Indiansilta käsittämätön sulaminen – Santeri Lindfors naulasi välieräpaikan Oilersille

Markus Markkola toi Oilersin kolmannen pelin tapaan tasoihin aivan ottelun loppuhetkillä. Kuva: Jarmo Koskela

Markus Markkola toi Oilersin kolmannen pelin tapaan tasoihin aivan ottelun loppuhetkillä. Kuva: Jarmo Koskela

Draamaa. Sitä tarjosi Espoon derby jälleen kerran, kun Oilers voitti jatkoajan jälkeen 7–6 Santeri Lindforsin maalilla ja paineli välieriin voitoin 4–1.

Ottelun avauserä oli parin aiemman pelin tapaan varsin tunnustelevaa pelaamista. Oilers hallitsi palloa, mutta Indians vastasi erän ainokaisesta. Maalin viimeisteli Perttu Puska tarkalla laukauksella pienestä kulmasta, mutta etenkin Ossi Koskisen 20 metrinen pystysyöttö ansaitsee ylistystä.

Toisessa erässä Oilers lisäsi hallintaa, mutta loistavia otteita esittänyt Juuso Jokisalo piti Indiansia pystyssä. Oilers sai lopulta pelin tasoihin ajassa 33:03. Antti Suomela hakkasi paluupalloa parikin kertaa, ennen kuin sai nostaa kädet kohti hallin kattoa. Indians-penkki protestoi, ettei pallo olisi käynyt maalissa. Ruudun lähetyksen perusteella oli kuitenkin mahdoton sanoa, kävikö pallo sisällä. Vesa Vilkki oli kuitenkin tilanteessa erinomaisesti sijoittunut.

Indians palasi kuitenkin kuskin paikalle erän lopussa. Perttu Puskan kaukaa ja pienestä kulmasta lähtenyt kuti livahti luvattoman helposti harvakseltaan työllistetyn Joonas Kaltiaisen kainalosta. Heimon illan kolmannesta vastasi minuuttia myöhemmin Aaro Astala tarkalla kantillaan keskisektorista.

Jos kaksi ensimmäistä erää olivat rauhallisempia, kolmannessa tapahtui niinkin edestä ja vähän enemmän. Indians näytti jo menevän menojaan, kun Teppo Salo vei Heimon vastahyökkäyksen päätteeksi 6–3-johtoon ja pääsi ylivoimalle vajaat kahdeksan minuuttia ennen loppua. Oilers onnistui kuitenkin tekemään kaksi maalia alivoimalla.

Indians oli hyvin lähellä voittoa Santeri Lindforsin saatua jäähyn Jokisalon käsille lyömisestä ajassa 59:34. Oilers otti kuitenkin vielä maalivahdin pois, sai riistettyä keskialueella ja sahasi vastahyökkäyksestä tyhjän maalin Markus Markkolalle, joka tasoitti vain seitsemän sekuntia ennen päätössummeria.

Jatkoajan alkajaisiksi Indians pääsi jauhamaan minuutin ja 34 sekuntia ylivoimaa. Sankariksi nousi Santeri Lindfors, joka hyökkäsi jäähyboksista karvaamaan, sai kaivettua pallon Eetu Nykäsen lavasta ja viimeisteli läpiajosta hallitulla rystyviimeistelyllä ottelun voittomaalin.

Jos Indiansin ylivoima ratkaisi voiton edellisessä pelissä, perjantai-iltana se oli umpijäässä tehden nolla ja päästäen peräti kolme maalia. Oilersin ylivoima sen sijaan toimi, sen osuttua kahdesti. 5vs5-peli taas kirjattiin Heimon hyväksi 6–2.

Ottelun tilastot