Pääkalloennakko: EräViikingit pyrkii toipumaan floppikaudestaan – palaako Helsinki pudotuspeleihin?

Viime kausi jätti ErVi:lle paljon hampaankoloon. Kuva: Jarmo Koskela

Viime kausi jätti ErVi:lle paljon hampaankoloon. Kuva: Jarmo Koskela

EräViikingit lähtee pesemään kasvojaan heikon viime kauden jälkeen. F-liigan pudotuspeleihin paluuta yrittävä helsinkiläisjoukkue on uudistunut maltillisesti.

Lähtökohdat:
EräViikinkien viime kausi oli katastrofi. Toissa kauden kolmossija ja 53 pistettä vaihtuivat 9. tilaan ja 35 pinnaan. Näin ollen miesten salibandyliigan pudotuspelit pelattiin ensi kertaa ilman helsinkiläisedustusta.

Päävalmentaja Bengt Lodenius sai lähteä heikon kauden jälkeen. Uudeksi pääkäskijäksi nousi pitkään seurassa vaikuttanut ja myös Lodeniuksen tiimissä mukana ollut Tomi Rastas. Avukseen Rastas sai Tiikereissä hyvää työtä päävalmentajana tehneen Miro Mäkelän sekä Vihdin Salisusien Suomisarjajoukkuetta valmentaneen Oskari Saaren.

Uusiutuneen valmennustiimin johdolla EräViikingit on pyrkinyt suoraviivaistamaan hyökkäyspeliään. Viime kaudella joukkueella oli ajoittain pahoja ongelmia päästä vastustajan muodon sisään ja peli jäi ulkokehillä pyörimiseksi – usein vieläpä turhan verkkaisella rytmillä. Etenkin avauspelaamiseen on tulossa rohkeampia vivahteita.

Juuri laadukkaampaa hyökkäyspelaamista ErVi kaipaa. Viime kauden tahmeus selittyi pitkälti hyökkäystehojen katoamisella. Toissa kauden 173 maalista putosi pois 37 osumaa.

Tulevaa kautta ajatellen juuri ErVi:lle on korostetun tärkeää saada hyvä lähtö kauteen. Viime syksynä moni pelaaja nosti pahimmaksi ongelmaksi henkisen lukon ja itseluottamuksen puutteen, jota heikot tulokset ruokkivat. Kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussaan joukkue kohtaa vieraskentillä nousija Karhut ja häntäpäähän povatun Steelersin. Lentävä lähtö on sitä kautta tarjolla.

Kokoonpano:
Pelaajiston osalta ErVi:ssä nähtiin jonkin verran vaihtuvuutta. Fuusioseuran koko viisi kautta kestäneen liigataipaleen ajan ykkösveskarin virkaa toimittanut Santtu Strandberg lähti Ruotsiin. Tilalle tuli lupaava Nemo Sipilä. Kovassa pallosateessa Tiikerien maalilla ollut Sipilä osoitti kahden Tikkurilan kauden aikana olevansa hyvää liigatasoa. Rutinoituneen Strandbergin saappaat ovat kuitenkin suuret ja pelaaminen erilaista torjuntatöiden vähentyessä.

Viime kauden parhaan pistemiehen Markus Salmen, 20, menetys kirpaisee nyt ja tulevaisuutta ajatellen, mutta vuotta nuoremman Joakim Lundin pitäisi täyttää Salmen jättämä 23 maalin ja 35 pisteen aukko. Myös Eetu Sorvali lähti keskikaistalta. Muut lähtijät olivat syvyyspelaajia. Puolustus sen sijaan vahvistui LASBista palanneen Erä-kasvatti Patrik Laitisen myötä. Voimahyökkääjä Otto Blomqvist tuo leveyttä alempiin kenttiin.

ErVin kärkinimet ovat edelleen kypsään ikämiesikään päässeet maajoukkueratsut. Lauri Kapanen pelasi hyvällä tasolla palattuaan loppusyksystä sairastuvalta. Jani Kukkolalla ja Mika Moilasella jäi kuitenkin piippuun. Heiltä odotetaan nyt selvää tasonnostoa. Kukkolan teholukema -4 ja Moilasen 12 maalia eivät riitä mihinkään. Myös lupaavalta Oliver Sillanpäältä on lupa odottaa 13 pistettä suurempaa kontribuutiota.

Viime kaudella ErVi:n rosterin dynamiikka oli ongelma. Kun Kapanen loukkaantui, ketjut menivät uusiksi ja koheesio katosi. Kokeneen Tommi Rosendahlin paluu liigakentille toi tässäkin suhteessa lisäarvoa. Tulevaa kautta silmällä pitäen kentällisiä on hieman muovattu. Kapanen ja Kukkola hyökkäävät samassa kentässä, mutta Moilanen on siirretty Rosendahlin rinnalle kakkoskenttään. Kolmoskentästä löytyy Joonatan Lindholmin ja Mika Majalahden kaltaisia pitkään joukkueessa pelanneita rutinoituneita liigapelaajia.

Alakerran osalta Perttu Järvisen paluu pelikuntoon ja Tuomas Ahon pakkipariksi ykköskentän alle on merkittävä uutinen.

ErVi:n kokoonpanossa on eittämättä laatua ja leveyttä, mutta viime kauden jäljiltä iso kysymys on se, löytyykö siitä enää selkeää kärkiosaamista?

Kiinnostava pelaaja: Joakim Lund
Odotukset huippulupaavaa SSV-kasvattia kohtaan ovat korkealla. Sähäkästi liikkuva ja terävästi ampuva Lund summasi kahdella edellisellä kaudella 36+29=65 pistettä Tiikereissä. Kahden suunnan pelaamisessa on kuitenkin vielä tekemistä, mitä kahden kauden yhteenlaskettu teholukema -46 kuvastaa.

Tähtipelaaja: Lauri Kapanen
Nouseva tähti: Oliver Sillanpää
Päävalmentaja: Tomi Rastas

Julkaisemme kausiennakoita yksi kerrallaan ennen kauden alkua ja lopuksi julkaisemme vielä joukkuerankingin perusteluineen.