Liigat

”Hirvirytke” nosti Happeen pohjamudista huipulle, mutta mitä rytkiminen tarkoittaa? – ”Paskasta lähdettiin ponnistamaan ja siitä tuli tietynlainen dream story”

07.02.
2021
Liigat

Hirvirytke huipentui keväällä 2014, kun Happee kruunattiin Suomen mestariksi. Kuva: Jari Turunen

Happeen päävalmentaja Tero Kotilainen sanoi kauden alla Pääkallon haastattelussa, että ”Hirvirytkeeseen” laitetaan paljon panosta. Rytkettä on tarkoitus rytkiä, Kotilainen totesi. Mutta mitä ”Hirvirytke” oikeastaan tarkoittaa? Pääkallo syventyi siihen.

Milloin Hirvirytke-termi syntyi ja kuka sen keksi? Sitä ei muista Seppo Pulkkinen tai Petri Kauko. Eikä edes Pulkkisen sanavirtuoosiksi luonnehtima Jaska Kunelius. Joskus 2010-luvun alussa se joka tapauksessa otettiin käyttöön.

– Se oli varmaan aikaa, jolloin Kainulaisen Janne ja Kuneliuksen Jaska tulivat porukkaan. Sitä ennen rytkeen alkuisinä oli Kotisaaren Jaakkoa ja Korhosen Arskaa. Meillä oli aktiivinen pelitapa, eikä pelätty mitään. Lähdettiin suoraan vaan karvaamaan päätylankusta. Voimaa ja intoa oli enemmän kuin taitoa. Sitä kautta se (rytke) lähti tulemaan, Pulkkinen muistelee.

Kunelius kuvailee Hirvirytke-termin syntyä kompleksiseksi. Itselleen hän ei kuitenkaan osaa ottaa kunniaa termin lanseeraamisesta. Ennemminkin Kunelius näkee, että kunnia Hirvirytkeestä kuuluu yhteisölle.

– Kukaan ei istunut ideariiheen brändäämään, vaan se syntyi orgaanisesti parviälyn kautta. Monet nuoret sekopäiset aivot laitettiin yhteen pelimatkoilla, ja sieltä se on kummunnut, Kunelius valottaa.

Happeen entinen kapteeni ja nykyinen manageri Kauko epäilee, että Kuneliuksen arvio termin orgaanisesta synnystä pitää paikkansa. Yhteisössä riitti ”värjääjiä”.

– Se varmaan ajoittuu siihen aikaan, kun Happeen uusi tuleminen alkoi. Pelit alkoivat sujumaan, yhteisöön tuli paljon uusia juttuja, yleisömäärät alkoivat kasvaa ja Hirvi-brändi rakentumaan. Tuli Hirviteatteria, Hirvi-TV:tä ja taustalla hääräsi markkinointipuolella Lasse Riitesuota ja Jani Oravaa, Kauko avaa.

Duunarien arvostus

Kun keskustelu kääntyy Hirvirtykeen synnystä siihen, mitä rytkiminen oikeastaan tarkoittaa, Pulkkisen äänestä kuulee innostuksen.

– Happeeseen rupesi tulemaan Kääriäisen Petterin, Janne ”Hullu” Hoikkaisen ja Toni ”Jalka-Topi” Kuosmasen kaltaisia armottomia taistelijoita. Topikin oli ihan armottoman kova painamaan hommia. Isolla sydämellä, eikä antanut ikinä tuumaakaan periksi. Tämmöiset tyypit rupesivat rytkeen kautta nousemaan arvoon arvaamattomaan, Pulkkinen kertoo.

Valmentajalegendan arvonimen ansaitsevalla Pulkkiselle Hirvirytke tarkoittaa ennen kaikkea raatamista ja sen arvostamista.

– Meillä oli hyvät tilastomiehet ja ruvettiin pitämään kaiken maailman taulukoita peitoista ja muista. Eihän Kuneliuskaan olisi taitokisojen kärkikolmikkoa, mutta peittotilastoissa hän oli ihan kärkeä. Ruvettiin sitä kautta näkemään, että näillä asioilla on iso merkitys ja sieltä tuli myös sisäinen arvostus työnteolle.

Hirvirytkeen ilmentymä oli Happeen kolmoskenttä, niin sanottu ”tuhkapilvi”-kenttä, jossa pelasivat muun muassa juuri ”Hullu-Hoikkanen”, Joonas Kaasalainen ja muut työmiehet. Nimi napattiin Islannissa vuonna 2010 tulivuorenpurkausta seuranneesta tuhkapilvestä. Kentällinen ”pilasi” niin vastustajien kuin omienkin pelin.

– Käytettiin sitä vastustajan vaarallisimpia kenttiä vastaan. He olivat armottomia hengenkohottajia. Aina, kun kaivattiin taisteluilmettä, niin lyötiin tuhkapilvi ruutuun. He loivat sitä hirvihenkeä ja taistelujuttua, ja antoivat kaikin puolin leimaa koko tekemiselle. Sitä kautta se lähti muotoutumaan tietynlaiseksi ilmiöksi.

Rytke-kentän puolustuksessa totuttiin näkemään juuri Kunelius. Hän sanoo, että rytkiminen ja siitä kummunnut duunarien arvostus auttoivat häntä paljon omalla Happee-uralla.

– Oli selkeä identiteetti ja rooli joukkueessa. Vaikka taitotaso ei ollut sellainen, että pallollisella taitotasolla oltaisiin otettu roolia, Kunelius toteaa.

Kapteeni-Kauko taas edusti pelaajatyypiltään Pulkkisen toisinaan esiin nostamaa rembrandtilaisuutta. Ykköskenttää pitkään johtanut Happee-ikoni näkee, että etenkin mestaruuskaudella (2013-14) roolitukset osuivat kohdilleen.

– Tuhkapilvi oli valtava voimavara. Meidän työ ylemmissä kentissä oli ratkoa pelit ja nuo äijät juoksi vaikka pää edellä seinään. Se oli hyvä kombo.

– Ylipäätään se joukkueen fiiliksen nostattaminen. Maalit ovat totta kai tärkeitä, mutta väitän että se raataminen ja hulluus mitä siinä kentässä oli, oli yhtä tärkeää. Olihan sitä hienoa vierestä seurata.

Joonas Kaasalaisen johtama Tuhkapilvi-kentällinen oli Hirvirytkeen ilmentymä. Kuva: Jari Turunen

Hirvi-identiteetti

Vaikka Hirvirytke oli alun perin tapa kuvailla jyväskyläläisten vauhdikasta pelitapaa, juttutukiot ikonisten Happee-hahmojen, Pulkkisen, Kaukon ja Kuneliuksen kanssa avaavat sitä, että Hirvirytke oli muutakin kuin ulospäin näkynyt pelillinen identiteetti.

Siitä tuli keskeinen voimavara, kun vuosia sarjan häntäpäässä rämpinyt seura nousi Suomen mestariksi ja kestomenestyjäksi, joka ylsi seitsemänä vuonna peräkkäin mitalipeleihin.

– Kyllä se on ollut ihan peruskivi. Harjoituskulttuurissakin näkyi se, ettei mitään saa ilmaiseksi, vaan jokainen sentti piti taistella. Se on laaja käsite ja kertoo siitä, että yhteneväinen ja taisteleva joukkue voi pärjätä, vaikka ei oltaisi taitopörssien kärjessä. Toki meilläkin oli taitavia pelaajia, mutta hekin omaksuivat raatamisen arvot, Pulkkinen kertoo.

Hirvirytkeen voi Pulkkisen mielestä tiivistää ajatukseen: Happee ei välttämättä ollut liigan taitavin joukkue, mutta se oli liigan taistelevin joukkue.

– Oltiin haalarihommissa ja totuttiin tekemään kaikki omin kätösin, omalla tyylillä, eikä kopioitu ketään. Kauluspaita ja kravatti ei sopinut meille. Ihan paskasta lähdettiin ponnistamaan ja siitä tuli tietynlainen dream story.

– Välillä oli vaikeita aikoja ja silloin vaan taisteltiin. Vaikka taito ei ollut aina hallussa, periksiantamattomuus oli. Se oli meidän touhua kuvaava juttu.

– Meille ei v**tuilla. Se oli lähtökohta, Pulkkinen innostuu.

Kunelius muistaa, että juuri taistelusta ja raastamisesta Happee löysi voimavaran, jolla kurkottaa ylöspäin. Vastustajaa kunnioittaen, mutta nöyristelemättä, Kunelius täsmentää.

– Muutama vuosi aiemmin katseltiin maajoukkuepelaajia ylöspäin ja saattoi olla sellaista ajatusta, että meidän porukalla ei pärjää.

– Käännettiin se toisinpäin. Jos kolmen maalin tappio oli aiemmin kunniakas suoritus, enää se ei riittänyt. Huomattiin, että jos voittaa tarpeeksi 1v1-tilanteita ja jokainen hoitaa oman roolin, niin sillä voi voittaa pelin.

Pelkällä taistelulla Happee ei kuitenkaan noussut pohjamudista huipulle. Viisi SM-kultaa peräjälkeen vuosina 2008-2012 voittaneista A-junioreista alkoi nousta taitavia pelaajia, joista osa kehittyi aivan liigan eliittiin ja maajoukkueeseen asti.

– Rytke auttoi siinä, kun junnuputkesta alkoi nousta liigan mukaan tyyppejä, joilla oli lajitaidot ja maalintekotaidot hyviä, niin luulot otettiin pois terveellä tavalla. Tehtiin selväksi, että punttisaliharjoittelu ja ryynääminen koskee kaikkia, vaikka olisit kuinka taitava, Kunelius valottaa.

Kovimmat rytkijät

Kauko mainitsee Kuneliuksen, kun puhutaan kovimmista rytkijöistä.

– ”Kune” on aina laittanut kaiken peliin joukkueen eteen, vaikka ei ehkä taidollisesti ollut joukkueen kärkipäätä. Mestaruuden ympärillä myös Kaasalaisen Joonas on iso nimi.

Myös Kunelius mainitsee nykyään O2-Jyväskylän divarijoukkuetta valmentavan Kaasalaisen kovimmista rytkijöistä puhuttaessa. Kolmosketjun sentterin ura päättyi loukkaantumisiin. Kuneliuksen mukaan ”Kaasa” antoi koko kehonsa rytkeelle.

– Kaasalaista hyvin kuvaava anekdootti on se, kun hän pääsi mestaruuden jälkeen maajoukkueeseen. Selkä kesti 1,5 erää ja maajoukkueura oli siinä.

Kaasalaisella ja myöhemmin OLS:aan siirtyneellä Petteri Kääriäisellä oli Kuneliuksen mukaan sanallista hulluutta, joka edesauttoi sitä, että porukassa kukin sai olla sellainen kuin pohjimmiltaan oli. Oman elämänsä rembrandteja.

– Lisärytkijöihin voisin mainita omana suosikkina Otto Tikan. Marraskuisissa tiistaitreeneissä, jos ei ollut virtaa, kävi monesti niin, että jompikumpi meistä ärsytti toista ja pelattiin niin kovaa, että Seppokin joutui rauhoittelemaan. Siinä tuli sitten lisää virtaa treeneihin.

Nykypäivän hirvirytke

Pelitapana ”Hirvirytke” on ollut vauhdikas. Tietynlainen hallittu, joskus hallitsematonkin kaaos. Peli ja pelaajat ovat kuitenkin muuttuneet niistä ajoista, kun Happee nosteli mestaruuspokaalia.

Aiemmin pelitapaan ei tarvinnut keskittyä niin paljon, Kunelius sanoo.

– Silloin pystyttiin iskemään. Jos nyt lähtisi ilman isompaa pelitapaharjoittelua pelkällä fysiikalla tai hengellä painimaan, niin pitäisin epätodennäköisenä, että sillä pärjäisi. Katsottiin mekin toki miten vastustaja pelaa ja miten saadaan asioita pois. Korsmanin Jyri teki siinä ison työn. Se riitti vielä silloin.

– Veikkaan, että moni tietää mitä Classic nykypäivänä tekee, mutta se ei enää riitä, että opiskelee heidän pelaamistaan.

Kunelius toteaa, että peli ja pelaajat ovat menneet siihen suuntaan, mihin hän uumoilikin niiden reilut viisi vuotta sitten menevän. Elintasomahalla ja 2500 metrin cooperin testin tuloksella ei enää pärjää.

– Eikä pakitkaan pärjää enää pelkällä peittämisellä, kun tulee kovaa painetta. Pitää pystyä myös pallon kanssa tekemään asioita.

Myös Kauko on tehnyt samoja huomioita. Niin mittavan pelaajauransa viimeisillä kausilla kuin parin viime vuoden aikana Happeen managerina.

– Hirvirytke on vuosien varrella vähän muuttanut merkitystään, vaikka aina puhutaan Hirvirytkeestä. Ajoittain törmää siihen, että se on hallitsematon kaaos. Se on myös sitä. Happee ei ole koskaan ollut sellainen joukkue, joka toteuttaisi tiettyjä juttuja peleissä. Pelaajat ovat päässeet toteuttamaan itseään ja luomaan pelin sisältöä, välillä hullustikin.

– Nyt kun on menty vuosia eteenpäin, niin Hirvirytkettä ei ole ehkä pitänyt rajoittaa, mutta nykypäivän peli vaatii, että tietyt lainalaisuudet toimii.

Seppo Pulkkinen valmensi toistaiseksi viimeisen pelinsä Happeessa keväällä 2017. Kuva: Juha Käenmäki

Kauko allekirjoittaa Kuneliuksen näkemyksen siitä, että edellisen vuosikymmenen alkupuolella Happeella oli sauma iskeä taistelulla ja fyysisyydellä. Myös kolmea SM-kultaa Happeen mestaruuskevään ympärillä juhlinut SPV oli keihäänkärkeä juuri samoilla osa-alueilla.

– Jos mietitään aikaa mestaruusvuodesta tähän päivään, niin liiga ja ylipäätään koko peli on muuttunut tosi erilaiseksi. Kärkipään jengit, joiden voi edes kuvitella pelaavan mestaruudesta, kellään ei ole fyysistä etua. Kaikki ovat heränneet siihen, Kauko toteaa.

Pelin lisäksi myös Happeen liigajoukkueen kokoonpano on muuttunut. Finaalivuosien kovimmat rytkijät Kaasalainen, Kunelius ja kumppanit ovat jättäneet Hirviteatterin.

– Yksi iso tekijä sen seitsemän vuoden aikana, kun oltiin aina välierissä, oli pelaajarunko, joka ei hirveästi muuttunut. Niiden pelaajien ja heidän vahvuuksien myötä muodostui pelitapa ja se, miten Happee pelasi. Yksi Hirvirytkeen muoto on ne ihmiset, jotka ovat siihen ajanjaksoon osuneet. Sitä perinnettä pyritään edelleen vaalimaan.

Keskisuomalaisten lisäksi nyky-Happeessa on pelaajia muualtakin. Aina Sveitsiä myöden.

– Jos mietitään muutamaa vuotta taaksepäin, niin joukkuehan on muuttunut tosi paljon. Ei voida olettaa, että muualta tuleva pelaaja olisi heti rytkeen ytimessä. Yhteisö kyllä kasvattaa ja uudet pelaajat ovat hyvin omaksuneet sen, mitä rytke tarkoittaa.

Vaikka Happee on edelleen aktiivinen joukkue, Kauko muistuttaa, että enää tänä päivänä liigakentillä ei voi pelata 60 minuuttia kaasu pohjassa. Pelistä on tullut kontrolloidumpaa ja esimerkiksi tilanteenvaihtoihin kiinnitetään enemmän huomioita.

Tietyllä tapaa voisi sanoa, että siinä, missä aiemmin lähinnä hyökättiin pallon kanssa ja puolustettiin ilman sitä, tänä päivänä puolustetaan myös pallon kanssa ja hyökätään ilman sitä.

Tänä päivänä Hirvirytke edustaa ehkä ennemminkin arvoja, jotka nostivat Happeen sarjataulukon tyvipäästä kukkulan huipulle. Niitä arvoja ovat taisteleminen, aktiivisuus ja yhteisön eteen pelaaminen. Yhdessä, yhtenä hirviryhmänä rytkiminen.

– Nämä asiat ovat olleet tälläkin kaudella esillä. Kauden jälkeen voidaan sitten arvioida, miten niissä ollaan onnistuttu. Hirvirytke on perintö menneestä, eikä siitä haluta luopua, mutta sitä pitää säätää nykypeliin sopivaksi, Kauko päättää.

Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira