Juuri joulun alla pelattu Espoon derby Westend Indians-Esport Oilers on aiheuttanut melkoisesti jälkipyykkiä. Kyse on Indiansin tekemästä videotutkintapyynnöstä kurinpitoon.
Kurinpito käsitteli Oilersin Rasmus Kainulaisen ja Indiansin Olli Arkkilan välisen törmäyksen, ja totesi ettei aihetta pelikieltoon ole Kainulaisen osalta. Indians perusteli omaa tutkintapyyntöään näin:
”Ottelun ensimmäisessä erässä Esport Oilersin Rasmus Kainulainen nostaa kädet ylös ja lyö Westend Indiansin nro 42 Olli Arkkilaa poikittaisella mailalla kaulan ja kasvojen alueelle. Tilanteesta ei vihelletty vapaalyöntiä tai rangaistusta. Katsomme, että kyseessä on tahallinen vahingoittamisyritys ja muistutamme, että pään alueelle kohdistuvissa osumissa on aina vakavan loukkaantumisen riski.”
Erikoiseksi tapauksen teki kuitenkin eritoten Oilersin vastaus, jossa sanottiin seuraavaa:
”Törmäyksessä ilmeisesti pelaajien päät osuvat yhteen ja Arkkila jää oksettavasti kierimään ja filmaamaan toivoen vastustajalle jäähyä. Arkkila pelasi ottelun loppuun ja myös seuraavana päivänä cupin ottelussa täydet minuutit, joten kyseessä oli kontaktin dramatisointi.”
Pääkallo.fi kysyi aiheesta Oilersin päävalmentajana toimivalta Heikki Luukkoselta, joka kertoi olevansa vastineen kirjoittaja.
Heikki Luukkonen, miksi kutsuitte Olli Arkkilan toimintaa ”oksettavaksi filmaamiseksi”?
– Sanotaanko näin, että kaikki jotka ymmärtää kokonaisuuden niin tajuaa, että kyseessä on sarkastinen provokaatio, johon ei välttämättä kannata suhtautua niin vakavasti. Kyse oli siitä, että ”Intiaanit” itkevät asiasta, ja vastasimme siihen provokatiivisesti, jota ei kannata ottaa liian vakavasti. Vastaus perustui ainoastaan siihen, että he syyttivät meidän pelaajaa tahallisesta vahingoittamisesta, vaikka kaikki näkivät, ettei sellaista ollut siinä tilanteessa. Pelaaja oli pelikuntoinen ottelussa ja seuraavan päivän pelissä, eikä tilanteessa tapahtunut väitettyä rikettä.
Onko Olli Arkkila mielestänne filmaaja?
– Ei missään tapauksessa, vaan kyseessä on kova kamppailija, joka menee täysillä tilanteisiin. Kyse oli vastauksista Indiansin syytöksiin. He peluuttivat pelaajaa ottelun loppuun asti, ja seuraavana päivänä cupin pelissä, eikä mistään väitetyn vakavasta päähän kohdistuneesta iskusta voinut ollut kyse sen perusteella. Se kertoo paljon. Meidän tarkoitus ei ollut hyökätä juuri hänen kimppuunsa.
Niin päästään siis siihen, että teitä lähinnä ärsytti se, että Indians teki tilanteesta tutkintapyynnön?
– Ei se meitä ärsyttänyt, vaan tilanteen kuvailu ei pysynyt heillä hanskassa. Mielestäni siihen oli hyvä laittaa vähän vastaprovokaatiota.
Onko filmaaminen sitten yleisesti ongelmallista lajissa?
– Ei sinällään, mutta se on sellainen ikävä tapa, mitä on ruvennut näkemään. Isoja rangaistuksia menee välillä väärin tuomareilta, ja pelaajilla on paikoin tapana jäädä kierimään ja pitelemään kasvoja, jos tulee pieniäkin osumia. Pelaajilla ei ole kuitenkaan riskiä, että siitä tulisi jälkiseuraamusta, että korostaa rikkeitä. Valitettavasti tuollainen värikynä on vähän pesiytynyt liigakentille.
Luukkonen haluaa vielä summata tapauksen kokonaisuudessaan.
– Mielestäni se on niin, että jos toinen yliampuu niin siihen on turha vastata asiallisesti. Indiansin puolelta kyse oli tosi epäasillisista syytöksistä, kun oikeasti mitään ei tapahtunut. Kukaan ei halua tuolla kaukalossa toista tahallisesti vahingoittaa, ja pelejä ei pidä ratkoa tällaisilla peleihin kuulumattomilla asioilla.
– Seuraavaksi kun valmentajat ja tuomarit kohtaavat niin aion nostaa tämän asian esille keskusteluissa.
Tilanne on nähtävillä oheisesta tweetistä:
”Oksettava filmaus”..
kyl tost nyt voi varmaa hetken olla tukka kipee… #salibandy pic.twitter.com/A0QebYA7ax— Severi Hopsu (@Hopsu13) January 2, 2020