Koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet ovat vaikuttaneet urheilumaailmassa laajalti. Salibandy ei ole asiassa poikkeus.
Suomalaisen salibandyn osalta olennaista oli se, että Salibandyliiton hallitus linjasi pääsarjojen ulkopuolisten sarjojen kaudet päätökseen. Salibandyliigojen sekä Divarin osalta sarjat laitettiin jäihin 20.3. asti. Osaltaan päätöksiin vaikuttivat Suomen hallituksen linjaukset, joissa joukkokokoontumisia ja kontakteja tulee välttää toukokuun loppuun asti.
Liiton hallituksen päätös meni puoliksi oikein. Ymmärrän toisaalta harkinta-ajan ja kattavan mielipiteiden sekä eri seikkojen kartoituksen, mutta oikeastaan tuolla jäädytyksellä vain siirrettiin vääjäämätöntä. Ei salibandykautta voida enää jatkaa pääsarjojenkaan osalta, vaikka kuinka asiaa pohdittaisiin ja pyöriteltäisiin. Koronaviruksen osalta tilanne korkeintaan pahenee seuraavan viikon aikana.
Kovia päätöksiä on tehty jo monessa eri paikassa ja huomattavasti kovemmissa taloudellisissa paikoissa. Esimerkiksi jääkiekon SM-liigan kausi on ohi.
Yksi huomioitava seikka on valtaisa pettymys, joka varmasti osin yhdistyy yleiseen voimattomuuden tunteeseen. Niin sanotun ulkopuolisen uhan edessä ihminen menettää normaalin kontrollinsa arkeen sekä rutiineihin. Vaikka ajatus kontrollista ei ole aina selkeän tiedostettua niin se varmuudella kytee pinnan alla.
Pettymyksellä viittaan pelaajiin, seuroihin sekä lajin seuraajiin. Fiiliksen osalta lähestyttiin jo kauden kliimaksia ja meneillään olivat hienot liigan puolivälierät. Miesten Divarissa olivat käynnistymässä välierät ja naisten liigassa puolivälierät.
Nykyisen päätöksen perusteella nämä pelit voisivat teoriassa vielä jatkua. Missä todellisuudessa? Pelaajille on varmasti tullut jo tunne, että ”tämä oli tässä”. Turhautumista on nähty jo sosiaalisessa mediassa ja ymmärrän sen 100%. Mitään pelejä ei varmasti suostuta pelaamaan, ja en ihmettele. Miksi lähteä pelaamaan tuollaisen tunnemyrskyn jälkeen, ja mikä tärkeintä: miksi vaarantaa omaa ja kanssaihmisten terveyttä urheilun vuoksi?
En tiedä missä ulottuvuudessa päätettäisiin jatkaa pelejä tyhjille katsomoille. Se ei ole taloudellisesti kannattavaa, eikä kukaan haluaisi pelata kumisevissa halleissa. Kesällä pelejä ei tietenkään pelata, vaikka tässä mitä pyöriteltäisiin. Sen päälle tohtii pohtia, että kuka ottaisi vastuun, jos pelaajia sairastuisi kauden jatkuessa?
Urheilu on tärkeä turha asia, mutta juuri nyt äärimmäisen vähän tärkeä asia. Tämä on myös huomattu maailmalla, jossa erittäin merkittäviä tapahtumia on jo laitettu säppiin. Koronavirus on levinnyt monessa paikassa ripeästi, eikä sen suhteen kannata leikkiä. Terveys on luonnollisesti tärkein aspekti tässä koko asiassa. Kaikki ihmiset ovat sen suhteen vieläpä samassa veneessä, joten mitään syytä salibandyn vatuloinnille ei ole.
Tällä tietoa Salibandyliiton hallituksen päätöstä pitäisi odottaa jopa ensi viikon perjantaihin asti. Se kuulostaa julmalta kidutukselta joukkueille ja pelaajille. Joskus on kokonaisvaltaisen harkinnan aika, ja joskus nopeampien päätösten. Nyt ollaan tämän toisen tavan äärellä, eikä koronaongelma tule katoamaan mihinkään. Muutkin ovat nopeisiin päätöksiin pystyneet, enkä ole nähnyt protestihenkeä.
Aivan toinen keskustelu on, että miten linjataan kauden lopulliset sijoitukset ja kaikki muut sarjasäädöt, joita tulee riittämään. Niiden osalta tiedotuksen suhteen laitettiin takarajaksi maaliskuun loppu, ja en suoraan sanottuna ole luottavainen, että kaikki on silloin selvää. Tuon seikan suhteen käy liittoa sääliksi, sillä tehtävä ei tule olemaan helppo.
Kimmo Nurminen sanoi haastattelussa, että yksittäinen mielipide ei saa vaikuttaa liikaa. Vaikka otsikko muuta väittää niin tämä ei ollut pelkästään yksittäinen mielipide. Tehkää päätös aiettua nopeammin.