OLS julkaisi tukun jatkosopimuksia – ”Runko tulevalle kaudelle on muutamaa pelaajaa vaille valmis”

OLS:n ensi kauden runko on kasassa. Kuva: Ari Arola

F-liigan runkosarjassa 10. sijoittunut OLS tiedotti kotisivuillaan ja Instagramissa useista pelaajasopimuksista. Seuran tiedotteen mukaan tulevan kauden runko on kasassa.

– Miesten edustusjoukkueen runko tulevalle kaudelle on muutamaa pelaajaa vaille valmis, OLS:n tiedotteessa sanotaan.

Maalivahtiosastolla päävastuuta kantanut Vinski Kivilompolo solmi vuoden jatkopahvin. Nuori Riku Panuma teki kaksivuotisen sopimuksen.

Puolustajista Tommi Wiander, Lauri Tiira, Otso Tornberg ja Veeti Lahtinen tekivät vuoden sopimukset. Eetu Ijäksen lappuun lyötiin kaksi vuotta. Myös viime kaudella apuvalmentajana toiminut, aiemmin Limingan Niittomiehiä ja LASBia edustanut Atte Savolainen hyppää kaukaloon. Hänet on merkitty puolustajaksi.

Hyökkääjistä koko kauden huilanneet Valtteri Parviainen ja Matti Viitajylhä tekivät vuoden jatkosopimukset. Myös joulukuussa polvensa rikkonut Matias Tiira sekä kovaa jälkeä keväällä tehnyt Joona Alatorvinen jatkavat keltaisissa vuoden sopimuksilla.

Tiedotteessa kerrotiin myös, että hyökkäyspään sopimuksista tiedotetaan lisää lähiviikkoina. Viime kauden ryhmästä uupuu toistaiseksi muun muassa Turusta palannut ykköspistemies Juho Sorri sekä kokeneet Petri Niemelä, Niko Kvist ja Mikko Saarnio.

Myös OLS:n valmennuksessa tapahtuu muutoksia Savolaisen hypätessä penkin takaa kentälle. Seuraa jääpallopuolella edustanut Samuli Koivuniemi tulee vastaamaan joukkueen fysiikkaharjoittelusta.

OLS:n sopimustilanne kaudella 2021:

Maalivahdit:
Vinski Kivilompolo
Riku Panuma
Iiro Rantaniemi

Puolustajat:
Eetu Ijäs
Veeti Lahtinen
Kosti Lehto
Atte Savolainen
Lauri Tiira
Otso Tornberg
Olli-Matti Virrankari
Tommi Wiander
Olli Wikstedt

Hyökkääjät:
Joona Alatorvinen
Valte Karvonen
Tuukka Kivioja
Valtteri Parviainen
Aapo Rantaniemi
Riku Ruonakangas
Matias Tiira
Asla Veteläinen
Matti Viitajylhä

Lähde: OLS