Voittoputkeaan venyttänyt Suomen U23-maajoukkue murjoi Viron nurin maalein 14-1

Aaro Helin oli yksi Suomen pisteonnistujista Valmieressä. Kuva: Mika Hilska

Aaro Helin oli yksi Suomen pisteonnistujista Valmieressä. Kuva: Mika Hilska

Suomen miesten U23-maajoukkue mitteli perjantaina Viron miesten A-maajoukkuetta vastaan Latvian turnauksessa. Viro oli Suomelle suupala loppulukemin 14-1.

Suomi teki pelin hengen selväksi heti avauserässä ja iski taululle lukemat 5-0. Sama tahti jatkui ottelun loppua kohden tasaisen tehokkaasti. Sinivalkoisten parhaaksi pelaajaksi valittiin 2+2 tehtaillut Olli Kinnunen. Markus Sipronen oli myös vahvassa tehovireessä tehopistein 3+1. Kolmen pisteen miehiä olivat Kevin Söderling ja Aaro Helin (2+1).

U23-maajoukkue on pelannut syksystä 2016 alkaen yhteensä yhdeksän maaottelua ja voittanut niistä jokaisen. Se ei ole kuitenkaan vielä kohdannut Sveitsin tai Ruotsin U23- tai A-maajoukkueita. Joukkue on kaatanut muun muassa Tshekin A-maajoukkueen kahdesti.

Sveitsin U23-maajoukkue onkin Suomen seuraava vastus lauantaina. Ottelu alkaa klo 16 ja sitä voi seurata tässä osoitteessa.