
F-liigan Tampereen paikallisottelu sai lauantai-iltana erikoisen käänteen.
Naisten A-lohkon paikallisvääntö Koovee–Classic keskeytyi kolmannen erän alussa, kun Kaukajärven Spiral-hallin katosta alkoi vuotaa kentälle vettä. Syynä oli mitä ilmeisimmin hallin kattorakenteista tippunut kondenssivesi, jota on pisaroinut Spiral-hallin pääkentälle aiempinakin kausina.
Kosteutta kertyi kentän pintaan siinä määrin, ettei ottelun jatkamista kentällä katsottu enää turvalliseksi.
Ottelun jatkaminen onnistui kuitenkin, kun joukkueet siirtyivät Spiral-hallin ykköskentältä hallin sisällä toiselle kentälle, jossa ottelu pelattiin loppuun.
Yllättävä kentän vaihto toi mutkia myös ottelun Ruutu-tuotannolle. Lähetys toteutettiin loppuun uudelta kentältä yhdellä kameralla. Selostaja Toni Lång hoiti tehtäväänsä pelkän tv-kuvan perusteella ykköskentän katsomosta ilman näköyhteyttä verhojen takana olleelle toiselle kentälle.
Ottelu päättyi lopulta Kooveen voittoon 9-5. Voiton turvin Koovee ohitti Classicin sarjataulukossa ja nousi pudotuspelikarsintaviivan yläpuolelle.
Koovee vaihtoi kotiotteluidensa pelipaikan Spiral-halille kesken kuluvan kauden, kun taustayhtiö Koovee Edustus oy:n hallinta entisessä kotihallissa Linnainmaalla päättyi konkurssin myötä.
Juttua päivitetty klo 9.22: Lisätty maininta kondenssivedestä.