Vilander johtaa SB-Prota uuteen kauteen ”Karpaasi” fysiikkapuolen maestrona – ”Emme ole juurikaan harjoitelleet taktisia asioita”

SB-Pro voitti viime kaudella naisten Suomen Cupin Tallinnassa. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

SB-Pro voitti viime kaudella naisten Suomen Cupin Tallinnassa. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Lyhyt piipahdus kevään viimeiseen sijoitussarjapeliin, jossa PSS tarrasi kiinni pudotuspelien kotietuun, ohi ykköspaikkaa koko kauden pitäneen SB-Pron. Pudotuspelit jäivät lopulta naisten liigassa kokonaan pelaamatta.

SB-Pron päävalmentaja Aki Vilander avaa tunnelmia, joihin kausi päättyi.

– Tappiohan on tietysti aina raskas, ihan sama, ketä vastaan se tulee. Millä tyylillä se tuli silloin, pitkästä aikaa olimme henkisesti läsnä, johdimme peliä 4-0 ja hävisimme, niin totta kai otti pattiin. Isossa kuvassa playoffit olivat edessä, parhaat pelit tulossa, ja tiesin, että meidän porukka oli parhaimmillaan.

Koronaviruspandemian katkaistua kauden porvoolaiset nappasivat sijoitussarjan perusteella myös edustusoikeuden Champions Cupiin.

– Se on myöhäistä jossitella. Korona vei loppukauden, enkä ota kantaa siihen, miten tämä Champions Cup -paikka on jaettu. Nyt on Porvoon vuoro lähteä vierailemaan sinne ja annetaan heille kaikki tuki, että pystyvät edustamaan paremmin suomalaista salibandya kuin me viime reissulla, Vilander toteaa.

Karpaasin johdolla jaksamista ja jalkaa

Syyskuussa F-liigan 2020-21 avaava Super Cup ei Aki Vilanderin mukaan ole vaikuttanut siihen, kuinka SB-Prossa on valmistauduttu syksyyn.

– Olemme halunneet peruskestävyyspohjan vahvemmaksi miettimättä sen enempää, onko Super Cup tulossa vai ei. Haluamme jaksaa pelata tulevalla kaudella paremmin kuin viime vuonna. Toki pelkkä jaksaminen ei riitä, vaan pitää myöskin ehtiä. Se meidän pitää saada paranemaan ennen Super Cupia.

Huhtikuussa uutisoitiin Jari Isometsän liittymisestä Pron naisten valmennustiimiin fysiikkavalmentajaksi. Kovan ammattimiehen saaminen mukaan on vastannut joukkueen tarpeisiin.

– Jarissa hienoa on se, että hän on sitoutunut toimintaan täysin. Hänellä on vahva näkemys lajinomaisista fyysisistä ominaisuuksista, joita tarvitaan, ja käsitys siitä, mitä urheilijan elämä on. Jari huolehtii ja kuuntelee pelaajia, käy paljon henkilökohtaisia keskusteluja ja tekee henkilökohtaisia ohjelmia pelaajille. Näin saamme yksilöityä valmennusta, eikä toiminta ole niin etäistä.

SB-Pro tasasi puntit harjoitusotteluissa

SB-Pro ja PSS jatkoivat tiistai-iltana asetelmien hakemista Mikkelin Saimaa Stadiumilla pelattavaan titteliotteluun. Tällä kertaa voiton vei SB-Pro, joka kasvatti kotikentällään loppulukemiksi 5-2 tehokkaalla kolmannen erän viimeistelyllä.

Viime torstain kohtaamisessa PSS vei ykkösviisikkonsa johdolla pallollista peliä selvästi ja onnistui tyrehdyttämään Pron maalipaikat tehokkaasti. Jos oli porvoolaisten pallollinen peli edellisessä kohtaamisessa paikoin ihailtavan helppoa, niin tällä kertaa Pron karvaus sai kerätä ilmaisia keskialueen katkoja ja vyöryä vastahyökkäyksiin Emmi Pölösen vartioimaa maalia kohti.

Kateissa ollut puhti löytyi kotihallissa.

– Porvoossa tietysti Porvoohan pelasi hyvän salibandypelin, mutta me emme olleet oikeastaan läsnä siinä hallissa. Tänään oli enemmän peruspalikat kohdallaan. Olen sanonutkin monta kertaa, että jos meillä ei ole tunnetta tällä joukkueella pelissä, niin se on sama kuin soutaisi tyhjällä kumiveneellä. Tänään saatiin tunne mukaan.

Vilanderia lämmittivät erityisesti onnistumiset puolustuspelissä.

– Tietysti metsäleiriasetukset tässä on vielä lajin puolesta, emme ole juurikaan harjoitelleet taktisia asioita. Puolustuspeliä olemme vähän käyneet läpi, ja on hyvä, että olemme saaneet kyykkiäkin näissä peleissä. Tuohon kun saamme rakennettua päälle pallollista peliä, erikoistilanteet tikkiin ja löydämme oikeat pelaajat siihen, niin Super Cupissa olemme valmiita pelaamaan voitosta.

Ottelun maalit jakautuivat tasaisesti viisikoiden välille, eikä alustuksissa nähty erityisiä hienouksia. Kahden maalin iltaa viettivät SB-Pron Aada Isometsä ja Hanna-Mari Uimonen. Porvoolaisten maalit viimeistelivät Kalpana Tarvainen kotijoukkueen avausvirheestä ja Ella Sundström hyökkäysalueen irtopallosta. Pron ensimmäisestä maalista vastasi Mirja Hietamäki, jonka kaukoveto otti kimmokkeen porvoolaislavasta ja leijaili yli pöllämystyneen Pölösen.

Pallot tarttuvat jatkossakin

SB-Pron maalivahtitilanne on hyvä, vaikka lajin kiintotähti Tiltu Siltanen siirtyy ensi kaudeksi Ruotsiin. Pron tolppien välissä jatkaa viime kauden liigan mv-pörssin ykkönen Ira Moilanen (11 pelattua ottelua, torjuntaprosentti 85,63 %), joka on tällä hetkellä loukkaantumisen vuoksi sivussa. Harjoitusotteluissa torjuntavastuusta on kiittänyt EräViikingeistä siirtynyt Juulia Kataja, joka pelasi erinomaisesti molemmissa kärkikohtaamisissa. Erityisesti ensimmäisen ottelun tiukka lopputulos oli Katajan ansiota porvoolaisten tehtaillessa merkittävästi enemmän ja vaarallisempia maalipaikkoja. Vilanderille Kataja on tuttu myös tyttömaajoukkueesta, jonka päävalmentajana hän toimii.

– Itselle ei ollut yllätys, että Katajalle tarttuu pallot. Hän ollut jäätävän hyvä, niin näissä F-liigan harjoitusotteluissa kuin junnujen karsintaotteluissa viikonloppuna (SB-Pron A-tytöt varmistivat paikkansa SM-sarjassa jo karsintojen 1. vaiheessa voittamalla lauantain iltaottelussa FBC Loiston luvuin 2-1). Juuri niin vakuuttava kuin ajattelin. Meillä on hyvä kilpailutilanne maalivahtien kanssa, kun Irakin tulee tuohon kaveriksi vielä.

Hallittu nuorennusleikkaus

Uusista pelaajista Vilander nostaa Katajan lisäksi esiin Aino Tuokkolan (edellinen seura EräViikingit), Jenina Hämäläisen (SPV) ja Saana Neulasalmen (ÅIF). Kokonaiskuvaan päävalmentaja on tyytyväinen.

– Tietysti jalkoja olemme kaivanneet, mikä liittyy ehtimiseen tuolla kentällä. Aino Tuokkola joutui vielä olemaan sivussa terveyssyistä. Jenina Hämäläinen pelasi tänään hienon pelin Hietamäkien välissä sentterinä. Hän antaa meille paljon pelinäkemystä ja tuo pallolliseen peliin lisää syvyyttä. Saana Neulasalmi tuli kokeilemaan kesällä, miten pysyy kyydissä, ja näytti asenteella ja ennakkoluulottomuudella, että haluaa ottaa paikan pelaavasta kokoonpanosta. Hän on ollut todella vahva harjoitusotteluissa puolustajana. Uskon, että meillä on tässä porukassa leveyttä ja kilpailutilannetta enemmän kuin viime kaudella.

SB-Prosta poistui viime kauden jälkeen yli 900 liigapelin verran kokemusta. Siltasen lisäksi Silja Eskelinen suuntasi Ruotsiin, Jenni Rautanen ÅIF:iin, eikä Heidi Lirkkiä myöskään nähdä tulevan kauden kokoonpanossa. Toki kokemusta jäi runsaasti, pelkästään Kujaloiden ja Hietamäkien myötä lähes 1300 pääsarjapelin verran. Vilanderin mukaan joukkueessa on hyvä yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta.

– Jos lyhytjänteisesti ajattelee, niin mitä kokeneempi jengi, mitä enemmän pelivuosia ja pelaajalla peli vielä kulkee, niin menestys on suhteellisen varma. Mutta kun ajattelee seuraa pitkäjänteisesti, niin kyllä me haluamme hallitusti ajaa nuoria sisään ja antaa nuorille vastuuta. Totta kai vastuuta pitää olla valmis myös kantamaan. Emme halua ketään laittaa selviytymään tuonne.

Monimuotoisessa joukkueessa ei ole yhtä ”urheilijan elämää”, vaan siihen liittyvät erilaiset elämäntilanteet, työt ja opiskelu. Tästä päästään takaisin Jari Isometsän rooliin joukkueessa.

– Se tekee tietysti haastetta Jarille tuohon fysiikkavalmentamiseen, nimenomaan yksilöimiseen liittyen. 34-vuotias palautuu eri tavalla kuin 16-vuotias. Monta asiaa pitää ottaa kokonaisuudessa huomioon, Vilander summaa.

Artikkelin on kirjoittanut Raisa Halonen.