Espoon derby roihahtaa taas liekkeihin: ”Onhan se tuonut derbyihin lisää, kun Indians on kehittynyt vuosi vuodelta”

Oilers ja Indians iskevät yhteen Tapiolassa. Kuva: Jarmo Koskela

Oilers ja Indians iskevät yhteen Tapiolassa. Kuva: Jarmo Koskela

Tänään pelattava Espoon derby Oilersin ja Indiansin välillä nousi viime kaudella suomalaisen salibandyn ykköspeliksi.

Tänään Tapiolassa kohtaavat joukkueet väänsivät viime keväänä kolme puolivälieräottelua, joista jokainen ratkesi jatkoajalla. Ensimmäinen meni Oilersille, kaksi jälkimmäistä Indiansille. Runkosarjan lopun kohtaaminen venyi rankkareille. Joulukuun jäähallipeli taas ratkesi Oilersin hyväksi viimeisen minuutin alivoimamaalilla.

Tasaista on siis ollut.

Jotakuinkin jokaisen derbyn pelannut Indians-kapteeni Valtteri Kainulainen kertoo Pääkallolle, ettei hän ympyröi Oilers-otteluita punakynällä otteluohjelman saapuessa. Pelin merkityksen huomaa ennemminkin kentällä.

– Kun tulee se pelitapahtuma ja oot itse pelissä, niin huomaa, että täällä on vähän erilainen pöhinä kuin muissa runkosarjan peleissä, Heimo-kippari miettii.

Espoon derbyjä on pelattu jo syksystä 2013, kun Indians nousi liigaan. Aiemmilla kausilla jäähallipelit ovat toki olleet komeita tapahtumia, mutta derbyt liekkeihin herättävä vastakkainasettelu on jäänyt valjuksi selkeän isoveli-pikkuveli-asetelman myötä.

Viime kaudella Indians tuli rinnalle, mikä teki asetelmasta huomattavasti kiinnostavamman.

– Ihan totta, että gäppi on kaventunut ja tasoittunut. Aikaisempina kausina on ollut vähän erilaista. Vaikka on asennoitunut, ettei sen kummempia gappeja olisi ollut, mutta jos on voitto kairattu niin on sitä ajatellut vähän eri tavalla viime aikoina kuin aikaisemmilla kausilla, Kainulainen tuumaa.

– Nyt lähtökohtana on se, että lähdetään hakemaan pisteet himaan, eikä sitä pidä enää minkäänlaisena yllätyksenä.

Myös Oilersin maalia vartioiva Joonas Kaltiainen antaa naapurille tunnustusta.

– Onhan se tuonut derbyihin lisää, kun Indians on kehittynyt vuosi vuodelta, Kaltainen sanoo Pääkallolle.

– Mutta aikaisemminkin derbyissä on ollut se, että vaikka tasoero paperilla olisi iso, niin ne on monesti tasaisia pelejä, kuten jalkapallossa on Veikkausliigan puolella nähty.

Parhaiksi derbymuistoikseen Kaltainen nostaa jäähallipelit.

– Ollaan pärjätty siellä ihan hyvin.

Toden totta, Oilers on ollut niskanpäällä Metro Areenalla voitettuaan kaikki neljä jäähallipeliä.

Inkkarien Kainulainen taas nostaa esiin muutaman vuoden takaisen paikallispelin Tapiolan Urheiluhallissa. Hän ei muista tarkkaa vuotta, mutta epäilee, että kyseessä saattoi olla kevään 2018 jälkimmäinen runkosarjakohtaaminen, jonka Indians harjasi tylysti 9–1. Se on samalla derbyhistorian suurimaalisin voitto.

– Siellä oli silloin niin paljon väkeä, että jossain vaiheessa ketään ei enää päästetty sisään. Kaverilta kuulin, että Alexander Stubb oli otettu jonon hänniltä sisään. Siellä hän sitten istui betoniportailla, Kainulainen muistelee.

Tulevasta väännöstä maajoukkueen leiriryhmään koko kesän kuulunut kaksikko povaa tasaista.

– Odotan aikalailla samanlaista peliä kuin viime kauden pleijariväännöt olivat. Ne ovat kaikilla tuoreessa muistissa. Fyysistä painia ja paikat harvassa. Mielellään ollaan tietenkin pallossa, Kainulainen arvioi.

– Indians varmaan tykkää pitää palloa. Meidänkin pitäisi saada sitä vähän pidettyä. Oltiin kauden ekassa pelissä vähän huolimattomia. Palloa pitäisi nyt saada itsellekin, niin päästäisiin määrittämään pelin rytmiä, Kaltiainen analysoi.

Nopeat derbyn alla:

JOONAS KALTIAINEN, Oilers
Kenet ottaisit naapurista teille? Aaro Astala
Ärsyttävin vastustaja? Severi Hopsu
Paljonko derby päättyy? Voitetaan 7–3
Kuka sivaltaa voittomaalin? Miko Summanen

VALTTERI KAINULAINEN, Indians
Kenet ottaisit naapurista teille? Markus Markkola
Ärsyttävin vastustaja? Jesperi Lindfors
Paljonko derby päättyy? 5–2 meille
Kuka sivaltaa voittomaalin? Niko Laiti

Oilers ja Indians kohtaavat tänään Tapiolassa kello 18.30. Ottelu on nähtävissä myös Ruutu+ -palvelussa.

Perjantain muut ottelut ovat:
Klo 18:30 Jymy – Steelers, Nurmohalli VeikkausTV
Klo 18:30 TPS — Classic, Kupittaan PH
Klo 18:30 Nokian KrP – Welhot, Raholan LK