Uppsalassa kaksi seuraa yhden lipun alle – IK Sirius IBK myös naisten Superliigaan

IK Sirius IBK nähdään ensi kaudella myös naisten Superliigassa. Kuva: perwiklund.se

Uppsalasta kuuluu naisten Superliigaa koskevia fuusiouutisia, kun viime kaudella sarjassa yhdeksänneksi sijoittunut FBC Uppsala siirtyy pelaamaan IK Sirius IBK:n alaisuuteen. Ruotsin juniorisalibandyssä vahvana toimijana tunnettu Sirius on näin ollen viides seura, jolla on tulevalla kaudella edustus sekä naisten että miesten Superliigassa.

Tässä vaiheessa yhdistyminen koskee FBC Uppsalan naisten ja tyttöjen edustusjoukkueita muun junioritoiminnan jäädessä ainakin toistaiseksi vanhan yhdistyksen alaisuuteen.

Siriuksen puheenjohtaja Peter Tornberg kertoo yhdistymisestä lehdistötilaisuudessa:

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että kaksi organisaatiota voi nyt toimia yhteistyössä. Keskustelua on käyty pitkin kesää ja olemme nyt päässeet yhteisymmärrykseen tulevaisuuden suunnitelmista. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on olla maan johtava salibandyorganisaatio.

– Siriuksessa on perinteisesti keskitytty enemmän miesten ja poikien salibandyyn, mutta nyt yritämme laajentaa tarjontaa myös laadukkaaseen naissalibandyyn. Pyrimme luomaan kovatasoista toimintaa kaikilla tasoilla.

FBC Uppsalan puheenjohtaja Hannes Morger toteaa Upsala Nya Tidning -lehden haastattelussa:

– Siriuksella on vahva maine ruotsalaisessa salibandyssä ja me FBC Uppsalan organisaatiossa olemme erittäin innostuneita. Uskon, että yhteistyö auttaa meitä kehittymään ja luo pelaajille turvallisemman lajiympäristön.

Seuraa vaihtavan naisten edustusjoukkueen apuvalmentaja Tobias Svensson kertoo siirtymisestä joukkueen kotisivuilla:

– Viimeinkin asia saatiin valmiiksi. On vain positiivista sanottavaa siitä, miten sujuvasti Siriuksessa neuvottelut on hoidettu. Tulevaisuus näyttää hyvältä ja uskomme niihin tavoitteisiin, joita seura meille esitti.


Lue myös
UNT.se: Målet: Bli ledande i innebandy-Sverige
ibnytt.se: FBC Uppsala blir Sirius
Innebandymagazinet.se:Här går FBC Uppsala över till Sirius verksamhet
IK Sirius IBK: SSL Dam:s första match för blåsvart