Justus Kainulaisen tykki-ilta toi toisen täplän Oilersille – Divarin runkosarjan voittaja vaikeuksissa

Oilersin ylivoima oli jälleen Indiansille myrkkyä. Kuva: Esa Jokinen

Oilersin ylivoima oli jälleen Indiansille myrkkyä. Kuva: Esa Jokinen

Miesten F-liigan illan ainoasta ottelusta ei draamaa puuttunut, kun Oilers kiri päätöserässä Indiansin rinnalle ja ohi.

Indians vei ottelua puoliväliin ja johti toisessa erässä jo 4–1, mutta hyytyi loppua kohden. Se puolusti passiivisesti, eikä tuottanut juurikaan maalipaikkoja päätöserässä. Oilers hallitsi, mutta ei luonut juurikaan laatutontteja. Sen ylivoima piti kuitenkin joukkueen pelissä mukana. Oilersin kolme ensimmäistä maalia heilahti ylivoimalla.

Justus Kainulainen täydensi hattutemppunsa ajassa 54:34. Samasta lavasta lävähti ottelun voittomaali vain minuutin ja 28 sekuntia ennen loppua. Kainulainen summasi tehot 4+0. Markus Markkola viimeisteli 4–6-loppulukemat tyhjään rysään ja Oilers harppasi näin kahden voiton päähän välieristä.

Espoon derbyissä erikoistilanteet ovat olleet merkittävässä roolissa. Oilers on maalannut ylivoimalla kahdessa ottelussa peräti viidesti. Indians taas on nollilla. 5vs5-pelissä maalit ovat menneet 7–4 Indiansille. Ainoastaan Oilersin ykköskentällinen on onnistunut tasaviisikoin kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Ottelusarja jatkuu maanantaina Tapiolan urheiluhallissa.

Tilastot
Sarjan keskustelu

Divarin pudotuspelit käynnistyivät jättiyllätyksellä. Rangers haki jatkoaikavoiton runkosarjan voittaneelta FBC Turulta. Voittomaalin viimeisteli Atte Silvennoin ylivoimalla.

Myös täpärästi pudotuspeleihin selviytynyt LNM oli lähellä yllätystä Kooveen vieraana. Se johti kahden erän jälkeen 4–2, mutta kokenut tamperelaisryhmä tuli päätöserässä tasoihin Ville Kangasmöen (2+0) kahdella maalilla. Ottelu ratkesi jatkoajalla kellojen pysähtyessä aikaan 69:23 Jere Oksasen toimesta.

Karhut sen sijaan ei jättänyt mitään sattumanvaraan. Se murjoi M-Teamin tylysti 7–1. Porilaisten pisterohmuina kunnostautuivat kolme paunaa mieheen iskeneet Juho Myllyharju (2+1) ja Juuso Ahola (0+3).

Illan viimeisessä Divarin ottelussa SaiPa piti kiinni kotiedustaan. Ottelun käännekohdaksi muodostui toisen erän loppu. 2–3-tappioasemasta alivoimalle ajassa 37:46 joutunut SaiPa rokotti peräti kahdesti Aapo Kilpeläisen jäähyn aikana. Kolmannessa erän alussa se riuhtaisi itsensä kolmen maalin karkumatkalle, eikä O2 enää toipunut.

Divarin puolivälierien tulokset:
FBC Turku – Rangers 3-4 ja. (voitot 0-1)
Koovee – LNM 5-4 ja. (voitot 1-0)
Karhut – M-Team 7-1 (voitot 1-0)
SaiPa – O2-Jyväskylä 7-4 (voitot 1-0)

Divarin keskustelut

Divarin puolivälierien toiset osat pelataan sunnuntaina. Jatkoon pääsee kahdella voitolla.

Naisten pudotuspelikarsinnoissa EräViikingit onnistui peittoamaan SaiPan toisen kerran veitsikurkulla. Mosahallissa se voitti 2–1. Naisten F-liigan viimeinen pudotuspelijoukkue ratkeaa näin ollen huomenna Lappeenrannassa.

Sijoitussarja A:ssa PSS voitti SSRA:n kotonaan, mikä tarkoittaa sitä, että sijoitussarja A:n voittaja ratkeaa huomenna Nurmijärvellä, jossa SB-Pro ja SSRA kohtaavat.

Putoamiskarsinnassa Steelers voitti LoSB:n 4–2 ja tasoitti otteluvoitot.

Naisten F-liigan tulokset:
Sijoitussarja A: PSS–SSRA 7-3
Pudotuspelikarsinnat: EräViikingit – SaiPa 2-1 (voitot 2-2)
Putoamiskarsinta: LoSB – Steelers 2-4 (voitot 1-1)

EDIT: Otsikkoa muokattu. Divarin voittaja ei siis ole vaikeuksissa, vaan Divarin runkosarjan voittaja. 6.3.2021 Klo 21:03.