SSRA:n jäädyttämä pelipaita suli nopeasti – ”Jos uran pääsisi lopettamaan tällä kertaa pelaamalla”

SSRA:n peliasulle #22 tuli jälleen käyttöä, kun Emmi Niemelä palasi kentälle. Arkistokuva: Esa Jokinen

SSRA:n peliasulle #22 tuli jälleen käyttöä, kun Emmi Niemelä palasi kentälle. Arkistokuva: Esa Jokinen

Naisten F-liigan kärkipaikoille asemoitunut Rankat Ankat sai riveihinsä toivotun paluumuuttajan.

SSRA jäädytti Emmi Niemelän pelinumeron 22 syyskuussa ennen tämän kauden ensimmäistä kotiotteluaan järjestetyssä seremoniassa. Kahden kakkosen nuttu piti kaivaa kuitenkin naftaliinista nyt lauantaiksi, kun Niemelä teki paluun SSRA:n riveihin.

Emmi Niemelä oli kokoonpanossa lauantain vierasottelussa Turussa TPS:aa vastaan. Hänen liigauransa 125. runkosarjamaali näki päivänvalon toisessa erässä. Paluuottelun tehot olivat 1+0, kun lopulta SSRA voitti 6-5 jatkoajalla.

Viime keväänä Pääkallon haastattelussa Niemelä sanoi silloin lopettamisen yhdeksi syyksi, että ”sisäinen palo, se tärkein vimma hommaan on hieman sammunut”.

Nyt Niemelä kertoo Pääkallolle, että aloite paluusta tuli SSRA:n managerilta Jani Laukolta. Niemelän mukaan taustalla oli se, että Ankat kaipasi erinäisistä syistä kaventuneeseen kokoonpanoonsa lisää leveyttä.

– Totta kai piti miettiä, onko itselläni halua pelata ja jotain annettavaa joukkueelle, ja aika äkkiä sitä innostusta alkoi löytyä, Niemelä kertaa.

– Keskiviikkona tein päätöksen pelata. Ehdin vetää kahdet treenit ennen lauantain peliä.

SSRA on keikkunut alkukauden F-liigan A-lohkon terävimmässä kärjessä. Emmin pikkusisko Hanna johtaa pistepörssiä.

Mikä merkitys oululaisten vahvalla vireellä ja kevään menestysodotuksilla oli paluupäätöksessä?

– Ankkojen hyvä alkukausi on totta kai positiivinen asia, mutta sydämeni sykkii niin vahvasti pohjoissuomalaisen salibandyn puolesta, että luultavasti olisin tullut auttamaan, vaikka alkukausi olisi mennyt miten vaan.

Viime keväänä Emmi Niemelän ura – tai tässä tapauksessa ura 1.0 – loppui kuin veitsellä leikaten, kun koronaepidemia katkaisi lyhyellä varoitusajalla kauden ennen odotettuja pudotuspelejä.

– Totta kai olisi plussaa, jos uran pääsisi lopettamaan tällä kertaa pelaamalla.