Pääkalloennakko: C1-poikien kultataistossa Urbans ja kaksi EräViikinkien joukkuetta

Pinkkipaitaista Classicia povataan C1-sarjan keskikastiin. Raitapaitainen Urbans puolestaan taistelee mestaruudesta. Kuva: Jari Ruuska

Pinkkipaitaista Classicia povataan C1-sarjan keskikastiin. Raitapaitainen Urbans puolestaan taistelee mestaruudesta. Kuva: Jari Ruuska
Pinkkipaitaista Classicia povataan C1-sarjan keskikastiin. Raitapaitainen Urbans puolestaan taistelee mestaruudesta. Kuva: Jari Ruuska

Salibandykaudella 2016-2017 C1-poikien (2001-syntyneet) yksittäisinä otteluina pelattava SM-sarja vedetään läpi 12 joukkueen voimin. Pääkallo.fi ennakoi keskiviikkona 21. syyskuuta alkavan sarjan voimasuhteita.

C1-poikien SM-sarjajoukkueet saatiin selville kahden karsintakierroksen jälkeen. Kaikkiaan karsintoihin osallistua 48 joukkuetta. SM-sarjassa pelataan kaksinkertainen runkosarja. Peliaika on 3 x 20 minuuttia. C1-poikien SM-sarjan tilastot ja otteluohjelma löytyvät tuolta.

Viime kaudella C1-poikien mestaruuden vei TPS. Hopealle ponnisti Koovee ja pronssia nappasi SPV. Pääkallo.fi:n viime kevään mestaruusuutisen voi vilkaista tästä.

1. EräViikingit Blue, Helsinki
EräViikingit Blue on Tapanilan Erän viime kauden C2-poikien SM-kultajoukkue. On hiuksenhieno mestarisuosikki ennen väkivahvaa Urbansia – pitkälti laajemman materiaalinsa ansiosta. EräViikingit Bluelta löytyy yli kolme ketjullista laadukkaita pelimiehiä ja myös maalivahtiosasto on kunnossa. Urheilullinen porukka on vahva omassa päässä, mutta myös kykyä maalintekoon on roppakaupalla. Taustajoukot myös vahvasti sitoutuneita. Mutta riittäkö nälkä? Haluaako joku muu ryhmä enemmän mestaruutta kuin viime kauden kultaryhmä? Pienenä miinuksena myös pakkiosaston kaventuminen sitten viime kauden.

Paras pelaaja: Onni Porthen
Päävalmentaja: Enis Abrashi

Nyt EräViikingit Blue -nimellä pelaava joukkue juhli keväällä C2-poikien Suomen mestaruutta. Kuva: Marika Kuivamäki
Nyt EräViikingit Blue -nimellä pelaava joukkue juhli keväällä C2-poikien Suomen mestaruutta. Kuva: Marika Kuivamäki

2. SC Urbans, Janakkala
Sitoutunut, yhtenäinen, kova rutiini, taktisesti hyvä ja taitoa piisaa. Urbansin ydinryhmä on ollut jo pitkään kasassa. EräViikingit Blueta hieman enemmän kärkipelureiden suorituksiin sidottu, mutta materiaalista löytyy myös tasaisuutta. On myös rutiininsa ansiosta sitkeä ryhmä, joka pystyy nousta syvemmästäkin kuopasta. Yksilökehittäminen on jo pitkään ollut Urbansissa systemaattista ja järkevää – hedelmistä nautitaan nyt. Fyysisesti dominoiva sentteri Jukka Jaakonsaari on tällä hetkellä ehkä koko sarjan paras pelaaja. Jos parhaat pelaajat pysyvät ehjinä, on todella lähellä mestaruutta.

Paras pelaaja: Jukka Jaakonsaari
Päävalmentaja: Marko Stenberg

3. EräViikingit Black, Helsinki
Fuusion myötä viime kauden SSV:n C2-poikien rungosta muotoutui EräViikingit Black. Valmennus sekä pelaajisto ovat jonkin verran uudistuneet, joten yhtenäisen sävelen löytäminen voi ottaa aikaa. Omaa todella hyvän ykkösketjun sekä aktiivisen ja monipuolisen pelitavan. Materiaalin leveys ja laatu ei ehkä aivan riitä mestaruuteen asti, mutta kaikki on mahdollista – siitä nähtiin jo osoitus syyskuun puolivälin tietämillä, kun EräViikingit Black kampesi komeasti perinteisen Turun Mestarien Cupin voittoon.

Paras pelaaja: Joakim Lund
Päävalmentaja: Jari Nissinen

4. OLS, Oulu
Erittäin fyysinen ryhmä. OLS:n pojilla on kunto kohdillaan, juokseminen maistuu ja työmoraali on kova. Kaupan päälle pelaajat ovat keskimäärin isokokoisia. Saavat kasaan kaksi melko taitavaa ketjua, mutta aivan sarjan kärkipään pelaajiin kuuluvia yksilöitä ei oikein ole. OLS laukoo vaarallisesti läheltä ja kaukaa. Suurimmat kysymysmerkit kohdistuvat oman päähän touhuihin ja maalivahtipeliin. Pudotuspeleihin mennään heittämällä, mutta finaalipaikka olisi jo yllätys.

Paras pelaaja: Sampo Lappeteläinen
Päävalmentaja: Jani Lämsä

5. Classic, Tampere
Classicin 2001–syntyneiden joukkue uudistui vahvasti tälle kaudella. Uusiksi meni koko valmennusryhmä ja myös pelaajapuolella kävi ovi. Classic onkin enemmän tulevaisuuden ryhmä kuin tämän kauden menestyjä. Laatua on pelaajistossa, mutta projekti on vasta rakenteilla. Tämän kauden vahvuudet löytyvät tiiviistä puolustuspelistä sekä maalivahtiosastolta. Markus Talvitie on yksi sarjan parhaista torjujista. Aiemmin nähdyn perusteella miinukseksi voidaan laskea ailahtelevaisuus – hyvän ja huonon pelipäivän ero on valtava.

Paras pelaaja: Jimi Jokinen
Päävalmentaja: Vesa-Matti Virtanen

6. Oilers NG, Espoo
Elää pitkälti muutamien huippumaalintekijöidensä kautta – tulivoima on kovalla tasolla. Pelitapa on myös hyvin hioutunut ja roolitus on tarkkaan tehty. Mutta miten fyysisyys? Riittääkö jalka ja taisteluvoima? Oilers-pelurit ovat melko pienikokoisia. Materiaali ei myöskään ole kovin laaja, tosin pari täsmähankintaa helpottivat. Voi mennä pitkällekin taitavien yksilöidensä avulla, mutta loukkaantumisiin ei ole varaa – ja valitettavasti tämän vuoden aikana useampi Oilersin kärkinimi on ollut lasaretissa.

Paras pelaaja: Emil Kallio
Päävalmentaja: Raine Salo

Sinipaitainen C1-ryhmä pitää Nurmon Jymyn junioriosaston mainetta yllä. Kuva: Jari Ruuska
Sinipaitainen C1-ryhmä pitää Nurmon Jymyn junioriosaston mainetta yllä. Kuva: Jari Ruuska

7. Nurmon Jymy, Seinäjoki
Seuran junioriosaston kruunujalokivi, jonka taustat on kunnossa. C1-pojat on Nurmon Jymyn ainoa SM-sarjajoukkue. Ydinryhmä on pieni, mutta sen kanssa on paiskittu jo pitempään systemaattista työtä, jonka tavoitteena on ollut juuri SM-sarjapaikka. Jymyssä on hyviä yksilöitä, rutiini on kovalla tasolla ja muuntautumiskykyä löytyy. Jymy kykenee muokkaamaan pelitapaansa vastustajan mukaan. Antaa hieman tasoitusta kärkijoukkueille materiaalin leveydessä sekä fyysisissä väännöissä.

Paras pelaaja: Matias Mäenpää
Päävalmentaja: Jussi-Pekka Peltola

8. TPS, Turku
Valtava potentiaali. Hyviä pelaajia piisaa ja kasaan saadaan kolme suhteellisen hyvää ketjua. Taisteluasenteen ja itseluottamuksen kanssa on kuitenkin tekemistä. Suorittaminen on ailahtelevaa, eivätkä kärkipään yksilöt oikein saa tsempattua joukkuetta tasaisesti huippusuorituksiin. Tepsin riveistä löytyy joka tapauksessa yksi todella viihdyttävä pelaaja. Tuukka Koski on ehkä koko SM-sarjan pehmeäkätisin taituri.

Paras pelaaja: Tuukka Koski
Päävalmentaja: Petri Aittala

9. LNM, Liminka
Limingan ehdoton vahvuus on Juho Hannukselan johtama ykkösketju. Limingalta löytyy myös seuran miesten Divari-joukkueen tavoin periksiantamattomuutta ja taisteluasennetta. Osaavat kääntää peliä myös hyvin. Lisäksi maalivahtiosasto on enemmän kuin kunnossa. Vuonna 2002 syntynyt Aki Karjalainen on käynyt treenipeleissä torjumassa jopa LNM:n miesten Divari-joukkueen maalilla. LNM on kuitenkin ensimmäistä kertaa SM-sarjassa, joten sopeutuminen täysipitkiin peleihin on arvoitus.

Paras pelaaja: Aki Karjalainen
Päävalmentaja: Arto Karjalainen

10. LaSB HML, Hämeenlinna
Pelaajat on kerätty Hämeenkoski-Hollola-Lahti-alueelta – ja onpa mukana myös Kainulaisen veljessarjan viides ja nuorin veli eli Jesper Kainulainen. LaSB:n 2001-syntyneet ovat LNM:n tavoin ensimmäistä kertaa SM-sarjassa, joten viimeisen erän väsähdyksiä saattaa olla luvassa kapeahkon materiaalin omaavalle ryhmälle. LaSB puolustaa kurinlaisesti ja iskee hanakasti vastaan. Peli on myös melko suoraviivaista ja eteenpäin pyrkivää. Vahvuuksista huolimatta SM-sarjan tulokkaalle pudotuspelipaikka olisi kova suoritus.

Paras pelaaja: Henry Munne
Päävalmentaja: Joonas Koski

Steelersin C1-poikien rosterissa pyörii melkoinen pelaajativoli. Kuva: Piritta Malinen
Steelersin C1-poikien rosterissa pyörii melkoinen pelaajativoli. Kuva: Piritta Malinen

11. Steelers, Hämeenlinna
Steelers isoin kysymysmerkki on pelaajativoli. Joukkue on riippuvainen sekä omiin B-junioreihin karkaavista pelaajista että HPK:n kiekkotouhuista. Useampi avainpelaaja kun pelaa sekä salibandya että jääkiekkoa. Toisaalta aukkoja pyritään paikkaamaan seuran 2002-syntyneillä junioreilla, mutta silti joukkueen päivän iskukyky saattaa vaihdella isostikin. Joukkuepelaaminen on parhaimmillaan hyvällä tasolla ja ratkaisemaan tottuneita laatuyksilöitä on useampi – jos vain pääsevät muilta kiireiltään mukaan. Kärki on kuitenkin kapea ja tasoerot joukkueen sisällä turhan suuria.

Paras pelaaja: Pieti Alatalo
Päävalmentaja: Juuso Silen

12. Karhut, Pori
Karhut ei ole välttämättä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kasattu maan taitavimmista C1-pojista, mutta puuttuvat taitoyksilöt on saatu korvattua kohtuullisesti tiiviillä viisikkopelillä. Karhut pelaa simppeliä ja suoraviivaista peruspeliä ja pyrkii iskemään vastaiskuista. Ongelmia on hyökkäyspään monipuolisuudessa ja fyysisyydessä.

Paras pelaaja: Leevi Aaltonen
Päävalmentaja: Kimmo Rosnell

Pääkallo.fi:n junioriennakot tarjoaa Jopox, jonka salibandyseuroillekin suunnatuista palveluista voi lukea tuolta.

110 comments

  1. Moi Pääkallo!
    Tuleeko c1 divarista samanlainen juttu? Toivottaan täällä pääkaupunki sudulla sellaista myös 🙂

  2. Pääkallon toimitus huomio!

    Limingan Niittomiehet EI oo Oulusta. Seuran kotipaikka on Liminka.

    Korjatkaa mitä pikimmiten, kiitos!

  3. ”Viime kaudella C1-poikien mestaruuden vei TPS. Hopealle ponnisti Koovee ja pronssia nappasi.” – SPV

  4. Hei! Elikkäs mistä paikkakunnalta tämä LNM on? Muhokselta? Kempeleestä? Utajärveltä? Tää on tosi tärkeää tietoa tätä ennakkoa ajatellen..

  5. Itse en usko että steelers tai lasb jäisi noin alhaisille sijoille nurmon jymy ja lnm jää noiden kahden taakse omissa silmissä. Mestari SCU kakkoseksi ervi blue ja kolmas on OLS.

  6. Kiitos korjauksesta! Oleellinen tieto!

    Oishan se ollu vähän hassua, jos TPS:n kotipaikaks ois merkattu Naantali.

  7. Juha Karjalainen, huomio! Korjasimme pikimmiten väärän paikkakunnan. Pahoittelut asiavirheestä. Mitä muuten Juha Karjalainen tykkäsit ennakosta, oliko hitti vai huti?

    Nimimerkeille ”Jaa” ja ”Divari C1”: valitettavasti ei riitä rukkaset ja resurssit C1 divarin ennakointiin. Kaikista junnujen SM-sarjoista toki tulee ennakot, niin tytöistä kuin pojista. Siinäkin on ihan kivasti urakkaa.

    Ja pistäkääs nyt muut kommentoijat vaikka omia ranking-listojanne. Voittaako EV vai viekö joku muu sittenkin? Entä mitä sanotte paras pelaaja -valinnoistamme?

  8. Kuusi parasta = pitää ihmeitä tapahtua, jos tämä Pääkalloennakko ei pidä paikkansa.

    Muutamalla jengillä -02 ikäluokka voi parhaimmillaan tukea joukkuetta Pääkalloennakkoa korkeammalle, kuten esim. TPS tai Steelers. Suunta voi toki olla toinenkin, jos nuoremman ikäluokan tukea ei tule. Oilersin osalta huomio kääntöpeliin, Classicilla taas selkeästi leveämpi materiaali kuin jutussa annettu ymmärtää.

    Yllättäjä: Liminka.

    Pelaajapuolelta voi nostaa esiin Pääkalloennakon lisäksi SCU:n Stenberg, OLS:n Haudanlampi (pelaa B-junnuissa?) sekä Oilersin Hagberg.

    Divarista kannattaa seurata PoNoVoa, Happeeta ja M-Teamia.

  9. 1. SCU
    2. OLS
    3. EräV blue
    4. Oilers
    5. NJ
    6. EräV
    7. Lnm
    8. Classic
    9. Karhut
    10. TPS
    11. Lasb
    12. Steelers

  10. Liminka yllättää! Joukkueesta löytyy paljon 02 ja jopa 03 syntyneitä lahjakkaita poikasia.

  11. LNM:llä ei C2:ssa omaa joukkuetta, joten tuki voi olla kauden mittaan arvokasta. EV, Oilers, Karhut, TPS, OLS ja Steelers kyntävät myös vuotta nuoremmissa, Classicin -02 loikkasivat aikanaan KrP:hen. Paljonko joukkueissa on lähtökohtaisesti nuoremman ikäluokan pelimanneja?

    Tuleehan tällä kaudella C2 ikäluokasta Pääkalloennakko? Viime kaudella kynä jäi pöydälle…

  12. Tulee ennakko myös C2-ikäluokasta. Viime syksynä ei vain kädet riittänyt. Eikä oikein nytkään meinaa, mutta tehdään silti.

  13. Classicin -02 ikäluokka kyllä loikkasi aikanaan KrP:hen mutta viisi loikanneista on palannut jo aikaa sitten Classiciin ja pelaavat -01 joukkueessa.

  14. Porilaisia pitää kunnioittaa kuitenkin Sm-Karsinnoissa voittivat jymyn 5-1 että kyllä pelata osaavat kun pelipäälle sattuvat. En kuitenkaan usko että pleijjareihin riittää. Varteen otettava vastustaja kuitenkin

  15. LNM liikaa ykkösketjun varassa. Sen ku pelaa/puolustaa pois niin on vahvoilla heitä vastaan.

  16. Scu
    Ev blue
    Ev black
    Ols
    Classic
    Oilers
    Lasb
    Nj
    Tps
    Lnm
    Steelers
    Karhut

  17. Divari c1 päättyy
    1.Josba
    2.happee
    3.m-team
    4.ponovo
    5.sb vaasa
    6. Hatsina
    7.ilves
    8.top team
    9,leki
    10.blackbirds
    11.phsb
    12.sb welhot

  18. 1. EV Blue
    2. EV Black
    3. Urbans
    4. Ols
    5. Oilers
    6. Classic
    7. Lasb
    8 LNM
    9. Tps
    10. NJ
    11. Steelers
    12. Karhut

  19. Divarin järjestys viimeisen pelin jälkeen

    1.Happee
    2.M-team
    3.PoNoVo
    4.Josba
    5. Hatsina
    6. Blackbirds
    7.ilves
    8.top team
    9,leki
    10.SB Vaasa
    11.SB Welhot
    12.PHSB

  20. Moikka ketä pelaajii kannattaa C1 d1varissa seurata entä 02 sm sarjassa

  21. Top teamissa ainaki Lauri Turunen c1 divarissa jota kannattaa seurata

  22. Veikkauksia c1 divarin pistepörssin voitosta? Itse veikkaan joko happeen #82 Jimi Ahosta ainakin syöttöpörssin voitto tai lauri turusta voi myös happeen #7 Arttu Lehtinenkin olla vahvoilla

  23. Vois vielä muutaman seuraamisen arvoisen C1-pojan nostaa esiin ennen sarjan alkua:

    SCU: pakit Esa Valliaro ja Osku Sipilä, jotka liikkuvat todella laajalla alueella
    Oilers: Kallion tutkapari Fredman on pakko mainita tässäkin. Jostain ne aina iskevät.
    OLS: Paulus Räsänen on ainakin pöytäkirjojen perusteella ottanut isoa roolia, kun viime vuosien ykkönen Tuukka Haudanlampi lienee toistaiseksi B:n matkassa
    LNM: vuotta nuorempi Valtteri Lämsä tulee iskemään ison kasan maaleja
    Steelers: ”energiaa säästävän” oloinen Joonas Viitanen ottaa ison roolin kentällä ollessaan. Paljon maaleja luvassa, vaikka pelipaikka tuntuu vaihtelevan.
    Classic: noin puoli metriä Jaakonsaarta lyhyempi Alpo Laitila on jäätävän nopea pyörähdyksissään.
    NJ: Aaro Tammiranta ollut vahvassa vedossa kauden alussa

    -02:lle ja Veikolle täsmennyksenä (nipotuksena), että Classicin C1-pojissa pelaavasta 02-viisikosta vain neljä kävi Krp:ssä ennen kuin palasi Classiciin. Koko ikäluokan kärkipelaajiin kuuluva Joel Lahtinen on pelannut koko ajan Classicissa.

    Tuo Krp 02 on siitä erikoinen porukka, että yksikään sen pelaajista ei ole aloittanut näätäpaidassa. Kaikilla on useita vuosia takanaan muissa seuroissa.

    Pääkallon veikkaus ok. Vaihtaisin OLS:n ja Oilersin paikkaa. Haudanlammen pelaamiset vaikuttavat OLS:n tekemiseen. Muilla kärkijoukkueilla parhaat taitavat pelata pysyvämmin C1-sarjaa, pl. ehkä EV blue.

  24. Jonnelta aika kattava kommentti ja eipä tuohon ole juuri sanomista. Samaa mieltä Oilersin sijoituksesta. Ja on noissa kaikissa muissakin joukkueissa useita pakkeja, jotka tekevät loistavaa”näkymätöntä” työtä, mutta eivät välttämättä ole pisteitä jakamassa. Fredman tosin on toki mainitsemisen arvoinen.

  25. C1 divarin tulee viemään M-Team tai Happee. Happeesta seuraisin ainakin taistelupari Jimi Ahosta ja Arttu Lehtistä. M-Teamista Arttu Tikkasta. Ehkä myös Jokereista saatuja vahvistuksia kuten Samu Pasasta ja Axel Kaleniusta.

  26. Saisiko 02-sm-sarjasta myös jutun ennen kauden alkua ? Ketä kannattaa seurata ja mitkä joukkueet ovat vahvoilla ?

  27. Aikas kohdilleenhan Pääkallo on ennakkonsa saanut.

    Kuten ylläkin on mainittu olisi pieni yllätys jos kuuden kärki ei olisi tuo.
    Se missä järjestyksessä kärki kauden lopulla on, onkin sitten toinen juttu, mutta uskon, että mitalit ratkaistaan EV Bluen, EV Blackin, SCU:n ja OLSin kesken.

    Kannattaa myös pitää mielessä, että ainoastaan kolme joukkuetta on pystynyt uusimaan C2 –poikien mestaruutensa jälleen vuotta vanhemmissa (SSV 1999-2000/2000-01, Erä 2011-12/2012-13 ja TPS 2014-15/2015-16), joten helppoa se ei missään tapauksessa tule EräViikingit Bluellekaan olemaan.

    Jonnelle ja muillekin lisäyksenä, että EräViikinkien joukkueista kannattaa seurata myös Blackin kapteenia Juha Räsästä, jolla on ikäisekseen todella huikea veto ja joka harvoin tekee kentällä vääriä asioita.
    Samoin EV Bluen riveistä kannattaa seurata LoSBista siirtynyttä Nicklas Toivasta, joka on varsinkin alkukauden peleissä ollut joukkueensa parhaimmistoa.
    Suosittelen myös pitämään silmällä Bluen maalinsuuta vartiovaa, niin ikään LoSBista siirtynyt, Jimi Hyväristä joka on kovaa vauhtia seuraamassa edeltäjänsä, EV:n B-junnuihin siirtyneen Miro Kyllisen jalanjälkiä ja tulee olemaan todella vaikeasti ohitettava kaveri tulevalla kaudella.

  28. C1-divarissa kannattaa seurata Blackbirdsin kovaäänistä koutsia, jolla on tuomarille enemmän asiaa kuin päivän hesarissa. Veikkaan että lentää pihalle tällä kaudella muutamasta pelistä.

  29. Joonas Viitanen, Pieti Alatalo ja Aleksi Hiltunen kun laitetaan hyökkäysketjuksi tekee tappavan kovaa jälkeä, joka nähtiin jo karsinnoissa ja viime kaudella.

  30. Yhdyn tietäjään. Tämä voi tehdä Steelersistä yllätys valmiin. Steelets sijat (11-14)

  31. Huhun mukaan Tampereelta päin Hämeenlinnan on siirtynyt kovan luokan pelaaja, näin kauden alla.

  32. 1.Ervi Black
    2.SCU
    3.Ervi Blue
    4.Oilers
    5.OLS
    6.Classic
    7.Steelers
    8.LASB
    9.NJ
    10.TPS
    11.LMN
    12.Karhut

  33. Pieti Alatalo on erittäin motivoitunut ja menestystä tavoitteleva pelaaja. Hän todennäköisesti nostaa Steelerssin pudotuspeleihin. $$

  34. Jos Tepsukka lainaa -02 ikäluokan kärkeä säännöllisesti, niin sijoitus on korkeampi kuin tuo Pääkalloennakon 8. Jos lainoja ei tule, sijoitus löytynee alempaa.

  35. Ropo kuuluisi ehdottomasti SM sarjaan, olisi vahva playoffs joukkue.

  36. Ropo pelasi erittäin tiukan sarjan kypan=kyröskosken pallon kanssa, lopuksi kumpikaan ei päässyt.

  37. Ottelussa tuli niin iso käsi rysy että ottelu mitätöitiin.

  38. Äijä vähän jauhaa pask**, yleisössä sitä mellakoitiin -nimimerkillä käsirysyssä turpaan saanut.

  39. Käsirysyt eivät kuulu lajiin törkeää toimintaa katsojilta. Otan osaa Sakari.

  40. Mielestäni ropo on vakuuttava. taso on korkea voisi mielestäni pelata jopa b junnujen sm-sarjaan. Käsirysy osotti että kovuutta löytyy jopa vanhempiin ikäluokkiin

  41. Leki taitaa viedä c1 divarin on sen verran kehittynyt keaän aikana

  42. C 1 Järjestys kauden jälkeen.

    1. Urbans
    2. Ervi blue
    3. Ols
    4. Oilers
    5. ErVi Black
    6. NJ
    7. Classic
    8. Steelers
    9 Karhut
    10. Lasb
    11. LNM
    12. TPS

    Pari huomiota näihin. Tepsi saattaa olla jonkin verran ylempänä, jos pystyvät 02 syntyneitään käyttämään peleissään. Steelersillä taitaa olla myös ajoittain vaikeuksia saada parasta rosteria kasaan. Lienee joitakin kiekkoilijoita edelleen mukana, jotka joutuvat pelejä väliin jättämään. Kun kaikki paikalla, niin steelers on laadukas joukkue ja tulee olemaan aina tuolloin paha voitettava kenelle tahansa. Länsirannikkolaisena ja 01 ikäluokkaa vuosia seuranneena tiedän, että viime kaudella 01 karhut operoi C2 sm sarjaa hyvin pitkälle koko 25 pelaajan rosterillaan ja tämä varmasti aiheutti joitakin pistemenetyksiä sarjassa. Pitkässä juoksussa kuitenkin varmasti tuo oli hyvä ratkaisu, sillä muualta karhut ei pelaajia pysty ”kilpavarustelemaan” rosteriinsa, joten omia oli järkevää viedä eteenpäin mahdollisimman laajalti. Tämä ”kaikkia kehitetään sarjassa” tapa on kaiketi kuitenkin jo C1 ikäluokassa pikkuhiljaa lopeteltava. Karhuilla kuitenkin kymmenkunta ihan laadukasta pelaajaa tässä ikäluokassa ja takana erinomainen 02 ikäluokka, josta löytyy muutama loistava ”maajoukkuetason” 02 apu. Tästä syystä veikkaan Karhuja vähän korkeammalle, kuin ennakossa. Jos vain näitä 02 poikia tullaan käyttämään.
    Jymy on sijoittaminen sarjassa kuudenneksi on riski, sillä yksikin avainpelaajista pois, niin paikkaajia ei taida löytyä. Tämän ikäisille loukkaantumisia jo kauden aikana tulee, mutta toivotaan Jymyn välttävän ne, sillä materiaali taitaa olla melko kapea. Terveenä pysyessään Jymy pelaa pleijareissa.
    Vaikein veikatattava on mysteerinen classic 01 joukkue. Niin valtavasti joukkueen tekemisen taso heittelee illasta toiseen. Hyvänä päivänä haastaa kenet tahansa sarjassa, ja toisaalta voi yhtä hyvin kontata milloin tahansa. Kuitenkin Markus Talvitie maalillaan pitää viimeistään huolen siitä, että joukkue pleijareihin yltää. Myös valmennus taitaa olla muuttunut, joten seuraillaan miten vaikuttaa tuohon pelin ailahtelevuuteen.
    OLS tulee olemaan varmasti neljän joukossa ilman Haudanlampeakin. Joku Pohjola tason pelaaja on taidettu saada tilallekin paikalliskilpailijasta. Haudanlammen nosto b junnuihin kirpaisee, mutta näin laadukas ryhmä selviytyy sarjasta tarvittaessa ilman häntäkin. heittämällä neljän joukossa.

  43. Eräs mieltä askarruttava kysymys. Missä on Happeen 01ssä pelannut numero 11 Puolustaja Hämäläinen etunimeä en muista?? Ois aika vahvoilla C1 divarin pistepörssin voitto kamppailussa??

  44. Lekiin on tullut muutama vahvistus kesällä enkä usko että jos se on rupusakki niin miksi se pelaisi divarissa

  45. Tänään katsomosta katsottuna Steelers Ols ottelussa nähtiin pirnimuotoinen käsi rysy, mutta ottelun tähti tuomari hoiti asian erityäin hyvin, niinkuin koko ottelun vihellykset.:)

  46. Todella pöyristyttävää oli katsoa peliä missä pelasikin b junnuihin siirtynyt pelaaja.
    Eikö pelejä voida ratkaista ilman että pyydetään avuksi vanhemmista ikäluokista pelaajia?
    EV oli kyllä paikka paikoin parempi mutta sylettää silti.

  47. Jos joukkueella on kaksi peliä kahteen päivään ja toinen ”omista” veskoista on loukilla, olisiko pitänyt sun mielix vetää yhdellä veskalla koko viikonloppu? Voit olla varma, että molemmat B:hen siirtyneet viime kauden pelaajat tulevat varmasti avustamaan joukkuetta tulevaisuudessakin, jos tarve vaatii.

  48. Steelers c joukkueen Aaro Laiho saattaa nostaa joukkuen pleijareijin mutta hänen tutkapari Joona Mäkelä on valitettavasti lopettanut joukkueessa.

  49. Oli muuten Ervi Bluella tänään kehissä B junnuista myös Marek Krasi. Iski maalin jymyä vastaan

  50. @päällikkö nostaisin kuitenkin esiin samuli malisen joka pelaa taitavaa ja aktiivista salibandya sekä erittäin lahjakas pelaaja, kyseinen aaro löytää hänestä vielä uuden tutkaparin!

  51. Tietojen mukaan steelers voitti limingan 9-10 ilman mitään apuja Steelerssin B:stä tai HPK:sta. Onko tivoli nostanut joukkue pelaamisen sille tasolla että taistelee vahvasti pleijjari paikasta. Vastaus:Kyllä

  52. Tps rasmus helin on sarjan pehmeä kätisin ja kovimman laukauksen omistava pelaaja

  53. Kannattaa pitää silmällä lekin numero 15 oj matilainen omistaa sellasen tykin että kolehmaisen mauto lentää

  54. Myös lekin numero 14, iso ja fyysinen pelote. Todella vaarallinen pakki.

  55. Kannattaa myös seurata lekin numero 88 saattaa näyttää persettä kesken pelin.

  56. c1 divari päättyy
    1.Josba
    2.M-team
    3.happee
    4.ilves
    5.ponovo
    6.hatsina
    7.Leki
    8.sb welhot
    9.sb vaasa
    10.phsb
    11.top team
    12..blackbirds

  57. Joku lekin #12 oli kuulemma tehnyt ilmaveivin sb vaasaa vastaan ja leki otti voiton 10-9

  58. Leki pyörittelee vittu hatsinaa niin perkeleesti koska lekin numero #46 on semmone piiska että perkele

  59. 1.m-team
    2.happee
    3.ponovo
    4.leki
    5.josba
    6.ilves
    7.hatsina
    8.sb welhot
    9.sb vaasa
    10.blackbirds
    11.top team
    12.phsb

  60. Yämmöttii oot iha vitun kuja
    1. M-team
    2.Josba
    3.happee
    4.ilves
    5.ponovo
    6.leki
    7.hatsina
    8.sb welhot
    9.sb vaasa
    10.top team
    11.phsb
    12.blackbirds

  61. Järjestys sarjassa:

    1. Happee
    2. Josba
    3. M-team
    4. PoNoVo
    5. Ilves
    6. Leki
    7. Hatsina
    8. SB Vaasa
    9. Top team
    10. SB Welhot
    11. Blackbirds
    12. PHSB

  62. Sm sarja:
    1.Ev blue
    2,Scu
    3.classic
    4. Ev black
    5. Ols
    6.NJ
    7..oilers
    8.Lnm
    9. Karhut
    10.Steelers
    11.tps
    12.Lasb

  63. steelers voi päästä vaikka pudotuspeleihin asti tuskin jää sijalle 11 mutta uskon että scu on tällä kaudella runkosarjan ehdoton 1 ja ervi blue 2 silti

  64. Pääkallon veikkaus Terästivolista näillä näkymin täysin penkin alle. Uskon, että jos jatkavat samaan malliin niin he voivat päästä playoffeissa pitkälle.

  65. Kyllä se on kuulkaas tämmönen se järjestys:
    1. LeKi
    2. Happee
    3. M-team
    4. Josba
    5. PoNoVo
    6. Ilves
    7. SB Vaasa
    8.Hatsina
    9. Top Team
    10. PHSB
    11. SB Welhot
    12. Blackbirds

    RIP JERE

  66. Leki ei käy lähelläkään divarin 1 sijaa seuraavana tulee turpaan ponovolta ….. Kyllä järjestys on
    1. Josba/M-team
    3. Happee
    4.Ponovo
    5.Ilves
    6.Hatsina
    7.leki
    8.sb vaasa
    9.sb welhot
    10.top team
    11 .blackbirds
    12.phsb
    Ja sm sarjassa tuskin Lnm jää ulos pudotuspeleistä jos jatkaa samaa rataa

  67. Top team kaato ilveksen 18-3 ja Lauri turunen tehot 7+4 kuulusko tämä pelaaja kuitenki sm sarjaan?

  68. Helppoohan se on tehä jos vastustaja on aivan maissa eikä saa mitään aikaa tossa tekisi helpommin enemmänki pisteitä!!

  69. Leki vie koko 1divisioonan. Huomenna leki vie ponovookin koska #15 oj matilainen pistelee vitun moisella kantilla palloja häkkiin

  70. Divari järjestys pelejen jälkeen
    1.m-team
    2.Josba
    3.happee
    4. PoNoVo
    5.Hatsina
    6.ilves
    7leki
    8.Top team
    9.sb welhot
    10.sb vaasa
    11.black birds
    12. Phsb

  71. ensinnäkin leki on syvältä
    toiseksi
    1.happee
    2..josba
    3.m-team
    4.ponovo
    5.top team
    6.sb welhot
    7.hatsina
    8.sb vaasa
    9.ilves
    10.blackbirds
    11.leki
    12.phsb

  72. No kyllä olssiltakin voimaa löytyy ervi blue kaatui hyvällä pelillä pystyy haastamaan minkö tahansa joukkueen. Liminka pelissä kävi vain tuomari farssi

  73. OLS on varmasti pleijareissa ja voi vielä jopa kirkastaakin viime kauden pronssiaan.
    LNM sen sijaan on liikaa yhden kentän varassa, joka toki on erittäin kova.

    Muuten joukkueiden meiningissä on ero kuin yöllä ja päivällä.
    Siinä missä OLS pelaa fyysisesti, mutta reilusti ja kääntää peliä todella nopeasti keskittyy LNM:n valmennus lähinnä takomaan fläppitaulua laitaa vasten ja itkemään tuomareille…

  74. Leki vie loistavalla pelillä blackbirdsiä 12-5. Elmeri vilpaskin otti vähä kuumaa??

  75. Kun ervi blue kokoaisi kasaan kentän: tyllinen-lankinen-porthen ainoa-tuuri, olisi uhka muille joukkueille järjetön!

  76. Erittäin monella mennyt lasbin sijoitus päin persettä. Joukkueella potentiaalia olisi helposti pudotuspeleihin, mutta lähes kaikki ottelut ovat ratkenneet viimeisellä kymmenminuuttisella. Myös maalivahtipeli on ollut suuri kysymys. Välillä Aki Ainola ja Nooa Mäkinen ovat loistavia, kun taas joskus menee kaikki. Lisäksi haluaisin nostaa esiin joukkueen vahvistukset, tietääkseni phsbstä? Henry Munne on yksi sarjan taitavimmista ja nopeimmista pelaajista, vaikka hieman lyhyt onkin. Laukaus lähtee tulisesti ja tarkasti. Veeti Parkkinen on isokokoinen ja ulottuva pelaaja joka pistää pallon erittäin suurella prosentilla maalipaikasta sisään. Isokokoista ja fyysistä kroppaansa voisi käyttää vielä enemmän. Viimeisenä Veeti Joenranta. Erittäin loistavaa mailapuolustusta, puolustustietoisuutta ja maalineduspelaamista. Pallon kanssa välillä hieman epävarma mutta usein hienoja oivaltavia syöttöjä. Ps: Joukkueesta huomaa että sen pelaajat on kerätty valtaosin aluesarjoista.

  77. Eilen steelers vastaan LNM pelissä kaksi liminkalaista pistivät juuri ennen kolmannen erän aloittavaa vihellystä kivi-paperi-sakset pelin käyntiin vaikka seisoivat keskellä kenttää:/ varsin hupaisaa käyttäytymistä pohjoisen pojilta

  78. seurannu sen verran pelejä täl kaudel et huhhuh lauri turunen ja elmeri vilpas tuol divaris. aivan ylivoimaisia tollasee sarjaa ja ku otetaa viel huomioon joukkueittensa taso nii noi pistemäärät aivan huikeita. noi kun sais samaa jengii ja ympärille pari pikkupohjola jätkää ni oivoi…. toki molemmilla pieniä käytös puutteitta ja motivatio loppunu. tsemppiä niille ja ikäluokka valmentajat silmät auki näittenkkaa

  79. Happee varmisti lauantaina divarin voiton ja jatkaa matkaansa suoraan karsintojen vaiheeseen kaksi. Myös PoNoVo on varmistanut itselleen toisen sijan runkosarjassa. Pelit kovenee ja jännitys tiivistyy.

  80. Missä pelataan play off-karsintojen ensimmäinen osa ja ketkä pelaavat.

  81. ??? Olisikohan OLSsilla seurana itsetutkiskelun paikka, kun lähes, joka ikäluokassa ei pärjätä, vaikka materiaalia löytyisi. Asioita ei varmaan tehdä oikein ja leijonaliiga-periaatteella mennään myös edustusjoukkueissa ?

  82. Moro vaan. Hienoa että LNM pojat pääsivät tosipeleihin. Sen ovat kyllä ansainneet. Toivotaan että pystymme antamaan hyvän vastuksen Classicille ja tulisi tiukat pelit. Classicille myös tsemit peleihin.

  83. Hienoa, että kahdeksan joukkuetta pääsi tosipeleihin. Toivotaan hyviä pelejä. Toivottavasti fläppitaulut kestää reunoihin hakkaamisen ja tuomarit kestää jatkuvan valittamisen.

  84. Aika trillerit saatiin kahdesta otteluparista. SCU ja Classic oikeastaan odotetun selvästi jatkoon. TPS oli jotenkin vajaa, kun Koskea ei näkynyt kokoonpanossa ja nollakakkoset olivat omissa peleissään. Liminka taas lienee saavuttanut kauden tavoitteensa jo runkosarjassa. Vai voiko se tämänikäisillä vaikuttaa?

    Veikataan tässä kohtaa, että Black klaaraa tiensä jatkoon, mutta Oilers ”yllättää” ja tiputtaa viime kauden ykköset eli Bluen. SCU:n mestaruudelle haisee tänä keväänä.

  85. Niin siinä kävi että oilers taipui eilen erville.
    Molemmissa joukkueissa kannattajat tuki loppuun asti.
    Pelillisesti ErVi oli kyllä parempi pakko myöntää näin yhden nukutun yön jälkeen.
    Kaikki toimi,puollustus,hyökkäys sekä oletettavasti maalivahti oli peli kunnossa kun katsoo kuka jättiläinen siellä oli edessä.
    Ensikeväänä on meidän vuoro.

  86. Pääkallolla kohtuullinen ennakko kaudesta. Kärkijoukkueet hyvin ennakoidusti, mitä nyt OLS ja NJ tippuivat. Toisaalta kukapa olisi uskonut LNM:n nousevan suoraan pleijareihin?
    Varsinkin kun joukkueessa on nettisivujen mukaan 10 poikaa -01 syntynyttä, 10 poikaa -02 syntynyttä ja sitten vielä -03 syntyneitä 2 poikaa…aika huikee suritus siis pohjoisen pojilta.