EräViikingit julkaisi ensi kaudelle maalivahtikolmikon – Sipilä, Pulkkinen ja Kontulainen vartioivat maalia

Nemo Sipilän pelit jatkuvat ErVissä. Kuva: Juha Käenmäki

Nemo Sipilän pelit jatkuvat ErVissä. Kuva: Juha Käenmäki

Miesten F-liigassa pelaava EräViikingit julkaisi kauden 2021-22 maalivahtikolmikkonsa. Veskareina häärivät Nemo Sipilä, Sakari Pulkkinen ja Saku Kontulainen.

Sipilä, 20, teki EräViikinkien kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Maalivahti on pelannut urallaan 87 liigapeliä Oilersissa ja Tiikereissä. Varsinkin kaksi viimeistä kautta Tiikereissä olivat vahvoja näyttöjä Sipilän tasosta.

– Tosi hyvällä fiiliksillä, uusia tuulia olen tullut hakemaan uralle. Tämä oli tosi hyvä paikka tulla. Paljon pelillisesti vaikeita hetkiä ollut viime kausina, pystynyt kuitenkin positiivisuuden kautta viemään hommaa eteenpäin. Kova halu on kehittyä, Sipilä kommentoi EräViikinkien sivuilla.

Aiemmin ErVi on kertonut Touko Ojalan 3+1-vuotisesta sopimuksesta, mutta maalivahtinelikkoon sujahtaa myös EV Akatemian viime kausien ykkösvahti Sakari Pulkkinen sekä junioreista mukaan nostettu Saku Kontulainen.

– Nyt kun on useampi vuosi väännetty Akatemian kanssa Divaria, odotan innolla tulevaa liigakautta ja sitä, että pääsee näyttämään miten pärjää liigakaukaloissa. Jengi on snadisti uudistunut viime kaudesta ja on siistiä päästä treenaamaan kunnolla, kun pari jengiä pelaa vielä finaaleja, niin voidaan sitten itsekin olla ensi kaudella lähempänä niitä pelejä, Pulkkinen kommentoi.

EräViikingit vahvisti aiemmin tällä viikolla, että aiemmin torjuntavastuussa olleet Santeri Kainulainen ja Santtu Strandberg jättävät joukkueen.

EräViikinkien uutinen