Kuluva salibandykausi on vielä pahasti kesken, mutta kulisseissa kuhistaan jo ensi vuoden kuvioista.
Naisten Salibandyliigan sarjajärjestelmä reivattiin uuteen uskoon täksi kaudeksi, kun liiga jaettiin kahteen tasolohkoon, NLA:han ja NLB:hen. Niissä molemmissa pelaa kahdeksan joukkuetta eli yhteensä liigaryhmiä on 16.
Nyt pinnalle on noussut ensi kaudeksi mukaan tulevan 1. divisioonan vaikutus ja ennen kaikkea joukkueiden nouseminen ja putoaminen NLB:n ja 1. divisioonan välillä.
Naisten 1. divisioonan ensi kauden sarjajärjestelmässä kahdelle divarijoukkueelle luvataan suora nousu NLB:hen. Tämä on saanut eritoten nykyiset NLB-joukkueet takajaloilleen.
Pääkallon sähköpostikysely NLB-joukkueiden päävalmentajille antoi yksiselitteisen tuloksen: kaksi putoajaa on ehdottomasti liikaa, ja sarjojen välille vaaditaan tasonmittausta eli karsintaa.
Liitto pohtii muutoksia
Naisten 1. divisioonan sarjajärjestelmä on alunperin hyväksytty jo yli vuosi sitten, kun liittohallitus nuiji sille päätöksen kokouksessaan 18.12.2018 osana aikuisten sarjojen uudistuksia.
Nyt esiin noussut palaute on kuultu, vahvistaa Salibandyliiton pääsarjapäällikkö Jani Holopainen.
– Pohdimme toimistolla vielä kertaalleen, esitetäänkö hyväksyttyyn 1. divisioonan sarjajärjestelmään muutosta liiganousun osalta. Pohdinnassa on kokonaisuus, sisältäen myös nousijoiden/putoajien määrän. Salibandyliiton hallitus käsittelee ensi kauden naisten Salibandyliigan sarjajärjestelmän kokouksessaan 27.2.2020, Holopainen viestittää sähköpostitse.
Mitä ilmeisimmin tämä aihepiiri on esillä myös naisten Salibandyliigan kehitysryhmän kokouksessa 13. helmikuuta.
Löytyykö kyvykkäitä nousijoita?
NLB-joukkueiden päävalmentajat vakuuttavat kommenteissaan Pääkallolle, että kyse ei ole ainoastaan asemastaan huolestuneiden NLB-seurojen mielipiteistä, vaan taustalla on laajempi ajatus naissalibandyn pitkäjänteisestä kehityksestä ja liigakelpoisten seurojen riittävyydestä.
Viime keväänä nousukarsinnoissa 2. divisioonasta NLB:hen tiensä raivanneen Kuopion Welhojen päävalmentaja Panu Lappi muistuttaa, että liigakelpoisuus vaatii muutakin kuin urheilullisen menestyksen: muun muassa junioritoiminnan, olosuhteiden ja talouden tulee olla kunnossa.
– Faktaksi en pysty sanomaan, mutta epäilen vahvasti, ettei nykyisten liigaseurojen lisäksi löydy kovin montaa seuraa, jotka täyttäisivät liigakelpoisuuden ja -lisenssin ehdot. Tältäkin osin liigakelpoisten seurojen pudottaminen suoraan divariin ilman tasonmittausta tuntuisi itsestäni käsittämättömältä. Toisesta suunnasta ajateltuna: jos divarijoukkue kokonaisuus huomioiden on valmis tavoittelemaan liiganousua, tulee sen olla mahdollista tasonmittauksen kautta, Lappi viestittää.
Kaksi putoajaa kahdeksasta joukkueesta NLB:ssä merkitsisi 25 prosentin automaattista vaihtuvuutta, mikä ei auta seuroja kehittämään toimintaansa pitkäjänteisesti, huomauttaa päävalmentaja Jukka Myllymäki Pirkkalan Pirkoista.
– Hyppy naisten 1. divarista liigaan on iso muun muassa seuran taustoille, ja voi olla, että joku kahden parhaan joukkoon divarissa pelanneista seuroista ei halua nousta kustannusten ja lisääntyvän työmäärän sekä korkeamman urheilullisen vaatimustason takia. Miten sitten sarjapaikat täytetään? Myllymäki kirjoittaa.
Pulkkinen painottaa urheilullisuutta
O2-Jyväskylän naisten edustusjoukkuetta nykyisin luotsaava kokenut Seppo Pulkkinen näkisi oikeaksi määräksi NLB:ssä sen, että jumbo putoaisi suoraan ja toiseksi viimeinen joutuisi karsimaan paikastaan.
– Oma mielipiteeni on se, että sarjasta pitää pudota ja sarjaan on pystyttävä nousemaan. Se tuo oman mielenkiintonsa koko sarjaan. Olen urheilullisuuden kannattaja. Oli sarjajärjestelmä mikä hyvänsä, niin aina joku on viimeinen ja joku on ensimmäinen, Pulkkinen linjaa.
Oma kysymyksensä on vielä liikkuvuus liigan sisällä tasolohkojen NLA:n ja NLB:n välillä. Tällä kaudella yksikään joukkue ei nouse NLB:stä suoraan – ei edes sitä ylivoimaisesti johtava turkulainen FBC Loisto, joka useiden arvioiden perusteella pelaa väärässä tasolohkossa.
ÅIF:n päävalmentaja Sami Vidgren uskoo, että oikeat joukkueet löytävät paikkansa oikeisiin sarjoihin tasonmittauksen kautta.
– Kun jatketaan hyvää harjoittelua ja tehdään seuroissa hyvää työtä, niin parin vuoden sisällä NLB:n taso nousee entisestään ja saadaan valmiimpia pelaajia NLA:han. Samalla kasvatamme toivottavasti naissalibandypelaajien määrää, jotta saamme toimintaan jatkuvuutta, Vidgren arvioi.
Loiston päävalmentaja Matti Pienihäkkinen pitää lähtökohtaisesti tasonmittausta oikeana tapana ratkaista sarjataso, mutta muistuttaa, että siihen voi pahimmillaan vaikuttaa huono tuuri.
– Jos tasonmittauksen aikaan tulee jollekin joukkueelle esimerkiksi sairausaalto, se voi vaikuttaa kohtuuttomankin paljon seuraavan kauden sarjatasoon. Pitkän runkosarjan suorat sarjanousut ja sarjalaskut olisivat silloin oikeudenmukaisempia.
Samaan tematiikan ympärillä pyörii myös Seppo Pulkkinen puhuessaan nimenomaan NLA:n ja NLB:n välisestä vaihtuvuudesta.
– Järkevältä ei tunnu se mahdollisuus, että joukkue, joka häviää 21 ottelua putkeen, mutta voittaa keväällä kolme ottelua, säilyttää sarjapaikkansa NLA:ssa. Rouva Fortunalla voi siinä olla liian suuri osuus.
Naisten Salibandyliigan joukkuemäärää liippaa osaltaan myös aiemmin viime viikolla julkaistu artikkeli, jossa käsitellään liigajoukkueiden luopumisia ja kabinettipaikkojen jakoa 2010-luvulla.