pidemmällä aika välillä. Säbät ja potkupallot kun luonteeltaan lajeja, joissa mikä tahansa treeni tai peli voi olla se uran viimeinen, vaikka kuinka tehdään kaikkensa ettei loukkaannu. Jos sitten pahimman sattuessa olisi takaraivossa käsitys, että olihan se valmentajan kanssa tehty metsäkävely ennen treenejä ihan kivaa, ei tipahda sitten ihan tyhjän päälle. No pakko mainita, että tämä on oman tapaista idealismia, enkä voi sanoa toimisiko yhtään.
Perttu mainitsi kirjoituksessaan, peruskunnon oppiminen salaa. Tämä asia on pihapelien ja pihaleikkien vähenemisen myötä katoavaa kansan perinnettä, ehkä tässäkin yksi asia, mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Sen tiedän, että monessakin paikassa puheen tasolla kiinnitetään, mutta itse teot, onko niitä. Esim. HJK:n junnuja kyllä opastetaan, ainakin netin mukaan, tekemään kaikkea pyöräilyä ja itsenäistä liikkumista, mutta riittääkö pelkkä sanominen. Ajatusleikkinä, olisiko toimivampaa jos esim classicin junnuilla olisi kerran viikossa tai kahdessa, ulkoleikki päivä? Valmentajat vetäisi lasten ja vaikka niiden vanhempien kanssa kirkkistä ja muita perinteisiä lastenleikkejä. Voi kyllä olla ihan paskakin idea…
Selvennys vielä Antille, mä en siis todellakaan ihannoi hullua rääkkiä! No ehkä toi ylempi selittää mun ajatusmaailmaa paremmin. Kirjoitin siis ennen sun viimeistä. Ja nyt näyttäisi tosiaan, että ns. sivuraiteille lähtenyt, vastakkainasetteluun pohjautuva keskustelu ois parempaa. Just ton takia en oikein aina diggaa nettikeskustelusta, se tuo itsestäänkin ne pahimmat puolet esiin–> tajuaa kun lukee omat kirjoitukset uudestaan 😀
Ei se kirkkis ole niin erilaista kuin säbäkään, että ei voisi treenata säbää jos junnut haluavat. Mutta sinne lajitreeniin sitä vapaampaa pelaamista ja fyysisesti vaihtelevuutta. Ei se ole ollenkaan vaikeaa, moderni menetelmä tässä: välillä vähemmän taukoja pelissä, välillä lyhyempää pätkää pikkupelissä ja pitempää palautusta… joskus vaikka jotain kevyempää palauttavaa taitoharjoittelua. Alueen koot, pelaajien määrät ja muut säännöt muokkaa sitä, tuleeko terävää lyhyempää sprinttiä vai pitempää kirmaamista. Helpompi opetella uuden junnukoutsin kuin fysiologia, niinkuin Perttu sanoi. Maalaisjärkeä.
Olen samaa mieltä että perusliikuntataitoja sopivan monipuolisesti mukaan: esimerkiks liikkuvuus- ja kehonhallintatreenejä (en sano keskivartalo koska se on nostettu liikaa muun kropan yläpuolelle ja termi on hämäävä, vatsarutistukset vois lopettaa) ja sopivasti mausteena jotain juoksutekniikkaa, voimaa.
Mutta ne lapset jotka oikeasti haluaisivat pelata ja kehittyä siinä, tehdä sitä omallakin ajalla saavat meiltä aikuisilta opetuksen, että pitää lopettaa se hauskanpito ja lajin tutkiskelu. Kaikki tulee koutsilta valmiina, vaikka emme me edes tunne niitä pelaajia henkilökohtaisesti kovin hyvin. Ei valmentaja oikeasti tiedä tarkkaan, että joku koko joukkueelle tehty viikko-ohjelma kehittää jokaista pelaajaa. Eikä se kehitäkään lähellekään optimaalisesti. Ei säbävalmentajan tarvitse hallita nuoren koko elämää, mutta jos lajitreeniä ei oikein kehitä, ehkä kilpailuetua on haettava muualta.
Pelaajaa isolla P:llä ei välttämättä kiinnosta harjoitella ei-peliä jos kokee että pelissä vielä on niin paljon oppimista, että se menee edelle. Sopivassa suhteessa oheisia ja sopivan pelinomaista harjoittelua (vrt. jonodrillit) pitävät parhaiten yllä elämänmittaista liikunnallisuutta. Sivistämällä ja pikkuhiljaa pelaajat sitten innostuvat tekemään omallakin ajalla asioita pelaamisensa eteen, olkoon sitten lenkkiä, jumppailua tai pallon kanssa kikkailua ja pihapelejä. Eli ei pelkkä rääkki ole duunia, joskus on tylsää sekin että kokoontuu jengin treeneihin monta kertaa viikossa, eikä pääse pelaamaan. Sitä suhdetta vähintään kannattaa miettiä, mihin kulttuuriin nuoria Pelaajia haluaa opettaa. ”Pelaaja vai Urheilija” – ei täysin sama, eikä kaikki urheilijat ole pelaajia. Urheilijaksi kehittämällä ja lajitreenit rutiinilla vetämällä ei saa Pelaajia.
Yksi syy miksi mainitsin kirkkikset ja muut, koska monille paikkakunnilla on rajalliset resurssit halleissa! Ja hallitilanne tuskin paranee ihan heti, joten kyky ajatella kaukalon ulkopuolelle ei olisi mun mielestä pahitteeksi. Ja se, että noi on hauskaa, ei työn tekoa. Siitä täysin samaa mieltä, että suomalainen niskalimassa asenne on perseestä, ongelma mihin törmää ihan liikaa. Jos satut pitämään työstäsi, niin eihän sulle pitäis ees palkkaa maksaa:-)
Hienoa Jukkis! Kovaa jälkeä ja myös hyvä katusäbässä!
Voi raato! Tällänen keskustelu ja pop cornit on loppu. Ei kestä!! Mitä jos SPV:n pelaajat olisivat juosseet vaikkapa lentävät 30m aikoja? Olisiko sitten keskusteltu, että ”ei sitä salibandypelejä voiteta millään 30 metrin spurteilla. Pitää olla kestävyyttä ja hapenottokykyä”. Koittakaa nyt päästä sen SPV / Koponen vihan yli ja keskittyä niihin omiin asioihinne. Kausi alkaa pian ja tulokset puhukoon puolestaan. Itse ainakin iloitsen niistä seuroista, jotka ovat nousseet urheilullisuudessa SPV:n rinnalle / ohikin. Vielä löytyy joukkueita, joissa ylipainoisa ja epäurheilullisia pelaajia. Yritä siinä sitten haastaa oikeita urheilijoita.
Kyseinen herra on muuten keskuskentän kuppilassa kuulemani huhun mukaan sattumalta myös SPV:n nopeustestien (voitteko kuvitella, sellaistakin spv testaa) voittaja eli hän tuskin on pelkästään cooperin testiä varten kesällä juossut.
Sami kyllä melkoinen keskustelu yhdestä cooperista:-D. Mutta kuinka suuri osa tästä nyt loppupeleistä edes koskee SPV:tä? Mun mielestä aika pieni. Mun osalta oisko yx tai korkeintaa kaksi kappaletta. Muu yleistä jargonia. Kandee nyt kuitenkin lukea Hännisen ja Kytöhonkan tekstit, ilman sarvia ja hampaita. Kyll ne jäbät asiaa puhuu. Mun tekstit on mun tekstejä, puhtaasti omasta näkökulmasta, koska mä en ole säbässä tilivelvollinen kellekään, niin voin huudella rauhassa:-). Yritän pysyä asiassa, aina en onnistu. Hänniselle ja Kytöhongalle pisteet, että kavereilla on pokkaa heittää näkemyksensä omalla nimellä! Sitten voisi ladella ummet ja lammet, mitä mieltä oon pakosta tehdä epämieluisia asioita, kun se kasvattaa, mutta antaa olla. Säästyy Samin popparit kautta varten;-)
Nyt tiedetään Koposen cooper-tulos, mites muut liigavalmentajat? Pääseekö ne edes yhteensä samaan? 🙂
Jos Koposen, Kytöhongan ja Hännisen twiittailu kirvoittaa Pääkallon keskustelupalstan tälle tasolle, niin lisää kiitos…
Nut kun väärin testattu, väärin harjoiteltu, väärin hiffattu niinku se peli ja Pelaaja (???) ja jopa keskusteltu väärin, tai ei siis keskusteltu väärin vaan ei olla hiffattu mistä niinku pitää keskustella ja miten pitää argumentoida kun ei oikeesti niinku tajuta oikeesti ominaisuuksien yhteyttä pelisuoritukseen niin pakko nostaa kytkintä. Tsemit kauteen kaikille! Muistakaa toimia sählykulttuurillisesti *oikein*.
Niille, jotka vielä eivät nostaneet kytkintä ja miksei Repallekin ellei ole liian paha mieli, jos näistä haluaa kysellä täsmällisemmin, ainakin minuun voi täysin vapaasti ottaa yhteyttä vaikka yksityisviestillä Facebookissa / Twitterissä, varmasti Anttiinkin. Kerron mielelläni lisää ihan verkostomarkkinoinnin hengessä.
Entäs se hyvän fyysisen kunnon seuraus, että lanttu leikkaa myös ottelun viimeisillä minuuteilla? Teet oikeita ratkaisuja, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä tule häiriöitä keskittymisessä = oman pelaamisen ja suoritusten (laukaus, syöttö, peitto) taso pysyy lähellä maksimia eikä notkahtele. Hyvällä fyysisellä kunnolla on iso merkitys myös pääkoppaan ja niillä kovilla treeneillä joukkuehenkeä parantava vaikutus. Olettaen että kaikki ovat paikalla 🙂
James, ehdottoman tärkeä juttu, jopa oleellinen, että siellä pelin lopussakin vielä pystyy suorittamaan viisikossa omia tehtäviään. Tehokas tapa harjoitella tätä on progressiivisesti pidentää askel askeleelta peliosuuksia. Silloin harjoitellaan juuri sitä peliä ja niitä mainitsemiasi ratkaisuja, tason pitämistä lähellä maksimia ja suoritusvarmuutta. Kun tämä tehdään progressiivisesti lajin kautta, meidän ei tarvitse spekuloida oliko nyt sillä mäkitreenillä vaikutusta tähän jaksamiseen, vaan sekä pelaajat että valmentaja näkevät ja kokevat sen ihan omilla silmillään. Tietenkin sitten auttaa, jos siinä pelissä on määriteltyjä juttuja joiden tekemisen laatua tarkkaillaan (vaikka yksinkertainen esimerkki, pallon saadessasi sun pitää haastaa ensimmäistä vastustajaa). Jos siellä sitten yksittäinen pelaaja alkaa väsyessään jättää määriteltyjä laatutekijöitä tekemättä, sitten voi tsempata, vaatia jne.
Olet siis todellakin hyvillä jäljillä, sillä käytit nimenomaan pelin kieltä. Et spekuloinut aerobisilla ja anaerobisilla, vaan kirjoitit ratkaisuista ja pelaamisen tason ylläpitämisestä. Treenataan siis näitä asioita harjoittelemalla näitä asioita. Intensiivisesti, vaihdellen ja säännöllisesti pikkaisen kauemmin ja enemmän kuin aiemmin. Sitä tulee samalla huomanneeksi, että sellaisista treeneistä saa TODELLA rankkojakin, mutta että kaikki tuppaavat olemaan paikalla koska se on viime kädessä pelin kautta tehtynä hauskaa ja kehittymisen näkee pelissä.
Hyvä Perttu ja Antti (ja muut asialliseen keskusteluun kykenevät), hienoa seurata kuinka pystytte kiihkottomasti ja asiallisesti kommentoinnin loppumetreillä jatkamaan keskustelua/perustelua mielensäpahoittajien prässäyksessä… Tämä kertonee hyvästä perusjargonkunnosta 😉
Ihan selvennyksen vuoksi: tää oli siis teille posia!
Tsemit kauden alkuun kaikille!
Olisi tavattoman hauskaa jos SPV ja kaikki muutkin liigaseurat julkaisisivat (vaikka pääkallon sivuilla) koko joukkueen tuloskeskiarvon Cooper testissä ja 30 metrin spurttitestissä. Niin ja valmentajien tulokset myös:)
Nyt on niin paljon kommentointia liittyen treenaamiseeen että pakko laittaa oma lusikka soppaan. Silloin aikoinaan kun Larssonin Henkke pelaili kauden Ruotsin pääsarjassa niin paikanpäällä pelejä katsoessa miehen reagointi nopeaudessa, lähtönopeudessa, suunnan muutoksissa ja vääntövoimassa oli ihan järkyttävät erot muihin kentällä olleisiin. Eli ei muuta ku treenaamaan niin ku Barca ja Manu niin hyvä tulee!
Olen samaa mieltä kuin Reilu Peli, että olisi mukava tietää joukkueiden muitakin tuloksia; piippi-, viiva-, ketteryys- ja 5/30m nopeustesteistä. Maajoukkueesta niitä on joskus kauan sitten annettukin. On ihan selvää, että SPV:kin testaa urheilijoitaan monin tavoin, mutta ainoa tulos, joka kertoo ”tavalliselle pulliaiselle” jotain on juurikin cooper. Siksi varmasti Koponen juuri sen tuloksen fb-päivityksessään jakoi. Tässä olisi Pääkallolle mielenkiintoinen aihe kaiveltavaksi, helmiä meille lajiniiloille.
Cooper-testien lisäksi toivoisin tietoa kevään yhden finaalin -tapahtuman taloudellisesta onnistumisesta. Kuka nauraa matkalla pankkiin? Olisiko joku vanha tuttu?
Fanikatsomon kommentille peukkua. Pääkallo töihin!
MATO: Puhut paljon TEIDÄN ot-treeneistä, joten kiinnostaa tietää mikä on aikuisen miehen Cooper tai maksimi maastaveto tuolla TEIDÄN treenimäärällä?