Tiistaina tärisi mutta torstaina ei, arvioi pettyneen KrP:n Valtteri Viitakoski – ”Jokaisesta vieruskaverista voi olla ylpeä”

Valtteri Viitakoski oli torstaina yksi KrP:n energiapommeista, mutta se ei aivan riittänyt. Vääntökaverina Classicin Juha Kivilehto. Kuva: Esa Takalo

Valtteri Viitakoski oli torstaina yksi KrP:n energiapommeista, mutta se ei aivan riittänyt. Vääntökaverina Classicin Juha Kivilehto. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP:n pudotuspelikevään toinen seiskapeli päättyi isoon pettymykseen. Classic voitti välierissä kiirastorstain ratkaisuottelun ja vei finaalipaikan voitoin 4-3. Valtteri Viitakoski harmitteli hukattuja maalipaikkoja.

Nokian KrP johti ottelusarjaa 3-2. Sillä oli katkaisun paikka kuudennessa pelissä tiistaina kotikentällään Raholassa, mutta silloin Näätälauma jäi telineisiin.

Torstain ratkaisuotteluun Tampere-areenalle Nokian KrP tuli terävästi ja hallitsi laukausten valossa ensimmäistä erää, mutta Classic meni 2-0-johtoon Eemeli Salinin ja Sami Johanssonin kliinisellä viimeistelyllä.

– Ensimmäiset 40 minuuttia oltiin hyviä ja 20 minuuttia jopa pelin päällä, Classic vain teki paikoista. Kahdessa ensimmäisessä erässä annettiin liikaa eteen. Vaikeaa on, kun menee sellaiseksi, että on pakko yrittää kiriä, ja silloin niitä paikkoja yleensä aukeaa vastustajalle, Valtteri Viitakoski huokasi ottelun jälkeen Pääkallon haastattelussa.

Ottelun lopputulokselle 10-4 ei sinällään tarvitse antaa sen suurempaa painoarvoa.

– Numerot menivät rumiksi, kun Classic teki neljä tyhjiin, Viitakoski summasi.

– Mutta tämä on maalintekopeli. Jos et tee paikoista, niin tuon luokan kaverit rankovat.

Viitakoski itse avasi KrP:n maalihanat seiskapelissä runnomalla omalta alueelta laidasta läpi ja viimeistelemällä röyhkeästi toisen erän alussa. Siinä mentiin enemmän tahdolla kuin taidolla. Maali nosti KrP:n hetkeksi maalin päähän.

Kolmosketjussa aloittaneen Viitakosken energinen pelivire huomattiin myös KrP:n valmennusjohdossa, sillä mies sai vastuuta kentällä myös kolmannessa erässä, kun nokialaiset tiivistivät peluutustaan.

Pettymystään nieleskellyt Viitakoski näki, että torstaina KrP:lla olisi ollut aito mahdollisuus katkaista sarja ja napata finaalipaikka.

– Jos totta puhutaan, tiistain matsi meni kyllä penkin alle. Raholassa ehkä vähän tärisi äijillä, siellä ei oltu valmiita katkaisemaan, hän tunnusti.

– Tänään (torstaina) tultiin hyvällä ilmeellä. Voi jossitella, mutta jos heti siinä alussa olisi paikoista tehty, niin voisi olla tarina eri. Oli hyvät paikat, mutta ei vain riittänyt.

Asiat selkenevät lähiviikkoina

Nokian KrP pudotti Classicin jo Suomen cupin finaalista ja laittoi paikallisvastustajan F-liigan pudotuspeleissä paljon kovemmille kuin moni uskoi. Sisupuukkoja ei salibandyssa jaeta, mutta henkisen sellaisen moni olisi varmasti valmis nokialaisille jakamaan.

– Hyvin taisteltiin jenginä. Jokaisesta vieruskaverista voi olla ylpeä. Pienestä jäi kiinni, että ei pystytty katkaisemaan Classicin dynastiaputkea. Ehkä viikon-parin päästä pystyy katsomaan vähän kokonaisuutta, miten kova temppu oltiin lähellä tehdä, mutta nyt on vähän tyhjä olo, Viitakoski tuumasi.

KrP teki puolivälierissä liigahistoriaa nousemalla ensimmäisenä joukkueena ottelusarjassa 1-3-tappioasemasta 4-3-voittoon. Välieräsarja oli toinen seitsemän pelin urakka putkeen. KrP:lle kertyi 28 päivään 14 peliä.

– Tuntuu, että Happee-sarjassa oli jalat vähän enemmän jumissa, oliko syy sitten ne bussimatkat vai mitkä. Itselläni ainakin on ollut tosi raikas olo, en olisi uskonut, että näin hyvin pystyy painamaan 14 peliä joka toinen päivä. Aivan varmasti osalla jo painaa ja pieniä loukkaantumisia tulee väkisinkin, kun pelataan tätä tahtia, Viitakoski sanoi.

Nokian KrP:lla on välieräpettymyksen jälkeen edessä vielä pronssiottelu Turussa. KrP:lla on seurahistoriassa plakkarissa toistaiseksi ainoastaan yksi liigamitali, pronssi keväältä 2018.

– Kaikki voi ajatella pronssiottelusta mitä haluaa, mutta itse olen aina ollut sitä mieltä, että kun se pelataan, sinne lähdetään laittamaan kaikki peliin. On mukavampi kausi päättää voittoon ja saada tämän jengin kanssa joku muisto tästä kaudesta. Lähdetään taistelemaan kynsin ja hampain vielä yhden kerran, Viitakoski linjasi.