Mika Kohonen jatkaa Happeessa – ”Tämä oli perheen yhteinen päätös”

Mika Kohosen peliura jatkuu Happeessa. Kuva: Esa Jokinen

Mika Kohosen peliura jatkuu Happeessa. Kuva: Esa Jokinen

Happee julkaisi torstaina kauden 2019-2020 pelaajaryhmänsä ja samalla selvisi, että Mika Kohonen, 42, jatkaa joukkueessa ainakin vielä yhden kauden verran.

Viime kauden piti olla kaikkien aikojen salibandypelaajan viimeinen pelikausi, mutta sellaiseksi se ei jäänyt.

– Tämä oli perheen yhteinen päätös. Bensaa löytyy vielä tankista pelaamiseen ja ympyrää ei piirretty vielä valmiiksi viime kaudella. Toki kauden jälkeen piti taas pysähtyä hetkeksi ja miettiä asioita monelta kantilta. Pelaamisen suhteen pöydällä oli muitakin vaihtoehtoja, mutta sydän veti kotiin ja Happeeseen. Tuntui, että asiat jäi kesken viime kaudella, Kohonen kommentoi Happeen kotisivuilla.

Kohonen nousee legendana esiin joukkueesta, mutta ryhmästä löytyy tulevalla kaudella paljon nuoria lahjakkuuksia.

– Jo pari vuotta sitten aloitimme maltillisen nuorennusleikkauksen miesten joukkueessa, jolloin nostimme uusia omia junioreita mukaan liigajoukkueeseen. Haluamme tulevaisuudessakin antaa heille mahdollisuuden kasvaa hirvipolulla liigajoukkueeseen asti ja auttaa heitä pääsemään pelaamaan omassa kotikaupungissa salibandyliigaa. Sama työ jatkuu siis edelleen, mutta nyt osa nuorista pelaajista on jo pari vuotta opetellut näitä miesten pelejä, joten odotukset heidän suhteen ovat korkealla. Harjoituksissa he haastavat päivittäin todella ennakkoluulottomasti kokeneempia pelaajia. Ja se tuo tähän joukkueeseen uudenlaista raikkautta, kovempaa kilpailua ja työteliäisyyttä, päävalmentaja Mikko Lehto sanaili Happeen kotisivuilla.

Happee miesten liigajoukkue kaudella 2019-2020:

Maalivahdit:
35 Miko Hassinen
36 Markus Laakso

Kenttäpelaajat:
11 Tuomas Rautiainen
14 Matti Minkkinen
16 Paul Kotilainen
19 Kaapo Siekkinen
21 Juuso Heikkinen
23 Ville-Pekka Virtanen
24 Oscar Salminen
29 Mika Kohonen
38 Arttu Pylväläinen
41 Iiro Lankinen
43 Ilmari Aarela
49 Tommi Taimisto
60 Eppu Suhanto
61 Peter Kotilainen
65 Juha Rautiainen
66 Joel Lahti
72 Samuli Grönfors
74 Jalo Kouvonen
76 Eemil Ukkonen
77 Saku Liikka
81 Jami Manninen
94 Lassi Kotovaara
96 Johannes Jokinen
98 Lauri Viitala

Valmennus ja johtoryhmä:

Päävalmentaja Mikko Lehto
Valmentaja Tero Kotilainen
Valmentaja Juuso Kilpikoski
MV-Valmentaja Ville Puro
Joukkueenjohtaja Liisa Liekkinen
Tilastot Jarno Virta
Huoltopäällikkö Jesse Ekman
Joukkueen GM Petri Kauko