Viime keväänä onnistunut hyökkääjä jatkaa Karhuissa kaudella 2018-19

Markus Hautaoja (oik) jatkaa Porin Karhuissa. Kuva: Kari Saha/Urheilusuomi.com

Markus Hautaoja (oik) jatkaa Porin Karhuissa. Kuva: Kari Saha/Urheilusuomi.com

Porin Karhut julkaisi keskiviikkona hyökkääjä Markus Hautaojan jatkosopimuksen seurassa. Tällä hetkellä Haminan reserviupseerikoulussa vaikuttava Hautaoja jatkaa Porissa ainakin kauden 2018-2019.

Varusmiespalveluksen vuoksi Hautaoja on pelannut tällä kaudella vain neljä ottelua Divarissa. Noissa peleissä on syntynyt yksi maali. Karhujen tiedotteen mukaan hyökkääjää tullaan näkemään enemmän joukkueen kokoonpanossa kevään aikana, sillä mies palaa suorittamaan varusmiespalvelustaan Niinisaloon.

Hautaoja oli viime kaudella isossa roolissa Karhujen liigakarsintataipaleella ja voitti Divarin pudotuspelien pistepörssin tehopistein 9+12=21.

Karhujen kausi on ollut toistaiseksi hankala ja joukkue on vasta kahdeksantena miesten Divarissa. Karhut kohtaa tulevana viikonloppuna kotikentällään Josban (la) ja NST:n (su).

One comment

  1. Karhuista ollaankin ajoissa liikkeellä. Karhut on satsannut viime aikoina salibandyyn ja tavoitteena lienee liiga jollain aikavälillä. Käsittääkseni siellä on iso määrä pelaajasopimuksen jo tehty, ja joukkueella on runkopelaajiin kanssa sopimuksia. Odotetaan mielenkiinnolla mitä vahvistuksia sinne mene.