Video: Kävikö pallo maalissa? Konkarivahti kimpaantui tuomarille

ÅIF haki maukkaan voiton Lappeenrannasta. Kuva: Markku Taurama.

ÅIF haki maukkaan voiton Lappeenrannasta. Kuva: Markku Taurama.
ÅIF haki maukkaan voiton Lappeenrannasta. Kuva: Markku Taurama.

Lappeenrannan NST koki kotonaan tappion ÅIF:lle miesten Divarissa lukemin 6-5.

Poikkeuksellisesti Huhtiniemen liikuntakeskuksessa pelattu ottelu oli tasainen vääntö, jossa ensin oli niskan päällä kotijoukkue NST, sen jälkeen vieraksi saapunut ÅIF ja lopuksi taas isännät.

Avauserän jälkeen lukemat olivat NST:lle 1-0, mutta toisen erän jälkeen ne olivat tasan 2-2. Kolmannen erän alkupuolella ÅIF kuroi parin maalin kaulan, mikä osoittautui ratkaisevaksi, sillä se onnistui pitämään johtoaseman takaiskuista huolimatta, eikä NST päässyt lähemmäs kuin maalin päähän.

Ottelun erikoisin tilanne näkyy videolla ajassa 4:00, kun Jyri Laine iskee ÅIF:n viidennen osuman. Pallo jää NST:n kokeneen maalivahdin Jarkko Monthanin suojuksiin, joista hän kaivaa sen ulos ja on heittämässä sitä uudelleen peliin. Tuomari kuitenkin viheltää maalin, koska näkee pallon käyneen viivan yli. Monthan hyppii tasajalkaa ja heittää pallon kimpaantuneena verkkoon, jolloin tuomari ottaa muutaman ripeän askeleen puolen kentän tienoille.

Kyseisen maalin tehnyt Laine oli ÅIF:n tehokkain lukemin 2+1. Tutkapari Mikko Piipolle merkattiin 1+2. NST:ltä kahdesti osuivat Arto Vainikainen ja Joonatan Kovanen.

Ottelutilastot

22 comments

  1. Vaikea sanoa tästä kulmasta oliko sisällä vai ei, mutta tuomari puolestaan oli kyllä hyvin sijoittunut ja näki varmasti pallon. Hän ei epäröinyt hetkeäkään tilanteessa, joten eiköhän pallo maalinviivan ylittänyt.

  2. Tästä kulmasta vaikee sanoo, mutta toinen Åifin pelaaja osoittaa saman tien maaliin ja toinen nostaa kädet kattoon samalla kuin ihan vieressä ollut tuomari viheltää pilliin et kolme näki maalin ja yks ei ja hän oli vielä selin maaliin päin. Kerrankin tuomari oli oikein sijoittunnut

  3. Mahdoton sanoa tästä videosta, tuomari hyvin sijoittunut joten uskon että saattoi hyvinkin olla oikeassa. Ja väliäkös sillä oliko vai ei, vihelletty mikä vihelletty.

    Nimimerkille NOJOO: Mitä väliä kuinka monta åiffin pelaajaa nostaa kädet ilmaan tai osoittaa maaliin? Jos koko åiffin vaihtopenkki nosti kädet ilmaan niin näkikö maalin silloin 20 henkilöä ja täten sen täytyi olla maalissa? Hyvät perustelut sulla 😀

  4. Kyllä uskaltaisin väittää tuomarin olleen oikeassa tilanteessa, sillä kuten aikaisemmat kommentoijatkin ovat sanoneet tuomari oli hyvin sijoittunut tilanteessa. Mutta oli tilanne sitten maali tai ei, en silti ymmärrä tuomarin reaktiota. Sen sijaan, että olisi keskustellut Monthanin kanssa, tuomari ikään kuin pakenee tilanteesta juoksemalla toiselle kenttäpuoliskolle. Toki ymmärrän, että ei halua kuunnella, kuinka toinen mahdollisesti solvaa ja haukkuu, koska ei ole samaa mieltä asiasta, mutta en kyllä näkisi tätäkään tuomarin reaktiota oikeana.

  5. Tuomarin kommentti: tällaisissa tapauksissa tuomari haluaa välttää sen, että kimpaantunut pelaaja (tässä tapauksessa maalivahti) saa mahdollisuuden avautua rangaistuskynnyksen ylittävällä tavalla. Mikäli tuomari jää tilanteeseen, on suurempi riski, että jäähy joudutaan antamaan. Pois lähtemällä tuomari myös antaa pelaajalle mahdollisuuden rauhoittua ja olla jatkamatta protestointia, jolloin jäähyltä vältytään. Mikäli pelaaja vielä tietoisesti seuraa tuomaria ja jatkaa protestointia, jäähy on tällöin kaikin puolin selkeämpi antaa.

    Toisin sanoen tavoitteena on palvella peliä, ei lähteä karkuun. Vaikka monella pääkallon lukijalla voi olla asiaa vaikea uskoa, tuomari ei hae jäähyjä tai halua niitä sen kummemmin antaa. Joskus hän jopa pyrkii niitä omalla toiminnallaan välttämään. Tässä sitä esimerkki

  6. Hyvä vastaus Dum-arilta. Ja näin myös minä ymmärrän tuomarin reagoinnin tilanteeseen. Monttu käy, luonnollisesti, hiukan lämpöisenä ja on hyvin mahdollista, että häneltä olisi voinut tulla jäähyn arvoisesti palautetta?? Toiminnallaan tuomari ei anna mahdollisuutta tähän ja tästä tuomarille peukku.

  7. Kaksi minuuttia Laineen kyseenalaisen maalin jälkeen, Jarkko Monthan 2min protestoiminen. Tätä tuomari ilmeisesti yritti välttää, mutta Jarkko ei päässyt tilanteen yli?

  8. Ilmeisesti Monttu kävi tästä vielä hetkenkin päästä kuumana kun parin minuutin päästä tilanteesta on saanut minuuttejakin. Kameran kuvasta ei voida oikein sanoa mitään, kaikki maalin takana olevat näkevät astetta paremmin.

    55:04
    2 min
    #27 JARKKO MONTHAN
    PROTESTOIMINEN

  9. Hyvin tuomari blinttaa maalin ja vielä ehkäisee veskarin kuumenemisen.

  10. Tuomari oli loistavaasti sijoittunut. Näki sata varmasti oliko pallo maalissa. Ei mitään epäselvää. Pulinat pois. C`mon ÅIF!

  11. huippuvideosta nyt ei ainakaan näe että oliko maali. Mut Maradona teki mm-finaalissa kädellä maalin. Kaikki muut näki paitsi tuomarit että ihan sama 🙂

  12. Muistaako kukaan mistä löytyy se pätkä kun tuomari hylkäsi selvän maalin….. vaikka……. oli……… LOISTAVASTI SIJOITTUNUT? Ei sillä sijoittumisella ole paskankaan merkitystä jos sillä kriittisellä sadasosa sekunnilla, kun pallo käy, tai ei käy, sattuu vaistomaisesti vilkaisemaan esim onko pelaaja alueella tai pitääkö puolustaja hyökkääjää paidasta. Loistavasti sijoittumalla onnistui täydellisesti missaamaan kävikö pallo maalissa. Helpottahan se toki hommaa jos osaa liikkua kuten kuuluu. Silti huono argumentti kiistää tai puolustaa jotain asiaa.

  13. Sählymaisteri Kytöhonka, alamme jo odottamaan syväluotaavaa analyysia, missä vika kun eräs perinteikäs sählyjoukkue raapii voittoja kovin harvakseltaan.

  14. No eihän se maalissa käyny, mutte kuten joku aiemmin mainitsikin – mitäpä väliä sillä enää on? Varmasti aiheutti harmitusta, mutta ihmisiä ne tuomaritkin on.

  15. Lehtimäen Liikenne Erä:n A:han tuntuu. Kenen kanssa nyt Bussi Selfie onnistuu Pertulta?

  16. Maradonankin maalissa linjamiehellä esteetön näkyvyys mutta ei vaan nähnyt .Lisäksi päätuomari ei nähnyt. Eli ei se sijoittuminen auta jos on puusilmä.

  17. Monthan protestoi, koska pallo ylitti viivan, mutta tolpan paikan väärältä puolelta. Maali oli pois paikaltaan ja pallo ei siis itse asiassa maalin mennyt.

  18. Siinä pelin ratkaisu. Ei tarvitse sitten ihmetellä jos hermot menee. ..

  19. Paikalla olleena en tuota tilannetta oo nähny kuin videolta, mutta sen verran voin kommentoida, etten oo koskaan nähny kun tuomarit vetää koko 60min täysin vihkoon! Yksittäisiä virheitä sattuu kaikille, mutta tuo oli todellinen tuomarifarssi! Åifin pelaaja oli pelin jälkeen tunnustanut, ettei pallo käynyt maalissa!