Maali, fläppitauluhommia ja tappio mestareita vastaan – Mikael Järvi isossa roolissa LASB-debyyttissään

Mikael Järvi (nro. 82) onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä liigapelissään LASB:n paidassa. Kuva: Esa Takalo

Mikael Järvi (nro. 82) onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä liigapelissään LASB:n paidassa. Kuva: Esa Takalo
Mikael Järvi (nro. 82) onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä liigapelissään LASB:n paidassa. Kuva: Esa Takalo

Salibandyliigan kaksi viimeistä joukkuettakin avasi kautensa Tampereella, kun Classic isännöi LASB:ia Tampereella. Classic nappasi ottelusta voiton 1397 katsojan silmien edessä maalein 5-4 (1-0,2-2,2-2).

Kupletin juoni piili läpi ottelun siinä, että Classic piti palloa, ja LASB puolusti ansiokkaasti. Liiganousijan hyökkäysvoimaa ei voi kuitenkaan vähätellä, sillä sen vastaiskut olivat järjestäen erittäin vaarallisia. Nousija nousi kahdesti kahden maalin takaa-ajosta maalin päähän, ja se osoittaa, että myös henkinen lataus oli kohdillaan.

Ei liene väärin sanoa, että Classicin esitys ei ollut mikään nappisuoritus. LASB sen sijaan esiintyi erittäin pirteästi ja lupauksia antavasti. Classicin tehopelaaja oli 1+2 nakutellut Nico Salo ja LASB:n kaksi maalisyöttöä Salibandyliigan debyyttiottelussaan taiteillut Justus Kainulainen, 17.

Valkopaitaisten vieraiden riveissä viiletti yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista salibandyn pelaajista, Mikael Järvi, 38. Hyvin viilettikin, sillä Järvi Laukoi joukkueensa 5-4 -kavennusosuman ensimmäisessä virallisessa LASB-koitoksessaan, ja kilautteli palloa tolppaan kaksi kertaa.

– Meillä oli ne omat momentumit tuossa pelissä. Kaveri onnistui kuitenkin tekemään kahteen otteeseen sellaisen parin maalin ryppään. Ne maalit vähän käänsivät meidän momentumit vastustajalle. Lopussa ei vaan riittänyt enää aika, että oltaisiin päästy ottamaan vastustajaa maaleissa kiinni, Järvi analysoi Pääkallo.fi:lle pelin jälkeen.

Järvi pelasi ottelussa LASB:n ykkösvitjassa Heikki Hätösen, Tino Nivalan, Miikka Pentikäisen ja Henri Vilenin kanssa. Kokeneen laiturin mukaan peli loksahtelee pikku hiljaa uomiinsa uudessa ympäristössä.

– Koko ajan peli tuntuu menevän paremmin ja paremmin eteenpäin. Viisikon kanssa ollaan sovittu erinäisiä askelmerkkejä, mutta vielä on tekemistä, Järvi arvioi.

Järvi siirtyi liiganousijan riveihin kuun alussa, joten aivan hirveän kauaa hän ei ole ehtinyt olla joukkueen mukana. Sopeutumisprosessi on kuitenkin sujunut hyvin miehen itsensä mukaan.

– Kiitos kysymästä, olen sopeutunut erittäin hyvin. Pojat ovat ottaneet hyvin vastaan. Meillä on ollut sellaista hurttia ja hullua meininkiä siellä. Mukana on nuoria poikia sekä vähän vanhempia kettuja, ja hyvällä fiiliksellä ollaan menty, Järvi kertoi.

Classic-ottelu oli Järvelle Salibandyliigan runkosarjan 499. Seuraavassa ottelussa laiturista tulee liigahistorian ensimmäinen pelaaja, joka on pelannut 500 runkosarjan ottelua. Näissä peleissä Järvi on kerännyt kunnioitettavat 722 pistettä (353+369).

Kokemus näkyy myös muissa kuin kaukalon sisäisissä otteissa, sillä muiden marssiessa erätauolla pukukoppiin nappasi Järvi fläppitaulun sekä kynän, ja piirteli kuvioita LASB-valmennuksen kanssa. Tämä ei toki ole tavatonta kokeneempien pelaajien osalta, ja varsinaisesta valmennusvastuusta ei voida puhua.

– Ei suoranaisesti, mutta totta kai vanhempana pelaajana ja enemmän nähneenä yritän auttaa, jos vain suinkin pystyn auttamaan. Katsotaan, konkari naurahti valmennusvastuusta kysyttäessä.

Mikael Järvi nähtiin myös tussi kädessä Tampere Areenalla. Kuva: Esa Takalo
Järvi nähtiin myös tussi kädessä Tampere Areenalla. Kuva: Esa Takalo

Järven tämän kauden osoite oli isohko siirtopommi. Vain harvoin, jos koskaan, nousijajoukkue on onnistunut kaappaamaan näin nimekästä peluria, ja Järven kohdalla vain harvoista voi puhua samassa lauseessa pelaajan meriittien suhteen.

Järvi ehti edustaa SSV:tä (Viikinkejä viime kaudella) peräti 16 vuotta putkeen. Viime keväänä viimeistelty Viikinkien ja Erän fuusio muutti tilannetta. EräViikingit keräsi kevään ja kesän aikana kovan nipun. Syystä tai toisesta Järvi ei joukkueeseen mahtunut tai haluttuun rooliin lähtenyt, ja tilanne oli ”Metsurin” osalta pitkästä aikaa avoin.

Loppusuoralla seuravaihtoehtoina olivat Classic sekä LASB, ja tiettävästi myös Nokian KrP:lla oli sormensa pelissä. Näistä vaihtoehdoista LASB veti hiukan yllättäen pisimmän korren.

– Ensimmäistä kertaa urallani olin vähän kuin freelancerina kauden alla. Viikingit poistui kartalta, niin nyt oli sellainen paikka, että piti vähän miettiä mitä haluaa tehdä. Loppupeleissä oli vaikea päätös, mutta toisaalta myös helppo. Nyt tein tällaisen haastavan ratkaisun.

– Tiedän, että tämä ei ole itselle helppoa, ja tiedän että tässä joutuu tekemään enemmän töitä sekä sopeutumaan paljon enemmän, kun poistui tutuista ympyröistä. Tässä täytyy vielä matkustaakin paljon enemmän kuin normaalisti, mutta innolla tässä painetaan, Järvi ruoti ratkaisuaan.

Kuinka lähellä oli, että olisit pelannut vastustajan (Classicin) paidassa tämän avauspelin?

– En viitsi lähteä sitä spekuloimaan sen enempää, mutta keskusteluita oli. Sanotaan näin, Järvi kertoi.

Jos nyt vielä palataan tähän valintaan, niin mikä sitten ratkaisi näiden välillä Lammin eduksi?

– Hyvä kokonaispaketti, Järvi vastasi diplomaattisesti pilke silmäkulmassa.

Järvi ei tuttuun tapaansa päästänyt vastustajan pelaajia helpolla. Kuva: Esa Takalo
Järvi ei tuttuun tapaansa päästänyt vastustajan pelaajia helpolla. Kuva: Esa Takalo

Salibandyliigan kausi numero 21 starttasi Järven osalta mielenkiintoisista lähtökohdista. SSV:n lisäksi kaksinkertainen maailmanmestari on edustanut liigassa VFT:tä ja HIFK:ta. Kohtalaisen käsittämättömänä saldona voi pitää sitä, että Järvi on jäänyt vain kolmella liigakaudellaan ilman mitalia, ja nostellut mestaruuspyttyä kymmenen kertaa.

Nyt LASB:n riveissä tilanne on toinen, ja joukkue ei kuulu sarjan suosikkeihin, kuten oikealta puolelta laukovan taistelijan joukkueet ovat yleensä kuuluneet. Se ei ole Järvelle minkään sortin ongelma.

– Näen tämän erittäin hyvänä mahdollisuutena tälle ryhmälle. Olen sitä mieltä, että LASB on sellainen hyvä ”musta hevonen”. Mukana on paljon taitoa ja nuoruuden intoa. Saadaan ryhmän sisällä tekemisen meininkiä ja erittäin hyvä joukkuehenki, niin uskon tämän joukkueen mahdollisuuksiin, Järvi linjasi.

LASB laittoi Suomen mestarit ahtaalle – Classicin päätöserän maalit riittivät avausvoittoon
Ottelutilastot
Esa Takalon ottelukuvat

3 comments

  1. 20 kautta ja 499 runkosarjapeliä pelannu.. Ei oo montaa peliä tainnu jäädä välistä?

  2. Taitaa olla järvellä enemmän liigakausia, -otteluita ja -pisteitä kun loppu LASBilla oli ennen kauden alkua. Loppujoukkue meni ohi kausissa eilen, otteluissa alkukaudesta mutta tuskin saa kiinni pisteissä koko kautena.