Salibandyliiton hallitus on hyväksynyt kokouksessaan perjantaina 2.2.2018 sarjajärjestelmät naisten Salibandyliigaan ja naisten 1. divisioonaan kaudelle 2018-19 sekä naisten Salibandyliigaan kaudelle 2019-20.
Kaudella 2019-20 naisten Salibandyliigassa pelaa yhteensä 16 joukkuetta kahdessa kahdeksan joukkueen tasolohkossa. Lohkojen työnimet ovat NLA (naisten liiga A) ja NLB (naisten liiga B).
Molemmissa lohkoissa runkosarja pelataan kolminkertaisena (21 ottelua). Edelliskauden urheilullisen menestyksen perusteella kummankin lohkon neljällä parhaalla on yksi kotiottelu enemmän.
Runkosarjan jälkeen NLA:ssa joukkueet sijoilta 1.-3. sekä 4.-6. pelaavat keskenään sijoitussarjat (4 ottelua). Sijoitussarjoissa runkosarjan pisteet jäävät voimaan ja joukkueet kisaavat lopullisista sijoista näiden ryhmien sisällä.
Samaan aikaan NLA:n 7.-8. sijoittuneet joukkueet kohtaavat NLB:n 1.-2. sijoittuneet joukkueet pudotuspelikarsinnoissa (paras viidestä). NLA:n 7. kohtaa NLB:n 2. sijoittuneen ja NLA:n 8. sijoittunut NLB:n ykkösen. Näiden sarjojen voittajat etenevät sijoitussarjojen joukkueiden lisäksi pudotuspeleihin. Kotietu pudotuspelikarsinnoissa on NLA:n 7. sijoittuneella ja NLB:n 1. sijoittuneella. Otteluparien voittajat pelaavat kaudella 2020-21 NLA:ssa ja hävinneet NLB:ssä.
NLB:ssä 5.-8. sijoittuneet pelaavat runkosarjan jälkeen putoamiskarsinnoissa, 5. vs. 8. ja 6. vs. 7. Ottelusarjat pelataan paras kolmesta -järjestelmällä (kaksi voittoa). Otteluparien voittajat säilyttävät paikkansa NLB:ssä ja hävinneet jatkavat liigakarsintoihin 1. divisioonan loppusarjan parhaita vastaan. Yhtään joukkuetta ei putoa suoraan 1. divisioonaan.
Kausi 2018-19 on siirtymäkausi uuteen sarjajärjestelmään
Kaudella 18-19 naisten Salibandyliigassa pelataan 10 joukkueella ja naisten 1. divisioonassa 12 joukkueella. Naisten Salibandyliigassa pelataan runkosarja kaksinkertaisena sarjana (18 ottelua) minkä jälkeen pelataan kauden 19-20 sarjajärjestelmän tapaan sijoitussarjat 1.-3. ja 4.-6. sijoittuneiden ryhmissä (4 peliä / joukkue). Sijoille 1.-6. runkosarjassa sijoittuneet varmistavat paikkansa kauden 19-20 NLA:ssa.
Tulevan kauden naisten Salibandyliigassa runkosarjassa 7.-10. sijoittuneet kohtaavat pudotuspelikarsinnoissa 7. vs. 10. ja 8 vs. 9. Paras viidestä (kolme voittoa) ottelusarjojen voittajat etenevät pudotuspeleihin ja pelaavat kaudella 2019-20 NLA:ssa. Otteluparien häviäjät pelaavat naisten Salibandyliigan NLB:ssä.
Naisten 1. divisioonassa pelataan kaudella 18-19 kaksinkertainen runkosarja (22 ottelua). Runkosarjan jälkeen sarjan neljä parasta joukkuetta nousee naisten Salibandyliigaan (NLB). Joukkueet sijoilta 5.-8. jatkavat liigakarsintoihin ja joukkueet sijoilta 9.-12. jatkavat naisten 1. divisioonassa kaudella 2019-20.
Kaudella 2019-20 naisten 1. divisioona on alueellinen turnausmuotoinen sarja.
Liigakarsintojen 1. vaiheessa naisten 1. divisioonan joukkueet sijoilta 5.-8. kohtaavat paras viidestä ottelusarjoissa, 5 vs. 8. ja 6. vs 7. Otteluparien häviäjät jatkavat kaudella 19-20 naisten 1. divisioonassa ja voittajat jatkavat liigakarsintojen 2. vaiheeseen.
Liigakarsintojen 2. vaiheessa 1. vaiheen voittajat kohtaavat naisten 2. divisioonan loppusarjan kaksi parasta joukkuetta paras viidestä -ottelusarjoissa. Naisten 1. divisioonassa paremmin sijoittunut joukkue saa valita vastustajansa 2. divisioonan joukkueista. Otteluparien voittajat pelaavat kaudella 2019-20 naisten Salibandyliigassa (NLB) ja häviäjät 1. divisioonassa.
Sarjajärjestelmäuudistuksella haetaan kovempia ja tasaisempia otteluita
Naisten kahden korkeimman sarjatason uudistus tuli erityisen ajankohtaiseksi kahden joukkueen luovuttua liigapaikasta kauden 2016-17 päätteeksi. Sarjapaikan täyttöjärjestyksen mukaisessa kyselyssä neljä ensimmäistä naisten 1. divisioonan joukkuetta kieltäytyi liigapaikan vastaanottamisesta. Kaudella 2017-18 naisten Salibandyliigassa ollaan pelattu 10 joukkueella. SB Vaasan vetäydyttyä naisten 1. divisioonasta, on toiseksi korkein sarjataso vedetty läpi 11 joukkueella.
– Uusi sarjajärjestelmä mahdollistaa nykyistä suuremmat ottelumäärät joukkueille, minkä lisäksi joukkueet tulevat pelaamaan entistä tasaisempia otteluita keskenään. Maajoukkueen näkökulmasta se, että parhaat pelaavat enemmän parhaita vastaan on tietysti mahdollistava tekijä meidän kärkiurheilijoiden kehittämisessä, näkee naisten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurronen.
– Vaikka itse teen tällä hetkellä töitä pääosin kärjen kanssa niin pidän tärkeänä, että joukkuemäärää saatiin myös kasvatettua, eikä naisten huippusalibandysta tule liian pienen piirin touhua. Laajentunut Salibandyliiga antaa hyvät eväät seuroille kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, myös omien junioreiden varaan, Kurronen toteaa.
Järjestelmä syntyi seurojen, liiton ja maajoukkuetoimijoiden yhteistyönä
Alkusysäys sarjajärjestelmämuutokselle syntyi kesäkuussa 2017 naisten Salibandyliigan sarjapalaverissa. Uuden sarjajärjestelmän raamit vahvistuivat marraskuussa 2017 Tampereella pidetyssä kehitystyöryhmässä, jossa olivat edustettuina Salibandyliiton kilpailu- ja huippu-urheilusektorin, naisten maajoukkueen sekä usean naisten Salibandyliigaseuran edustajat.
Salibandyliiton puolelta kehitystyössä edustivat huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala, pääsarjapäällikkö Jyrki Paajanen sekä kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Marko Ojanen. Maajoukkuetoiminnan näkökulmaa toivat naisten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurronen ja U16-tyttöjen päävalmentaja Hannu Santanen. Seuraedustajina mukana olivat Irina Peltola (Classic), Jukka Kouvalainen (PSS), Matti Kaipio (SB-Pro), Jani Laukko (SSRA) ja Tiina Röning (Koovee).
– Intensiivinen ideointipäivä pidettiin ja naisten liigan tulevaisuutta pohdittiin todella syvällisesti ja useasta eri näkökulmasta. Tavoite täyttyi ja päivän päätteeksi meillä oli yhteinen suunta mihin tätä lajimme naisten lippulaivaa lähdettäisiin viemään, kertoo Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala.
– Uskon vakaasti uuteen malliin, jossa joukkueet pelaavat enemmän omantasoisia pelejä. Kuitenkin jokaisella liigassa mukana olevalla, myös NLB-joukkueilla, on mahdollisuus nostaa pyttyä keväällä.
– Järjestelmä on näin reilu ja oikeudenmukainen, jos kauden aikana joukkueen peli kehittyy suotuisasti ei edellisen kauden sijoituksella ole merkitystä liigojen sisällä. Lisäksi saamme play off-pelien lisäksi kovia ja merkityksellisiä pelejä lisää, kun joukkueet runkosarjan lopussa ratkovat viimeiset sijoituksensa sijoitussarjoissa. On esimerkiksi kotietua ajatellen varsin merkityksellistä olla esim. runkosarjan neljäs eikä viides, Rantala toteaa.
Pudotuspeli-, pistelasku- ja jatkoaikajärjestelmä vahvistuvat kevään 2018 aikana
Naisten Salibandyliigan niin kuin muidenkin pääsarjojen sarjajärjestelmät täydentyvät vielä kevään aikana. Naisten Salibandyliigassa avoinna ovat pudotuspelisarjojen pituudet, joihin vaikuttaa eniten tämän kevään päätös siitä, pelataanko mestaruudesta Superfinaalissa vai ottelusarjoissa.
Myös runkosarjan otteluiden pistelasku, jatkoaika ja rangaistuslaukauskilpailujen muoto vahvistuvat myöhemmin keväällä. Vahvistamatta on vielä myös naisten liigan pudotuspelien mahdollinen puolivälierien vastustajien valintajärjestelmä.
Teksti: Salibandyliitto
Voiko joku selittää tän mulle lyhyesti mutta kattavasti?
Uutisesta tai esitetyistä malleista ei nyt mielestäni käy ilmi, miten uudistuksilla pystytään vastaamaan siihen alkuperäiseen naissalibandyn ydinongelmaan, eli kuluihin. Kuinka tämä uusi malli mahdollistaa pienemmät kulut, ja näin suuremman joukkuemäärän?
Käsittääkseni koskaan ei ollut siitä kyse, etteikö liigassa tai 1.divisioonassa haluttaisi pelata – taloudelliset reaaliteetit ovat sen kuitenkin monen joukkueen osalta estäneet. Toisaalta kun katsoo kuinka pienessä piirissä tätä uudistusta on tehty – jos siis uutisessa esitetty työryhmä on käsittänyt vaan mainitut liigaseurat – niin en yllättyisi jos tuo talous näkökulma on päässyt ”unohtumaan”. Yleisesti ottaen uudistuksia tehdessä vähintään yhtä tärkeää olisi kuulla sisäpiirin lisäksi myös sitä joukkoa, joka on piirin ulkopuolella. Tässä tapauksessa sarjapaikoistaan luopuneet, tai nousumahdollisuudesta kieltäytyneet joukkueet.
Lähdin negaation kautta liikenteeseen – ehkä seuraava kirjoittaa posin kautta?
Timantit on ikusia, tyttösäbä!
Vaikuttaa TODELLA hyvältä!
Kulut ovat samanlaisia myös miesten puolella. Siellä se ei kuitenkaan ole ongelma koskapa joukkueilla on kovasti halua edetä divariin ja liigaan. Jännä homma.
Kulut johtuvat joukkueiden maantieteellisestä jakaumasta. Sattumaa ja vaihtelevaa mistä kukin mikäkin kausi ovat. Parhaat pelaa parhaita vastaan kuten Kurronen sanoo. Sillä ei pidä olla väliä onko Oulusta vai Utsjoelta. Muuten ei maajoukkuetasokaan kehity. Upea uudistus!
Ideana hyvä, mutta nämä siirtymäkauden ratkaisut on kieltämättä erikoisia. Ensi vuonna divarista ei ole siis mahdollisuutta NLA:n eli sarjanousu ei ole mahdollista.
Tarkennusta myös olosuhteisiin ja muihin vaatimuksiin tulee varmaan myöhemmin, mutta 19-20 kaudesta eteenpäin ihan fiksu järjestelmä. Ensi vuosi vaan divarin kärkipään jengejä ei oikein motivoi kun saa pelata seuraavana vuonna samaa sarjaa eri nimellä.
Saa korjata, mutta ymmärsinkö oikein, että NLB:hen noustaisiin alueellisesta ja turnausmuotoisesta 1.divisioonasta? Alueellinen sarja luonnollisesti, mutta nyt olisi ollut paikka tehdä alueellinen sarja yksittäisinä otteluina, kuten nykyinen miesten 2.divisioona.
Tosin jos kulut ovat ylivoimaisena esteenä, niin sitten ei voi mitään.
Ei näissä kulut ole mitään ongelmia, vaan tulojen ja kulujen suhde.
Nyt oli tärkee kommentti? Sorry, pakko jatkaa samalla linjalla.
Ei taida suhteellakaan olla merkitystä. Enemmän kuluilla. 100 osaa kuluja ja yksi osa tuloja näyttää kestämättömältä suhteelta, mutta jos tuloja on kokonainen 1 euro, ei tuo viivan alle jäävä 99 euron miinusmerkki tunnu pahalta. Ainoa mikä merkitsee siis on viivan alle jäävä luku.
Sekin on ihan totta. Mutta ei nuo kulubudjetit joukkueilla voi olla niin pahoja, etteikö niitä voisi kattaa edes kohtuullisella tulonhankinnalla. Ei siellä kuitenkaan mistään miljoonista puhuta. Joo, varmaan on kilpailua, mutta on niitä tuloja mahdollista saada ihan tarpeeksi. Ei varmaan kaikilta onnistu, mutta silti.
Harmi tosiaan, ettei naisten puolella vieläkään uskalleta testata yksittäisiä alueellisia otteluita kuten Jukkisb mainitsi. Vaihtoehtoina tuntuu olevan vain vanha turnausmalli tai sitten koko maan yksittäiset pelit…kehittäisi peliä varmasti paremmin jos turnausmutoisen kakkosen jälkeen pääsisi edes vähän haastavampiin peleihin ykkösessä. Tai edes ykkösen turnauksiin sitten samanlaista peliaikamallia kuin miesten kolmosessa tms, jotain vähän haastavampaa versiota?
Mennään myös posin kautta, eli hyvä että Naisten Liigaa uskalletaan kehittää parempaan suuntaan.
Useampi viestiketju täällä missä dissataan naisten liigaa, järjestelmiä, pelaajia jne. Nyt kun on rohkeutta tehdä muutoksia niin sittenkin dissataan. Suomalaiset.
Olihan muutokset.. Miesten puolella toimivana olen ymmärtänyt nimenomaan että se budjettipuoli olisi haluttu saada kuriin ja tuosta pikaisella mietinnällä ei tuntunut olevan muutoksissa tuo tahtotilana.. Erikoista.. Toisaalta Tytti hyppinee ilosta koska liitto edistää naisten liigan urheilullista puolta..
Salisählyliiton tiedote selkokielellä: Vuonna 2019-20 naisten mestaruussarjassa 8 joukkuetta. 1-divisioonassa pelaa myös kahdeksan joukkuetta, joista kahdella parhaalla on runkosarjan jälkeen mahdollisuus päästä pelaamaan mestaruussarjajoukkueita vastaan. 1-divisioonaa alemmat tasot pelataan alueellisina turnaussarjoina. Pelejä on sekavalla systeemillä enemmän kuin aiempina vuosina ja kauden lopuksi Classic on mestari.
Tulitteko kysyneeksi näkökulmia niiltä joukkueilta, jotka ovat kieltäytyneet liigapaikasta? Mikä oli heillä suurin syy kieltäytymiseen? Yhtä näistä seuroista edustavana voin kertoa, että suurin syy on raha, ei suinkaan se, ettei siellä tahdottaisi pelata. Olisin siis kiinnostunut tietämään, mitä liigan kalleudelle ollaan tekemässä, jotta osallistuminen olisi taloudellisesti mahdollista ja järkevää?
Kieltämättä Tytti on iloinen, että naissäbän urheilullista puolta halutaan nyt kehittää. Hyvässä tapauksessa tämä tosiaan tuo lisää, hyvätasoisia pelejä mutta huonossa tapauksessa tässä laajennetaan ennestään huonoa tuotetta.
Osana liigalisenssi myöntämistä tulisikin olla näyttöä ja sitoutumus siitä, että olosuhteet vastaavat liigatasoa (mitä tehdään jo nyt), mutta ennenkaikkea liigan pitää saada seuroilta suunnitelma ja sitoumus tulevillekin kausille, missä seuralla on osoittaa että on olemassa pitemmän tähtäimen suunitelmia sen sijaan, että ”missään kausi kerralla ja toivotaan parasta”. Oli sitten sarjassa 4 / 6 / 8 / 10 tai 8+8 joukuetta, niin viime kauden kaltaista joukkopakoa ei voida hyväksyä ilman seuraamuksia seuraorganisaatiolle.
”Yhtä näistä seuroista edustavana voin kertoa, että suurin syy on raha, ei suinkaan se, ettei siellä tahdottaisi pelata.”
Sinänsä on hassua, että halutaan pelata valtakunnallista 11:n joukkueen divisioonaa Rovaniemellä asti sen sijaan, että halutaan pelata liigassa missä välimatkat ovat pienemmät.
Ja sorry, unohtui posit ekasta viestistä, peukut liigan kehittämiselle! Varmasti oli tarpeen jotakin tehdä 🙂 en pelkästään valita
Kilpaurheilullinen puoli on nyt sarjaohjelman puolesta kunnossa ja parhaat saavat myös parhaan mahdollisen tuen sarja ohjelmalta. Minun mielestä nyt olisi paikallaan miettiä miten tulevan 1.divisioonan (aluesarjan) ja Liigan välinen tasoero saadaan pidettyä kurissa ja 1.divisioona kasvattaisi tulevaisuudessakin uusia kyvykkäitä Liiga joukkueita. Ensimmäinen ja paras/halvin ratkaisu malli olisi tehdä aluesarjasta yksittäisin otteluin pelattava sarja ja lisäksi ylialueelliset playoffit tai ylemmät jatkosarjat.
Olen samaa mieltä mm. Tytin ja kehitysryhmän kanssa siitä, että naisten Salibandyliigalle on tehtävä jotain, jotta sen toiminta saadaan vakiintumaan, ja myös laatu nousemaan. Kuten esitetyllä mallilla varmasti myös pyritään tekemään. Kuten kuitenkin edellä jo kirjoitin, esitetyissä uudistuksissa ei mainitaan talouspuolen kehityksestä sanallakaan.
Ongelma on ollut, ja tulee edelleen olemaan, omien havaintojeni, kokemusten ja kuulopuheiden mukaan, naisten valtakunnallisten sarjojen kulut. Kun kauden läpivienti alkaa maksamaan 1000€/pelaaja tai yli, nousee monelle seinä vastaan. Ellei sitten pappa ja mamma betalar, tai joku tuttava yrittäjänä lähde tukemaan. Toinen tähän liittyvä haaste on ajankäyttö. Etenkin opiskelijoille tilanne on haastava, kun päivät menee opinnoissa, illat treeneissä ja viikonloppuja peleissä – jossain välissä pitäisi pystyä käymään töissäkin, jotta olisi varaa elää ja myös harrastaa.
Uskallan väittää, että jopa naisten liigassa useammassa seurassa pelaaja maksaa pelaamisestaan, kuin ei maksaisi. 1.divisioonasta puhumattakaan. Mielelläni olisin toki tässä asiassa väärässä, mutta pahoin pelkään että en ole. Tämä asia ei tule ratkeamaan sillä, että todetaan vaan, että ”seurojen pitäisi panostaa enemmän naissalibandyyn”. Miten ja mistä näiden kommenttien esittäjät ajattelevat seurojen repivän tuon panostuksen – nimenomaan euroissa? 1.divisioonan läpivienti laadukkaasti maksanee arviolta 25-40t (oma arvio) joten oletan että liigassa vähintään saman. Pelkät matka- ja majoituskulut on helposti tuosta summasta puolet. Hatun nosto niille seuraorganisaatioille, jotka kykenevät tuollaisen summan keräämään naisten (tai samalla tavoin miesten) edustusurheilua varten yhteiskunnan tila huomioiden, ja toivottamaan jokainen pelaaja tervetulleeksi mukaan ilman kustannuksia. Helpommin sanottu kuin tehty.
Hattuni nousee kuitenkin vielä korkeammalle niille pelaajille ja joukkueille, joilla kipinä sisällä palaa niin voimakkaana, että käyttävät tilaisuutensa hyväksi, ja lähtevät kokeilemaan siipiään 1.divisioonassa tai Salibandyliigassa, käyttävät harjoitteluun ja pelaamiseen ison osan sen hetkisestä elämästään, ja laittavat tiskiin nekin omat vähät euronsa mitä saavat kasaan. Respect. Niitä pelaajia ja seuroja, jotka tunnustavat reaaliteetit, ja sanovat sarjapaikoille ”ei”, en ainakaan itse kykene syyttämään. Jos ei ole riittäviä pelaaja- tai talousresursseja osallistumiseen, niin silloin niitä ei ole. Ja silloin leikki loppuu. Ja mikäli näitä tilanteita alettaisin vahvemmin sanktioimaan, niin kynnys mukaan lähtemiseen kasvaisi entisestään, eikä se ainakaan tuota joukkuemäärän tilannetta tulisi näin ollen parantamaan. Jos ajatellaan jo pelkästään pelaajaresurssia, voi se jollain joukkueella muuttua arvaamattomasti ja radikaalisti pelikausien välillä – kuinka moni seura haluaisi ottaa taloudellisen riskin nämä tilanteet tiedostaen.
Oma ohjeeni päättäville tahoille olisikin seuraava: tutkikaa nykyisten liigajoukkueiden, 1.divisioona joukkueiden sekä keväällä 1.divisioonakarsintoihin osallistuvien joukkueiden (potentiaalisten nousijoiden) osalta joukkueiden kulurakenteet. Millaiset kulut joukkueilla on, ja miten rahaa niihin kerätään. Näiden vastausten kautta olisi helppo todentaa, onko raha tai sen puute ongelma joukkueille vai ei, ja jos on, niin mille joukkueille ja mistä syistä. Ja jos ongelmat ovat todennettavissä, niin millaisia ratkaisuja niihin olisi löydettävissä. Edellä mainittujen tietojen / tilastojen julkaiseminen antaisi myös arvokasta tietoa seuroille, joissa tahtotila & tavoite on oman naissalibandyn nostaminen valtakunnalliselle tasolle. Tällöin olisi etukäteen tieto siitä, mitä pelaaminen valtakunnallisissa sarjoissa taloudellisesti vaatisi. Ei tulisi yllätyksiä – ja mietintää siitä, onko seuran tahtotila ja unelma realistinen vai ei, voitaisiin tehdä jo ennen unelmointia.
Nimimerkiltä Muutoksen tuulet erittäin hyvä kirjoitus.
Liitto voisi tuota kulurakennetta helpottaa ihan niinkin yksinkertaisella asialla, kuin liittokohtaisilla sponsseilla esimerkkinä se, että naisjoukkueille neuvotellaan jokin hyvä kumppani mahdollisiin majoituksiin, ruokailuihin, kuljetuksiin jne jos mahdollista. Toki osalla seuroista on näin, mutta ei todellakaan kaikilla. Nyt kaikki seurat puuhaavat yksinään…
Ja kuten jo aiemmkin totesin, niin tärkeintä olisi saada seuroilta sitoutumus ja jonkinlainen todistus / suunnittelma siitä, että on pitemmän tähtäimen suunitelmaa ja toimintaa ollaan mietitty enemmän kuin ”kausi kerrallaan”.
Kertauksena: urheilullisesti hyvä päätös, mutta aika näyttää miten tämä toimii käytännössä.