Liigat

Matti Koskelan maaliton putki on jo 79 ottelua – ”Treeneissä olen osunut välillä”

17.01.
2020
Liigat

Vaikka kuva kertoo muuta niin Matti Koskela ei ole lähtenyt hakemaan maalia hampaat irvessä. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP:n kapteeni Matti Koskela on matkalla kohti erikoista ennätystä.

Kokenut puolustaja aloitti kaudella 2017 – 2018 väkevästi verkon heiluttamisen, kun syyskuun lopussa LASBia vastaan syntyi hattutemppu. Kaksi viikkoa myöhemmin (12.10.2017) Koskela kuritti Steelersiä kahdella maalilla. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Koskela on pelannut 79 salibandyliigan runkosarja- ja pudotuspeliottelua ilman osumia.

Matti Koskela, olet ilmeisen tietoinen maalittomasta putkesta?

– Kyllä. On sitä tässä sitä jonkin aikaa treeneissä naureskeltu.

Missä vaiheessa tiedostit asian, tai se tehtiin sinulle tietoiseksi?

– Bongasin sen itse, kun putki oli jotain 40 ja 50 välillä. Katsoin, että hetkinen, ei ole punalamppu syttynyt hetkeen, hah hah.

Kuinka paljon joukkuekavereilta tulee asiasta kuittia?

– Vähän sitä tulee. Minulla on kuitenkin niin vahva status meidän joukkueessa, ettei juuri kukaan uskalla kuittailla.

Millaista kuittailu on, jos joku uskaltautuu?

– Lähinnä sellaista positiivissävytteistä. Esimerkiksi peliin lähdettäessä joku kysyy kopissa, että ”joko Kossu tänään”? Ihan mukavaa kuittailua.

Miten suhtaudut asiaan?

– Koko lailla aika huumorilla menee. Ei voi sanoa, että koskaan olisin ollut mikään maalipyssy. Maalimäärät ovat olleet viiden ja kymmenen välillä, ja niistäkin suurin osa ylivoimalla. Viime aikoina ei ole tullut ylivoimavastuuta. En pidä vakavana asiana.

Onko suhtautuminen asiaan muuttunut matkan varrella?

– En sanoisi niin. Joskus kyllä saattoi mennä pari peliä niin, että runttasin jopa 5 laukausta ottelua kohden. Välillä mennyt viisi peliä ilmankin.

Onko asia mennyt missään vaiheessa pään sisään, eli onko se vaikuttanut valintoihin kentällä?

– En mä usko. Mun pelityyli on ollut aika samanlainen. Aika monta vuotta ollut sellainen, että haen mieluummin syöttöä takatolpalle. Viime vuosina nätisti sanottuna hitautta on tullut lisää ja olen sellainen ”Mihu”-tyyppinen pelinrakentaja. Katsojat ovat sen ehkä huomanneetkin.

Muistuuko mieleen, että maali olisi ollut lähellä?

– Hah hah. Tolppia on ollut. Se olisi aika surullista, jos alkaisin yksilöimään. Harjoituspeleissä ja liigan rankkarikisassa on tullut maaleja. Treeneissäkin olen osunut välillä, hah hah.

Joni Lehtosella (Happee 2000-03, 05-07) on tiettävästi salibandyliigan historian pisin maaliton putki (toim.huom. varmuudella 97 ottelua. Salibandyliigan tilastointi kattaa vain viimeiset seitsemän kautta). Tuleeko sinusta uusi ennätysmies?

– Se riippuu pitkälti siitä, kuinka pitkälle mennään pleijareissa. Eihän sitä tiedä, vaikka ura loppuu tähän kauteen. En lähde poissulkemaan mitään vaihtoehtoja. Aika näyttää, tuleeko ennätys.

Sami Ärlig pelasi aikanaan Nokian Krp:ssa 77 ottelua ilman maalia. Seuraennätys on siis mennyt rikki. Joko Ärlig on onnitellut?

– Varmasti olisi infonnut, jos hän olisi tietoinen tästä. Hänen maalittomuutensa oli huumorin aihe, ja itse olin sitä ylläpitämässä, kun hänellä oli kuivempi jakso. Tämän jutun myötä viestiä tulee varmasti.

Faktat:

Matti Koskela

422 ottelua 74+172=246 (runkosarja+pudotuspelit)
Kaksi kertaa 9 maalia (Classic 08-09 ja Nokian KrP 11-12)

Tiettävästi pisin maaliton putki:

Joni Lehtonen, Happee (väh. 97 ottelua)

Aktiivipelaajien ennätys: Ossi Koskinen, Indians 96 (teki liigauransa avausmaalin 26.2.2017 ottelussa Koovee – Indians edustaessaan Kooveeta)

Tuomo Reponen
Tuomo Reponen
Vapaa toimittaja, selostaja, Twitterissä @tuomoreponen.