
Steelers-OLS -ottelu herätti viime viikonloppuna paljon keskustelua. Syynä oli Steelersin Nico Jonaesonin saama ulosajo.
Jonaeson sai kolmannessa erässä PR3-mallin (5+20) rangaistuksen osuttuaan mailallaan OLS:n Valtteri Parviaisen genitaalialueelle. PR3-rangaistuksesta seuraa automaattinen yhden ottelun pelikielto ja sadan euron sakkorangaistus.
Salibandyliiton pääsarjojen kurinpitäjä Jussi Wahe on arvioinut tapauksen ja tilanteesta ei tuomita lisärangaistuksia, vaikka OLS-luotsi Eetu Vehanen ehti toivoa jopa loppuelämän pelikieltoa. Päätöksen perustelut voit lukea ohesta.
Kiistatonta tapahtumassa on se, että Jonaesonin maila osuu Parviaista genitaalialueelle. Tämä on nähtävissä videotallenteelta ja myönnetty Steelersin:n vastineessa. Suomen salibandyliiton kilpailusääntöjen eettisten periaatteiden luvussa 9§ sanotaan: ”Osallistuessaan liiton kilpailutoimintaan, henkilö sitoutuu noudattamaan urheilun eettisiä ja reilun pelin yleisiä periaatteita, joita ovat toisen ihmisen kunnioitus ja tasavertainen
kohtelu ym.”
Edelleen kilpailusääntöjen 62§ kohdassa sanontaan: ”Liitto voi määrätä rangaistuksen sille, joka tahallaan tai tuottamuksellisesti: 3) kilpailun kestäessä tai kilpailun johdosta tehtyjen päätösten takia tai muuten
käyttäytyy väkivaltaisesti tai muuten epäurheilijamaisesti. Jonaeson on teollaan rikkonut kilpailusääntöjen edellä mainittuja kohtia ja teollaan syyllistynyt Pelisääntöjen 617/2 kohdan raakaan rikkomukseen.
Kurinpitokäytännössä mailalla/mailan tupella tapahtuneisiin lyönteihin/tökkäisyihin, osuivatpa ne sitten käteen, vartaloon taikka genitaalialueelle, on suhtauduttu tiukasti. Mailalla tapahtuva kevytkin lyönti on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai jopa vakavan loukkaantumisen lyönnin kohteelle, erityisesti osuessaan päähän tai
genitaaleihin.
Vastaavissa kurinpitotapauksissa genitaalialueelle osuneista iskuista on annettu perustapauksessa pelissä annetun PR3 rangaistuksen lisäksi yksi lisä pelirangaistus. Katson kuitenkin, että tässä tapauksessa Parviaisen toiminta eli tarttuminen Jonaesonin käteen tai mailaan on saattanut provosoida Jonaesonia toimimaan eri tavalla kuin hän olisi toiminut ilman, että Parviainen tarttuu häneen. Edellä mainituin perustein olen tullut päätöslauselmassa olevaan ratkaisuun.
Punainen kortti oli Jonaesonin toinen tällä kaudella. Marraskuussa sattuneesta edellisestä tuomiosta Wahe lätkäisi hyökkääjälle yhden pelin lisäsanktion, mutta valituslautakunta kumosi rangaistuksen tammikuussa.