TPS saalisti torstaina ensimmäisen voittonsa miesten Salibandyliigan finaalisarjassa. Se haki Tampere Areenalta 4-3-voiton ottelussa, joka varmasti jäi monien mieleen.
Classic-luotsi Samu Kuitunen sanoi lehdistötilaisuudessa, että joukkueella oli liian kova kiire varsinkin ottelun alussa. Samaa tuumi Jukka Ruotsalainen TPS:n esityksestä. Kuitunen halusi kuitenkin kommentoida vain omiensa edesottamuksia.
– No joo. Varmaan oli molemmilla joukkueilla, mutta minä puhun nyt omasta joukkueesta. Jotenkin tuntui siltä, että oli kamala kiire ratkaista tämä ottelu ilman että se olisi tapahtunut pelin kautta. Kyllä nämä pelit pitää pelata. Ei voi etukäteen lähteä tekemään maaleja. Pitää olla hyvää viisikkopeliä.
– Meillä oli alussa hyviä paikkoja tehdä siihen vaikka kuinka monta maalia, mutta tällä kertaa niitä ei tullut. Toisessa erässä meiltä tuli pari lipsahdusta pallon kanssa ja kaveri rankaisi niistä. Sen jälkeen tultiin hyvin takaisin peliin. Uskoin, että me tehdään tuossa vielä se voittomaali, ja että peli kääntyy tuosta viiden minuutin ylivoimasta, Kuitunen sanoi pelistä.
Niin se jäähy tosiaan. Miko Kailiala ajettiin kaukalosta punaisella kortilla kolmannen erän alussa miehen ajettua Classic-maalille. Osan mielestä tilanteen varsinainen rikkoja oli Classic-pelaaja Eemeli Salin, mutta Kailialan tulkittiin jyränneen Classic-vahti Lassi Torisevan päälle.
Viiden minuutin ylivoima oli Classicille oiva sauma iskeä maali tai maaleja, mutta oikeastaan joukkueen oma peli hajosi siinä vaiheessa käsiin.
– Meidän ylivoimapeli siinä viiden minuutin ajan oli huonoa. Se oli tosi passiivista. Jotenkin odotettiin, että kuka ottaa vastuun ja rupeaa tekemään asioita. Tietysti tässä on uusia koostumuksia ja voihan se olla sitäkin. Ei olla pystytty harjoittelemaan vielä paljoa näillä koostumuksilla. Voi se paine tulla siitäkin. Joka tapauksessa, kun on viiden minuutin ylivoimalla, niin pitää saada sellainen raikas mahdollisuus yrittää maalia. Se täytyy nähdä mahdollisuutena, Kuitunen linjasi.
Juuri ennen viimeistä vitosta Classic sai tuplajäähyn. Tamperelaisten kannalta kohtalokastakin oli, että Salin sai tilanteesta 5+20 minuutin rangaistuksen, ja joukkue pelasi loppuun asti alivoimmalla. Joka tapauksessa TPS iski voittomaalinsa kahden miehen ylivoimalla.
Kuitusen kanta Salinin jäähyyn oli selkeä.
– Ihmettelen kovasti, että mistä sellainen mahtoi tulla. Niin kuin tuossa aiemmin sanoin, niin en tänä päivänäkään tiedä mistä se tuli. Ehkä jotkut sitten, jotka tietää vähän paremmin.
Kuitusen mukaan Kailialan ulosajo oli nykylinjausten mukainen, jossa maalivahtiin kohdistuneista kontakteista on jaeltu isoja tuomioita.
– Nuo ovat tulleet nykylinjassa selville. Meillä oli Juha Kivilehto pois kaksi peliä, kun hän vain hipaisi maalivahtia, Kuitunen sanoi viitaten Kivilehdon Indians-sarjassa saamaan kahden ottelun pelikieltoon.
Summauksena ottelu ei ollut tamperelaisilta järin hyvä. Se kärsi kauden neljännen tappion (ottelusarjan tilanne 2-1 tamperelaisille) olemalla kentän heikompi osapuoli. Kolmas erä jäähyineen oli kiihkeä ja sekava.
Kuitusen mukaan joukkue rauhoittuu lauantaiksi fokusoimalla olennaiseen.
– Keskitytään pelaamaan tätä peliä. Kaikki turha jonninjoutava pois ja pelataan tätä peliä kuten kuuluu pelata.
Yksi asia mikä Classicin peliä haittasi oli tietysti Krister Savosen puuttuminen, mikä sekoitti ketjukoostumuksia. Maailman parhaaksi kenttäpelaajaksi vuonna 2018 valittu Savonen loukkaantui tiistain toisessa finaalipelissä Turussa. Savonen kulki torstaina Tampere Areenalla kainalosauvoilla, josta voi päätellä, että miestä ei nähdä kaukalossa finaalisarjassa.
– Näyttäisi vähän siltä, Kuitunen virnisti.
Voit siis ihan virallisesti vahvistaa, että miehen kevään pelit oli siinä?
– Joo, kyllä. Näillä mennään.