Pääkalloennakko: Hallitseva mestari ennakkosuosikkina naisten finaalisarjaan

SB-Pro on ennakkoon finaalisarjan suosikki. Kuva: Juhani Järvenpää.

SB-Pro on ennakkoon finaalisarjan suosikki. Kuva: Juhani Järvenpää.

Naisten Salibandyliigaa kaudella 2018-19 on jäljellä maksimissaan seitsemän peliä, kun enää finaalisarja on pelaamatta. Finaalisarjassa vastakkain asettuvat hallitseva mestari SB-Pro ja PSS. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Lähtökohdat:
Finaalisarjassa kotietu on SB-Prolla, joka onnistui ylemmässä sijoitussarjassa ohittamaan porvoolaiset viimeisillä kierroksilla. Tällä ei varmaan ratkaisevaa vaikutusta tule olemaan, mutta antaa kuitenkin nurmijärveläisillä pienen edun.

PSS:n valmennuksesta on jo useamman vuoden ajan vastannut Jukka ”Kode” Kouvalainen, joka on pystynyt viemään joukkuetta tasaisesti eteenpäin vuosi vuodelta ja luomaan vahvan pelillisen identiteetin joukkueelle. Joukkueessa on paljon omia kasvatteja, se pelaa varmasti pallolla ja osaa puolustaa erittäin tiiviisti.

SB-Pron valmentajan pesti onkin sitten ollut huomattavasti tuulisempi ja nykyinen päävalmentaja Sami Saarikoski tuli mukaan vasta loppuvuodesta 2018. Saarikosken alaisuudessa joukkue on saanut takaisin itseluottamuksensa ja se on pystynyt nostamaan tasoaan kauden edetessä, kun etenkin joukkueen kokeneemmat pelaajat ovat palanneet omalle tasolleen.

SB-Pro on pelannut erittäin vahvat pudotuspelit eikä ole hävinnyt tähän mennessä otteluakaan, vaikka sekä Pelicans, että TPS pystyivätkin yksittäisiä otteluita pitämään tasaisina. Pron vahva rutiini näkyy siinä, että tiukoissakin paikoissa tarvittavat maalit on saatu tehtyä ja ratkaisijoita löytyy laajalta rintamalta. Nurmijärveläisten arsenaalista löytyy kolme vahvaa ketjua, joista tehokkain on hiukan yllättäen tähän mennessä ollut Hietamäen sisarusten ketju, jossa kolmantena on tyypillisesti pelannut Meri-Helmi Höynälä. Elina Kujalan johtama ykkösketju on nostanut tasoaan kauden edetessä ja on myös erittäin kokenut sekä liiga-, että maajoukkuetasolla.

Näiden kolmen vahvan ketjun merkitys voi ottelusarjassa nousta erittäin isoon rooliin, kun kuormitus saadaan jaettua tasaisesti koko joukkueelle ja peluuttamiseen on enemmän vaihtoehtoja. TPS kärsi välierissä tästä kapeamman rosterinsa takia, kun SB-Pro sai pelattua TPS:n ykkösen vaarattomaksi ja kaksi muuta ketjua pääsivät ratkomaan otteluita TPS:n kakkoskenttää vastaan.

PSS:n välierien voitossa oli havaittavissa samaa ilmiötä Kooveeta vastaan. PSS pystyi hakemaan ratkaisua useammalla koostumuksella, kun taas Koovee jäi pääasiassa ykkösketjunsa varaan. Porvoolaisilla ei kuitenkaan ole aivan yhtä laajaa pelaajistoa kuin SB-Prolla, joten tämän osalta vaaka kallistuu Nurmijärven suuntaan. PSS pystyy kuitenkin peluuttamaan pelaajiaan laajasti, esimerkiksi välierissä tyypillisesti ottelut pelattiin viidellä puolustajalla. PSS:n pallollinen osaaminen ja pelitapa on niin vahvaa, että pelaajat pystyvät tähän.

Porvoolaisten maalinteko on SB-Prota enemmän ykkösketjun varassa, sillä PSS:n pistepörssin kärjessä on Ella Sundström, jota seuraavat saman ketjun laiturit Ella ja Fanny Holmberg. Tämä kolmikko on tehnyt 18 porvoolaisten 33 maalista pudotuspeleissä, lopun 15 maalin jakaantuessa yhdeksälle pelaajalle. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö muut pelaajat maalintekoon pystyisi, vaan sitä, että PSS:n on vaikea voittaa, jos ykkösketju saadaan nollattua.

Maalivahtien osalta joukkueet ovat samaa luokkaa. Runkosarjan paras torjuja oli PSS:n Arla Salo, joka on jatkanut samoja hyviä otteita pudotuspeleissäkin. Salon torjuntaprosentti on kova 83,33%, jota parempi on enemmän otteluita pelanneista vain Kooveen Noora Laakson 83,49%. SB-Pron maalivahti Tiltu Siltanen on myös ollut hyvä pudotuspeleissä, vaikkei aivan yhtä tiukoille ole joutunutkaan. Siltasen torjuntaprosentti on 82,18%, joka on erittäin vahva millä tahansa mittarilla. Päivän kunto ratkaisee maalivahtien osalta, molempien on oltava valmiita kantamaan joukkuettaan vaikeilla hetkillä.

Taistelupari:

Anu Raatevaara, SB-Pro – Ella Holmberg, PSS

Vaikka joukkueiden ykkösketjujen keskushyökkääjät Elina Kujala ja Ella Sundström olisivat ehkä ansainneet noston tähän, niin ehkä mielenkiintoisempi taistelu käydään tällä lohkolla. Ella Holmberg on usein PSS:n hyökkäyspelin sielu vasemmalla laidalla ja Anu Raatevaara on taas erittäin hyvä puolustussuuntaan. Raatevaaran on pystyttävä pitämään Ella Holmberg kurissa ja estettävä pelin rakentelu. Haasteena on se, että Holmberg tyypillisesti liikkuu laajalla säteellä kentällä ja pystyy tuolla liikkumisellaan haastamaan SB-Pron puolustuspelin rakenteita. Raatevaaran pitää myös tarvittaessa pystyä kääntämään peli riiston jälkeen nopeasti hyökkäyssuuntaan, jotta Pro voi hyödyntää avoimia tiloja PSS:n puolustuksessa.

Näin pelataan:
23.04. 19:15 SB-Pro-PSS Arkadia Halli, Nurmijärvi
25.04. 18:30 PSS-SB-Pro Porvoo SBH
27.04. 14:15 SB-Pro-PSS Arkadia Halli, Nurmijärvi
30.04. 18:30 PSS-SB-Pro Porvoo SBH
04.05. 12:40 SB-Pro-PSS Arkadia Halli, Nurmijärvi (tarvittaessa)
05.05. 12:40 PSS-SB-Pro Porvoo SBH (tarvittaessa)
08.05. 18:15 SB-Pro-PSS Arkadia Halli, Nurmijärvi (tarvittaessa)

Kumpi voittaa?
Ottelupari on vaikea veikattava. Keskinäiset ottelut ovat olleet tasaisia, molemmat joukkueet ovat erittäin hyviä puolustamaan ja kaiken kaikkiaan suorittaminen koko kauden ajan on ollut erittäin tasaista. Suuria tasonvaihteluja ei varmaan tulla ottelusarjassa näkemään, jollei yllättäviä loukkaantumisia tai muuta vastaavaa nähdä. Molempien joukkueiden valmennus on saanut joukkueet vahvimmilleen kauden tärkeimpiin peleihin.

Nurmijärveläisten puolesta puhuu kuitenkin muutama asia. Tärkein yksittäinen asia lienee pelaajiston laajuus ja kokemus, jossa SB-Prolla on pieni etulyönti kolmen erittäin vahvan ja kokeneen ketjun muodossa. Etenkin vahvat ja fyysiset Hietamäet voivat osoittautua kultaakin kalliimmiksi, kun otteluita todella ratkaistaan. Tämän lisäksi SB-Pro saa aloittaa kotikentällään, pystyy aavistuksen enemmän varioimaan peliään ja omaa kokemusta finaalipeleistä.

Porvoon puolesta puhuu valmennuksen pitkäjänteisyys ja pelaajien pallollinen taitotaso. Porvoolaiset joutuivat ehkä aavistuksen tiukemmalle jo aiemmilla kierroksilla ja saivat varmasti uskoa jatkoaikavoitoista välieräsarjassaan.

Toimitus veikkaa SB-Pron puolustavan mestaruuttaan onnistuneesti ja ottavan kirkkaimmat mitalit otteluvoitoin 4-2.