Urheilullisempi Welhot Leppäsen johdolla ensi kauteen – ”Kuusi päivää pidettiin omatoimista”

Riku Tuononen jatkaa Kuopiossa. Kuva: Ari Arola

Riku Tuononen jatkaa Kuopiossa. Kuva: Ari Arola

Koronaviruspandemian katkaisema viime kausi päättyi Welhojen osalta karsintapaikalla. Seuraavan kauden alkamisesta ja epätietoisuudesta huolimatta Simo Leppänen pakkasi kamansa Kajaanissa ja muutti Kuopioon Welhojen uudeksi päävalmentajaksi. Edessä on ensimmäinen kausi pääsarjatasolla.

– En ole oikein koskaan pelännyt lähteä mihinkään uuteen mukaan. Erikoistahan se alussa oli ja tuli oltua puhelimessa enemmän, kuin koskaan aiemmin. Jotenkin piti saada pelaajat tutuiksi, vastaa Leppänen edelleen puhelimeen.

Fysiikkaharjoittelun Leppäsen suojatit aloittivat pienryhmissä, joiden mukana kiersi fysiikkavalmentaja. Näin on varmaan aika monessa palloilulajissa toimittu ympäri Suomen.

– Testit antoivat hyviä viitteitä fysiikkapuolen kehittymiseen. Se on tietenkin ihan eri asia, että mitä sitten kuulalla pystyy tekemään.

– Meillä kesän kantavin teema on ollut pelaajan kehittäminen urheilijaksi. Pelaajan pitää ymmärtää mitä urheilijan elämä arkisella tasolla vaatii, eli fokus on ollut yksilön kehittämisessä. Joukkue ei ole asettanut minkäänlaista tavoitetta kaudelle, eikä mestaruus tai pleijaripaikka ole esiintynyt puheissa. Henkilökohtaisesti en osaa ottaa paineita, vaan keskittyminen on aina seuraaviin treeneihin tai tapahtumaan, Leppänen kommentoi.

Lajiharjoituksiin Welhot pääsi kesäkuun alussa, kun koronarajoitukset sen sallivat. Heti ensimmäisestä päivästä asti aloitti Leppänen tuomaan uutta pelisysteemiä sisään ja povaa siihen muutoksia.

– Meillä on ollut vain kuuden päivän omatoiminen jakso. Nähtiin se niin, että tässä tilanteessa ei ole järkevää pitää pitkää omatoimijaksoa. Olemme pelanneet paljon harkkapelejä ja päästy sitä kautta ajamaan uutta pelisysteemiä sisään. Se on mahdollistanut myös erilaisten ketjukoostumuksien kokeilemisen, kun rinki on ollut niin laaja.

Welhoissa on aina ollut kova vaihtuvuus pelaajistossa. Tälle kaudelle Leppänen on saanut pidettyä kasassa saman rungon, mitä edelliselläkin kaudella ja huokuu tyytyväisyyttä siitä. Tässä vaiheessa lienee hyvä paljastaa pienenä uutisenakin, että useisiin liigajoukkueisiin huhuttu puolustaja Riku Tuononen jatkaa uraansa Kuopiossa.

Huikean kauden pelannut Aleksi Ahokas oli varmasti jokaisen liigajoukkueen tähtäimessä, mutta hän päätti jäädä Kuopioon. Tämä kaksikko tulee olemaan merkittävässä roolissa joukkueen hyökkäyspäässä kauden aikana.

Kokeneet Janne Pitkänen ja Eero Vepsäläinen ovat sivussa siviilikiireiden vuoksi. Vasta muutama viikko sitten Leppänen sai lopulliset suojattinsa kasaan. Isosta ringistä ei kovin moni tryout-pelaaja saanut kuitenkaan sopimusta. Uusista pelaajista mielenkiintoisin on Leppäsen Kajaanista mukanaan tuoma nuori ja erittäin lupaava Miska Ojala.

– Meillä on varmasti F-Liigan top3 nuorimpia joukkueita. En tiedä pitäisikö siitä käyttää sanaa haaste. Ei tässä paineta olla otettu, eikä lähdetä pelkäämään. Pelit näyttävät suunnan, Leppänen toteaa.

Kirjoittaja: Eerik Lukkari