Liigat

Näkökulma: Kun oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee

21.12.
2020
Liigat

Kuvituskuva: Esa Jokinen

Joulukuun alussa Hämeenlinnan Steelersin sisältä tihkui tietoja, että seuran taloustilanne on hankala ja sitä on erinäisillä keinoilla pyritty selvittämään. Kului jokunen päivä ja tilanne eskaloitui; Tero Elon luotsaama hallitus luopui tehtävästään muutaman kuukauden työn jälkeen kesken toimintakauden.

Hämeen Sanomat tarttui aiheeseen otsikoimalla, että ”Steelers alkaa kompuroida kuiville” (HäSa 7.12.2020). Toiminnanjohtaja Noora Lavonen kertoo seuran taloustilanteesta jutussa muun muassa näin: ”seuran edustusjoukkueet ovat muutamina viime kausina tehneet tappioita joidenkin kymmenien tuhansien eurojen edestä”.

Hämeen Sanomien urheilutoimittaja Samuel Savolainen käsitteli seuran tilannetta vielä uudelleen näkökulmassa, joka oli otsikoitu osuvasti; ”Sekavassa Steelersissä on kimpoiltu tarpeeksi – seura tarvitsee nyt pitkäjänteisen pelikirjan.” (HäSa 13.12.2020).

Vallitseva tilanne ei ole hämeenlinnalaisessa salibandyssa mitenkään ainutlaatuinen. Sama kaava on toistunut useaan kertaan historiassa jo ennen kuin Steelers oli Steelers. Syyt vaikeuksien taustalla ovat sen sijaan vaihdelleet. Siinä missä se kertoo hämeenlinnalaisen salibandyn heikkoudesta, se kertoo myös yhteisön vahvuudesta; suosta on aina noustu – jos ei muuten, niin henkilökohtaisella lainalla.

Seuraa ovat pyörittäneet osaamattomat ihmiset ja talous on vain osa ongelmaa, sillä hämeenlinnalaiset eivät ole koskaan pysyneet kehityksen kyydissä. Salibandy kehittyy huimaa vauhtia Hämeenlinnan ympärillä, mutta kuplassaan pyörivät hitaat hämäläiset pyörittävät rattaitaan tuttujen ja turvallisten vakiokasvojen avulla. Täällä haisee edelleen 90-luku ja se ei nykypäivänä riitä.

Savolainen osuu kolumnissaan naulan kantaan kirjoittaessaan, että ”Yksi ongelma on ollut pitkäjänteisen toiminnan puuttuminen. On ikään kuin menty kausi kerrallaan ja katsottu, jos jotain mukavaa tapahtuisi.” (HäSa 13.12.2020).

Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus eivät ole koskaan varsinaisesti leimanneet hämeenlinnalaista salibandya. Muistan hyvin, kun allekirjoittanutta soitettiin päivän varoitusajalla A-junioreiden try-out -tilaisuuteen arvioimaan pelaajia, koska ei ollut valmentajia – enkä ollut edes millään tavalla mukana seuran toiminnassa. Samaan aikaan pöydälläni oli tarjous toisesta joukkueesta seuraavalle kaudelle.

Tarina alleviivaa nykysalibandyn vaatimustasoa, sillä hetkessä eläminen ei riitä. Seurojen on kyettävä katsomaan ja suunnittelemaan toimintaansa vuosiksi eteenpäin ja se on myös syy, miksi suuret pärjäävät. On hyvin vaikeaa lähteä apajille takamatkalta.

Hämeen Sanomien jutun mukaan ”syynä hallituksen eroon oli muun muassa ontuen käynnistynyt varainhankinta…tietojen mukaan tähän työhön ei ole panostettu seurassa joka vuosi ihan tosissaan.” (HäSa 7.12.2020).

Ilmaisu on erittäin kauniisti muotoiltu, sillä todellisuudessa seuralle on tarjottu viimeisen viiden vuoden aikana ainakin kahdesti valmista pakettia varainhankintaan provisiopalkalla. Se ei kuitenkaan kelvannut seuralle. Olivat syyt kieltäytymisen takana mitkä tahansa, varainhankinnan ja tulovirtojen näkökulmasta seuran ontuvaa logiikkaa on vaikea ymmärtää.

Hämeenlinnalaisen salibandyn kestoviisaus on aina ollut, ettei mikään saa maksaa. Kaupungin salibandyihmisten keskuudessa on vakiovitsinä kulkenut legenda, jonka mukaan seurasta saa palkaksi verkkarit ja nekin tulee palauttaa lähtiessään. Lopulta vitsi on aika huono, eikä edes osuva. Kaiken jälkeen se kertoo kuitenkin jotain siitä, miten seuran sisällä asioita koetaan.

Eikä jäsenten kokemukset tähän lopu. Hämeen Sanomat kertoo myös, että seuran jäseniä hiertää kaikkien joukkueiden yhteinen tili, josta tilitetään myös miesten edustusjoukkueen kulut. Olkoonkin, että käytäntö on Lavosen mukaan Olympiakomitean suosittelema malli, tuohtumus on ymmärrettävää. Varsinkin sillä hetkellä, kun seura ilmoittaa hankalasta taloustilanteesta ja veloistaan.

Palaan Savolaisen näkökulmaan, jossa hän kirjoittaa näin: ”Nykyisen hallituksen ero syntyi Hämeen Sanomien tietojen mukaan siitä, että heidän tarjoamansa toimenpiteet eivät olleet jäsenistön näkökulmasta realistisia. Rahaa ei yritetty kaivaa ulkoa vaan sitä yritettiin kaivaa sisältä.” (HäSa, 13.12.2020). Kokonaiskuvaa katsoen ei tarvitse ihmetellä, miksi jäsenistö on suhtautunut toimenpide-ehdotukseen nuivasti.

Kenties hämmentävin käänne seuran ympärillä saatiin heti Hämeen Sanomien juttujen jälkeen, kun Steelers panosti varainhankintaan hankkimalla miesten edustusjoukkueen riveihin Sami Saarisen ja Niko Einiön. Sitä ennen lainasopimuksella seuraan palasi Pieti Alatalo. Talousnäkökulmasta kyse on varmastikin nappikaupasta ja urheilullisesti kaikki edellä mainitut ovat kaikki kovia vahvistuksia Steelersin edustusjoukkueelle.

Siltikin herää kysymys, että tulikohan kukaan seurassa ajatelleeksi miltä toiminta näyttää ulospäin? Sen sijaan, että seura olisi kerännyt varoja toiminnan vakauttamiseksi ja velkojen maksuun, se kaivoi lisää rahaa pelaajahankintoihin.

Velkojana ainakin itse miettisin tällä hetkellä tarkkaan seuraavaa siirtoani, eikä meno näytä jäsentenkään suuntaan kovin hehkeältä. Siinä missä yhteinen tili kumisee tyhjyyttään, näyttäytyy sisäänpäin suuntautuva pelaajaliikenne edustusjoukkueessa prioriteettilistan kärkenä. Nyt puheet ja teot eivät kohtaa.

22.12.2020 piirtyy hämäläisen salibandyn historiaan joko alkuna tai loppuna. Silloin seuralle valitaan uusi hallitus, jonka tulisi pystyä vastaamaan vihdoin nykypäivän vaatimuksiin. Seura tarvitsee johdonmukaisuutta, johtajuutta ja selkeän suunnan, sillä mitään edellisistä sen toiminnasta ei tällä hetkellä löydy.

Toiminnanjohtaja Lavonen summasi Hämeen Sanomien jutussa tilannetta näin: ”Me haluamme, että Steelersin ensimmäinen 10 vuotta on vasta hienon tarinan alku, ei suinkaan loppu. Tuotteen ydin on kunnossa, ja siksi tämä tavoite on täysin mahdollinen saavuttaa.” (HäSa, 7.12.).

Hämeenlinnalainen salibandy tarvitsee nimenomaan yhden aikakauden loppua, mikäli seura haluaa välttyä uuden alulta. Pitkän aikakauden loppu voisi lopettaa sekoilun ja tuoda seuraan laadukkaan tekemisen. Steelersin kohdalla ei puhuta pelkästään yhden seuran kohtalosta. Kyse on myös pitkään hämeenlinnalaista salibandya rasittaneiden epäterveellisten toimintatapojen kuoppaamisesta.

Jos Steelers ei kykene katkaisemaan napanuoraansa historian kanssa, se kuuluisa tuotteen ydin on yhdentekevä.

Avatar
Miika Peltonen
Sapattivapaasta nauttiva sählyniilo.