Liigat

Kommentti: Miksi Superfinaali ei sytytä?

25.04.
2017
Liigat

Sininen meri. Classicilla riitti kannustusta Superfinaalissa. Kuva: Salibandyliiga

Salibandyn Superfinaalit oteltiin lauantaina Hartwall Arenassa. Toista kertaa järjestetty yksittäisten finaalien tapahtuma oli Classicin juhlaa, sillä seura pokkasi molemmat mestaruudet.

Itse otteluihin en pureudu enää sen tarkemmin, sillä niitä on käyty läpi sivustollamme ihan tarpeeksi viime päivinä. Sen kuitenkin sanon, että pelien viihdearvo ja taso oli kovempi kuin viime vuonna. Lässähdyksiä ei nähty.

Joku voi ihmetellä, että miksi kirjoitan tästä ”vasta” kolme päivää finaalin jälkeen, mutta koin tärkeäksi, että ehdin pureskella asiaa kunnolla ennen kirjoittamista. Toisekseen olin ja olen useimmiten niin keskittynyt uutisruletin pyörittämiseen, että osa tapahtumista meni väkisinkin ohi.

Yhdyn pitkälti muihin lukemiini analyyseihin:

Itse tapahtuma järjestelyineen soljui mukavasti, vaikka tunnelma oli pääosin vaisuhko. Mielestäni oheisohjelmaa oli sopiva määrä ja varsinainen kiireen tunne oli poissa. Esiintyjiä en kommentoi, koska mielestäni kyse on pitkälti subjektiivisesta asiasta ja artistit ovat sivuroolissa.

Roope Salmisesta voisi kommentoida miehen omien sanojen mukaisesti, että oli seppämäistä suorittamista, mutta juontajakaan ei tee tapahtumassa ihmeitä. Ymmärrän myös aspektin, että viihteellisyyttä oli liikaa.

Väkeä oli nähdäkseni liian vähän ja tämän suhteen uskon järjestävän tahonkin olevan pettynyt. Miesten finaalia seurasi 9512 katsojaa ja se jää 76 katsojaa viime vuoden Divarin finaalien katsojamäärästä (5 ottelua). Määrä on kuitenkin hyvä salibandyn yleiseen katsojatasoon nähden.

Lehdissä ja mediassa finaali sai kohtalaisesti palstatilaa, joka on tietysti jossain määrin pettymys, sillä näkyvyys on ollut selkeimpiä Superfinaalia puoltavia argumentteja. Yle TV 2:lta peliä seurasi kaikkiaan 104 000 katsojaa. Luku kuulostaa pieneltä, mutta se on isompi kuin viime vuonna. Salibandyn normaaleihin katsojalukuihin verrattuna lukema on realistinen, vaikka lajia voi seurata läpi kauden

Kaikki seikat huomioiden kauden huipennus oli keskivertoa parempi viihdepläjäys, vaikka siihen laitettu panostus olisi antanut odottaa enemmän. Superfinaali on todennäköisesti kiistellyin ja mielenkiintoisin aihe suomalaisessa salibandyssa viime vuosina.

Miksi se ei viimeisten havaintojen perusteella toimi?

Lähdetään siitä olettamasta, että Hartwall Arena tulisi saada täyteen. Kauden keskiarvollisen yleisömäärä runkosarjapeleissä on noin 600 katsojaa tai vähän alle. Hartwall Arenan kapasiteetti on 13 349, joten runkosarjapelin kiinnostavuutta pitää parantaa noin 22-kertaiseksi, jotta päästään täyteen halliin. Tuo 9500 katsojaa kuvastaa sitä, että finaali kiinnosti noin 16 kertaa keskiarvollista runkosarjapeliä enemmän.

Vaikka kyse on finaalista, ja kauden päätapahtumasta, niin on hyvä huomioida myös hieman sitä mittasuhdetta mikä on lajin todellinen suosio Suomessa. Jos ajatellaan finaalitapahtumia, niin koko historia huomioiden oikeasti koviin finaalisarjojen yleisömääriin on päästy noin 15 vuotta sitten Joensuussa ja tällä vuosikymmenellä jäähalleissa. Se, että keväällä 2014 ja 2015 pelattiin sattumoisin juuri tunnelmaltaan ja yleisömääriltään parhaat finaalisarjat miesmuistiin, sekoittaa hiukan mittasuhteita.

Superfinaalin pääidea onkin tavoittaa ihmisiä salibandykuplan ulkopuolelta. Esimerkiksi Tshekissä ja Sveitsissä se on onnistunut hyvin, kuten tietysti myös Ruotsissa, jos yleisömäärästä ja tunnelmasta puhutaan. Suomessa tässä ei toistaiseksi onnistuta oikein edes salibandyn sisällä. Karnevaalia luvattiin, mutta toistaiseksi ollaan vielä vappumarsilla.

Laji- ja katsomokulttuuri

Tästä päästään ongelmaan numero yksi ja se on lajikulttuuri sekä sen elinvoimaisimman osuuden keskittyminen.

Lajikulttuuri itsessään on löysä termi ja monisyinen, mutta tässä tapauksessa se nivoutuu pitkälti katsomokulttuuriin ja yleiseen kiinnostukseen salibandya kohtaan. Sitä on syntynyt Suomeen pikku hiljaa, mutta pääkaupunkiseudulla se loistaa toistaiseksi poissaolollaan.

EräViikingeillä on sauma kehittyä tällä saralla, mutta se vaatii ehdottomasti sitä, että seura löytää kotiluolan Helsingistä. Uskoisin seuran olevan tästä samoilla linjoilla. Vantaa on henkisesti ja fyysisesti kaukana seuran sydänmailta. Espoossa ainakin Oilersin peleissä käy pääsääntöisesti ”mukava määrä” katsojia, mutta parannettavaa olisi. Useiden merkkien perusteella ”öljymiehiin” suhtaudutaan paikallisesti melko intohimoisesti.

Missä laji-/katsomokulttuuria sitten on? Seinäjoella, Jyväskylässä, Tampereella, Lahti-Hämeenlinna-akselilla (Lammi), Turussakin, ainakin silloin kun TPS pärjää, sillä monilajiseura onnistuu houkuttamaan katsojia myös salibandykuplan ulkopuolelta. Oulun voi myös nostaa mukaan keskusteluun. Ja hei hetkinen, Kokkola meinasi unohtua, vaikka siellä ei pääsarjaa vielä pelatakaan.

Roope Salminen juonsi salibandyn Superfinaalin. Kuva: Salibandyliiga

Mainitkaa toki jos jotain jäi sanomatta. Nämä ovat toki hiukan perstuntumalla haettuja aluita, mutta viime vuodet ovat osoittaneet ainakin omaan näkövinkkeliini, että näillä alueilla laji kiinnostaa. Varsinainen kannatuskulttuuri syntyy kuitenkin vähitellen, eikä pakottamalla.

Tässä on sitten kaksi oleellista seikkaa. Jos näillä alueilla pelataan finaalisarja, niin on oletettavaa, että se on kannattavaa ja kerää paljon varsinkin paikkallishuomiota. Intohimoinen suhtautuminen tarttuu ja sitä kautta paikalle tulee herkästi muitakin uteliaita.

Seikka numero kaksi on se, että jos näiltä alueilta ei tule finaalijoukkueita, niin finaalisarja ei ole välttämättä tunnelmallisesti kovin kummoinen verrattuna Superfinaaliin. Koko Superfinaaliajatus vaikuttaa äkkiseltään hätävarjelulta tällaisia tilanteita varten, ja kyllä, niitä on nähty tässä lajissa paljon.

Koko katsomokulttuuri perustuu kuitenkin nimenomaan tunteeseen, ja ottelussa, jossa olet neutraali katsoja, niitä ääritunteita on vaikea saavuttaa, jos et voi myötäelää kummankaan joukkueen puolella. Vielä vaikeammaksi se menee jos puhutaan suomalaisittain hiukan jurosta luonteesta ja pakottavasta tilanteesta olla jotain mieltä, ja elää jossain tunnetilassa. Ei helppo yhtälö, jossa seremoniamestareilla on epäkiitollinen rooli.

Missä pitäisi pelata?

Toisen finaalin jälkeen otettu esille, että finaali pitäisi pelata jossain muualla kuin Harwallilla. Pienempi halli mahdollistaisi ehdottomasti sen, että halli voidaan saada täyteen ja tunnelma tiivimmäksi. Jos finaali pelattaisiin esimerkiksi vaikkapa Tampereella, niin se olisi ainakin sangen lähellä niitä alueita, joissa salibandy tuntuu kiinnostavan vuoden ympäri. Tampere olisi maantieteellisesti oiva pelipaikka ja Hakametsän halli on noin 7300 katsojan kapasiteetilla sopivan kokoinen. Tämä on esille otettu esimerkki, eikä mielipiteeni siitä, että missä pitäisi pelata.

Jos finaali pelataan Tampereella ja vastakkain ovat miehissä vaikkapa EräViikingit ja Oilers, niin ongelma on edelleen olemassa, mutta on vain muuttanut muotoaan.

Sosioekonomisesti Suomi on hyvin erilainen maa, jos sitä tarkastelee Keski-Suomesta tai pääkaupunkiseudulta. Lippujen hinnat ovat olleet suhteellisen korkeita monien mielessä ja pääkaupunkiseudulle matkaaminenkin voi muodostua kalliiksi rastiksi. Täten vähemmän etelässä pelattava finaali voisi helpottaa monien suhteen ainakin mahdollisia taloudellisia haasteita.

Tulisiko Hakametsäkään täyteen? Ainakin siihen olisi hyvät mahdollisuudet.

Tv-sarja vai elokuva?

Yksi iso argumentti Superfinaalia vastaan on ollut se, että yksittäinen finaali ei ole urheilullisesti sopivin ratkaisu Suomen mestarin päättämiseksi. Nähdään, että finaalisarjoissa sattuman rooli on minimoitu, kun yksittäisessä finaalissa ratkaisu voi tulla niin kutsutusti väärällä tavalla.

Yksittäistä finaalia voisi verrata elokuvaan, jossa muutamassa tunnissa koetaan kaikki huiput ja laskut. Tuotantomuodon tyyli vaatii sen, että henkilökehitys on kohtalaisen nopeaa ja sankari tai sankarit astuvat oikeaan aikaan esille. Konnia tistystikään unohtamatta. Näin yksinkertaisetusti ajatellen.

Tv- tai ottelusarjassa henkilön ja draaman kehitykselle on enemmän aikaa. Se mitä sanotaan tai tehdään varhaisessa vaiheessa voi vaikuttaa lopputulokseen siten, että sen ymmärtää vasta myöhemmin. Asetelmia haetaan pidempään ja sankareita sekä konnia voi putkahdella esiin eri vaiheissa tarinaa. Pelitavat saattavat vaihdella, vaihtelevat ja kehittyvätkin sarjan mukana, ihmisetkin.

Romanttisesti ja kärjistäen eroa voi hakea vaikka tästä asetelmasta. Tältä kantilta on kuitenkin kyse pitkälti mielipiteestä. Käsikirjoitukset ovat erilaisia, mutta se ei tee kummastakaan vielä huonompaa tapaa ratkaista mestaruutta. Ymmärrän molempia vaihtoehtoja, vaikka olen tältä kantilta enemmän tv-sarjamies. Täytyy kuitenkin huomioida, että kyseessä on vain yksi kilpaileva aspekti.

En tule!

Superfinaali on kiistakapula, joka jossain määrin myös jakaa lajipiirejä kahtia, joten osa ei tule periaatteesta paikalle. Osa tuntuu myös odottavan negatiivisia tai positiivisia uutisia finaalista ja pitää samalla F5-nappia pohjassa Pääkallo.fi:n etusivulla, jotta pääsee kertomaan, että ”onhan tämä p***** ja tiesin sen jo etukäteen ja koskaan paikalla käymättä”. Tämä ei välttämättä auta suuntaan tahi toiseen, mutta ehkä siitä tulee hyvä mieli. Mielipide on luonnollisesti sellaisenaan sallittu. Toivottavasti löydätte tienne finaalisarjoihin, jos ne tekevät paluun.

Yksittäinen finaali pelataan joka tapauksessa ensi vuonnakin ja se ei tule muuttumaan. Sen lisäksi, että tapahtumalla on yritetty saada lajin ulkopuolista väkeä kiinnostumaan, niin sitä on myös ajateltu lajiväen mahdollisuudeksi kokoontua yhteen ja päättää kausi yhdessä. Tuo seikka lienee jossain määrin onnistunut.

Finaalitapahtumaa voidaan varmasti kehittää ja tapahtuma voi olla ensi vuonna parempi, mutta nykytilanteessa vaikuttaa siltä, että Superfinaali on jäämässä Suomessa kolmen vuoden mittaiseksi kokeiluksi. Se on tällä haavaa noin 10 % koko lajin historian kaikista finaaliotteluista, eli sillä sapluunalla voi puhua mielenkiintoisesta kokeilusta, joka ei ainakaan heti lähtenyt lentoon.

On otettu esille, että Ruotsissakaan homma ei rokannut heti alkuun. Suomessa vastustusta on kuitenkin melko selkeästi myös liigajoukkueiden saralta, joka vaikuttaa oletettavasti tuleviin päätöksiin. Yksi seikka on se, että finaalijoukkueille sarjat ovat taloudellisesti kannattavampia. Ainakin näin on esitetty. Jos nykyinen Salibandyliiton panos laitetaan finaalisarjoihin, niin niissä on mahdollista onnistua. Tähän voi vielä lisätä, että osa protestoi myös sitä, että tapahtumaan satsataan liiton varoja.

Salibandylla ei pitäisi olla mihinkään kiire, vaikka uusia näkökulmia tehdä asioita on tärkeää tarkastella aika ajoin. Superfinaali otettiin ehkä hiukan nopeatempoisesti käyttöön, mutta on täysin mahdollista, että jos ei toimi nyt, niin se voi toimia joskus tulevaisuudessa. Periaatteellista muutosvastarintaa ei kuitenkaan tarvita suuntaan tai toiseen.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Praha, Tshekki

Twitter: @joelsiltanen