Liigat

Salibandylegenda Jari Vahtera oli monessa mukana, kun Pori nousi aikoinaan liigakartalle – vauhtia ja värikkäitä käänteitä riitti

07.10.
2021
Liigat

Kuva: Hannu Tuominen

Porilainen Jari Vahtera pyyhkäisee pölyt pois kaapin ylähyllyltä löytyneiden leikekirjojen päältä. Kellarin syövereistä löytyy haastatteluun sopiva entisaikojen sininen pelipaita. Salibandykonkari Vahtera on lupautunut avaamaan porilaisen salibandyn syntyjä syviä – tosin vasta pienen suostuttelun jälkeen.

Vauhtia ja värikkäitä käänteitä riitti vuosien varrella sen verran paljon, että koko iltapäivä vierähtää Vahteran keittiön pöydän ääressä muisteltaessa vuosikymmenien takaisia nostalgisia salibandykiemuroita.

Nuoremmalle sukupolvelle kerrottakoon, että kaikki alkoi Porissakin aikana, kun kännykät ja sähköpostit olivat vasta tulossa. Lankapuhelin ja faksi olivat tärkeimmät yhteydenpitovälineet. Sosiaalista mediaakaan ei ollut. Silti Vahteran kiehtovassa tarinassa on paljon opittavaa tämän päivän seuratyöntekijöille, managereille, valmentajille ja pelaajille.

Se oli myös aikaa, kun uusi yhteistyökumppani kysyi Vahteralta, millaista musiikkia teidän bändinne soittaakaan. Uusi trendilaji, salibandy, oli vielä perin vieras tuttavuus 1990-luvun yritysjohtajille.

Vahteraa on usein tituleerattu Porin Mr. Salibandyksi. Jari itse ei pidä nimityksestä, joten jätetään se kertomatta.

– Olin ehkä julkisuudessa näkyvin hahmo, mutta alkuaikojen toiminnassa taustalla oli paljon muitakin. Itse asiassa salibandyn toi Poriin, en minä, vaan Juha Raita. Hänen perustama Koivulan Potku on Porin vanhin salibandyseura.

Vahteran oma salibandyharrastus alkoi sählyn pelaamisesta.

– Porissa pelattiin sählyliigaa 1980-luvulla. Kavereiden kanssa menimme mukaan. Se oli silloin vielä sählyä, neljä vastaan neljä ilman maalivahtia. Sen pohjalta perustimme ensimmäisen salibandyjoukkueen, Ruoripojat, joka toimi samannimisen partioyhdistyksen alaisuudessa. Itse olin silloin jo 26-vuotias.

Pian tuli kuitenkin ajankohtaiseksi perustaa oma salibandyyn erikoistunut seura.

Eräs periaate lajiin hurahtaneelle porilaisporukalle oli selvä heti alusta alkaen: se mitä tehdään, tehdään kunnolla.

– Tästä on hyvä esimerkki seuran nimi. Keväällä 1994 päätimme, että siinä pitää näkyä, mistä tulemme ja mistä lajista on kysymys. Nimi Salibandyseura Pori eli SBS Pori herätti aluksi ihmetystä, koska se kuulosti silloin kovin viralliselta. Siihen aikaan oli tapana keksiä hauskoja nimiä, mutta ymmärsimme, että ”WC-Ankat” ei ole kovin vakuuttava nimi sponsoreita hankkiessamme.

Paikallinen lehti kirjoitti aikoinaan, että SBS Poria vetää tulisieluinen laji-ihminen Jari Vahtera, joka on toiminut seuran johtokunnassa, haalinut sponsoreita, hoitanut pelaaja-asiat ja on valmentanut sekä kantanut lopullista vastuuta. Vahtera itse oikoo käsityksiä.

– Todellisuudessa meitä oli mukana useita henkilöitä. Esimerkiksi seuran puheenjohtajana oli veljeni Kalevi. Ilman hänen isoa panosta SBS Poria tuskin olisi ollut olemassakaan.

Monista muista 1990-luvulla perustetuista salibandyseuroista poiketen Porissa aloitettiin junioritoiminta samanaikaisesti, kun SBS Pori perustettiin.

– Otimme kouluihin yhteyttä ja ilmoitimme lehdessä junioritoiminnan aloittamisesta. Edustuksen pelaajat valmensivat seuran junioreita. Jäsenmäärämme kasvoi nopeasti. Jossain vaiheessa olimme jo kymmenen suurimman salibandyseuran joukossa koko Suomessa.

Parhaat olosuhteet salibandyn pelaamiselle olisi tarjonnut Porin Urheilutalo, mutta sinne ei ”sählynpelaajia” päästetty, paitsi jos suostui laittamaan villasukan lavan päälle. Lopulta pelit saatiin pelata Urheilutalolla, mutta harjoittelu tapahtui muualla.

– Harjoittelimme Tekniikkaopiston parketilla puolapuiden seassa. Siihen aikaan rehtori päätti koulun salivuoroista. Seura tarjoutui ostamaan koululle oikean salibandykaukalon. Se oli vastaperustetulle seuralle suuri taloudellinen panostus. Vastineeksi saimme rehtorin avustuksella parhaat salivuorot. Se tietysti herätti närää muissa seuroissa. Osa lajeista joutui jopa lähtemään muualle.

Vaikka kyseiseen kouluun oli hyvät suhteet, yksi asia oli kielletty. Saunatiloja ei saanut käyttää. Kuinka ollakaan myöhään perjantai-iltana soi Vahteran kotona puhelin. Toisessa päässä oli koulun vahtimestari, joka oli suivaantunut luvattomasta saunan käytöstä. Erään juniorijoukkueen valmentajat eivät olleet voineet vastustaa kiusausta. Vahtera lähti paikan päälle yötä vasten pesemään saunan lattiasta kattoon.

Seuran ja lajin tunnettavuuden saamiseksi rakennettiin hyvät yhteydet porilaiseen mediaan.

– Media piti ottaa positiivisesti huomioon. Tuli kutsua paikalle ja laittaa tarjoilut kuntoon. Oli tärkeää tehdä medialle mahdollisimman helpoksi kirjoittaa salibandystä. Eihän sen ajan toimittajilla voinut olla edes lajituntemusta. Hävitynkin ottelun ja pelireissun jälkeen oli kirjoitettava otteluraporttia medialle, jotta se ehtisi seuraavan päivän lehteen. Usein toimittaja laittoi sen sellaisenaan eteenpäin.

Porissa perinteiset lajit, jääkiekko, jalkapallo ja jääpallo, saivat salibandystä kilpailijan. Se herätti myös harmitusta. Ihmeteltiin, miten uudesta lajista kirjoitettiin niin paljon.

– Pääsimme jopa lehden etusivulle värikuvin. Täytyy myöntää, että tuli sitä silloin myös toimittajia voideltua. Kun näin paikallisessa kuppilassa toimittajan, niin tarjosin omilla rahoillani oluttuopin jos toisenkin. Samalla pääsin kertomaan seurastamme.

Yhteistyökumppaneillekin piti olla uskottava.

– Itse joukkueen managerina olin silloin alle kolmekymppinen. Piti silti olla uskottava, kun menin yritysjohtajien puheille. Ensin piti varata tapaamisaika ja aina tuli olla jotain vietävää sekä tärkeää kerrottavaa. Kun saimme pään auki, sen jälkeen pyrimme hoitamaan suhteet hyvin jatkossakin. Tiedotimme ahkerasti kirjeitse ja järjestimme sponsori-iltoja.

SBS Porin värikäs markkinointi herätti tunteita.

– Saimme julkisuutta, kun kerroimme rohkeasti tavoitteemme nousta sarjaporras ylöspäin joka vuosi aina liigaan asti. Osa piti sitä uhoamisena. Todellisuudessa nousimme nelosesta lähtien joka vuosi. Ensimmäisellä divarikaudella ylsimme heti liigakarsintoihin, samoin myös toisella divarikaudella ja kolmannella kerralla nousimme jo Salibandyliigaan.

Aluksi pelaajia saatiin salibandyyn muista lajeista.

– Lahjakkaimmat pelaajat tulivat jalkapallosta ja jääpallosta. Futiksesta saa salibandyssä tarvittavan juoksutekniikan ja kontaktipelaamisen olkapää olkapäätä vastaan. Lätkäpelaaja ei osannut juosta ja tarjosi lonkkaa kamppailutilanteissa.

Harjoittelu otettiin heti tosissaan.

– Yksi pilkankohde oli, kun salibandypelaajina aloitimme kesäharjoittelun. Sitä ihmeteltiin. Alkuaikoina joukkueemme pärjääminen perustui kuitenkin hyvään fyysiseen kuntoon. Taitotaso ja taktiikkaosaaminen kehittyivät pidemmän ajan kuluessa, mutta olimme alussa fyysisesti muita joukkueita paremmassa kunnossa.

Ylimääräinen raha laitettiin olosuhteiden parantamiseen.

– En usko, että nuori pelaaja tekee enemmän maaleja, jos hän saa kympin sijaista viisikymppiä. On parempi laittaa se ylimääräinen kymppikin olosuhteisiin. Ne pitää laittaa ensin kuntoon. Eri asia on, jos pelaaja on työssäkäyvä perheellinen, joka joutuu ottamaan perjantaipäivän töistään vapaata. Hänelle voidaan korvata menetetty ansio töistä. Tosin moni oli niin innostunut lajista, että hyväksyi palkanmenetyksen.

Vahtera oli valmentajana noviisi.

– Opettelin lajivalmentamista kantapään kautta, erehdyksen ja onnistumisen avulla. Liitto tarjosi myös koulutusta. Kaikki suoritin, mitä oli tarjolla. Paljon juteltiin myös useiden lajivalmentajien kanssa. Oppia saattoi ottaa myös muista palloilulajeista.

Kuten niin monesti, työtehtäviä ja vastuuta alkoi kerääntyä yhdelle ihmiselle. Loppuun palaminen oli lähellä.

– Koin jossain vaiheessa henkilökohtaisesti, että touhu oli mennyt liian kovaksi. Oli mahdotonta olla samanaikaisesti manageri ja valmentaja. Itse olin aivan poikki. Aamulla aikaisin päivätöihin ja töiden jälkeen jatkuivat salibandyjutut. Keväisin oli kalenterini aivan täynnä yhteistyökumppaneiden tapaamisia, piti tehdä pelaajasopimuksia jne.

Aina kaikki ei mennyt niin kuin suunniteltiin.

– Kerran sitten ilmestyi eräs kaveri, joka lupautui innoissaan hoitamaan varainhankinnan ja saisin itse keskittyä vain valmentamiseen. Se sai minut jatkamaan. Keskellä kesää selvisi, että yhtäkään uutta yhteistyösopimusta ei ollut tehty. Sarjapaikan luopuminen kävi jo mielessäni. Ongelman ratkaisemiseksi otin päivätöistä kuukauden palkatonta vapaata. Elokuun aikana keräsin tarvittavat rahat ja kausi saatiin pelastettua. Pelillisesti kausi oli kuitenkin menestys. Nousimme liigaan.

Huolimatta noususta pääsarjaan Vahtera halusi vähentää työtehtäviään. Managerintyöt saivat jäädä ja uuden valmentajankin rekrytointi aloitettiin.

– Olimme saamassa muualta uuden hyvän valmentajan Poriin, mutta se kariutui aivan viime metreillä. Ensimmäisestä liigakaudesta tuli epätoivoinen. Meillä oli liigaan kokematon uusi valmentaja ja joukkue. Jouduimme karsintoihin ja putosimme liigasta.

Hyvistä yrityksistä huolimatta Poria ei ole saatu liigakartalle pidemmäksi aikaa.

– Olimme lähellä menestystä, kun nousimme ensimmäisen kerran. Meillä oli organisaatio kunnossa. Rahaakin oli. Se oli meidän momentum. SPV ja Classic olivat silloin urheilullisesti tasavertaisia SBS Porin kanssa, mutta olimme taloudellisesti edellä. Muistan, miten yhteen runkosarjaotteluun Ahvenanmaalle lensimme edestakaisin. Myöhemmin muut ovat menneet eteenpäin ja porilainen salibandy on pysynyt paikoillaan.

Toiminnan hiipuessa SBS Pori jatkoi matkaansa aladivareihin. Seuran juniorit perustivat oman seuran, SB Sharksin. Se yhdistyi myöhemmin SB Karhuihin, jolloin syntyi uusi seura FBT Karhut United. Sillä oli oma edustusjoukkue FBT Pori. Vahtera lupautui toviksi vetämään edustusjoukkueen toimintaa. FBT Pori nousi myöhemmin liigatasolle. Nykyinen porilainen F-liigajoukkue on nimeltään FBT Karhut.

Hieman huilia ja Vahtera palasi takaisin salibandyn pariin. Kahden hengen delegaatio kävi Vahteran kotona Porissa houkuttelemassa valmentajagurun mukaan FBC Turun organisaatioon. Vahteran opein turkulaiset olivat kolmasti liigakarsinnoissa. Seuraavan kerran FBC Turku ylsi liigakarsintoihin vasta noin parikymmentä vuotta myöhemmin.

Porilaisen kykyjä on arvostettu muuallakin, sillä Vahtera on FBC Turun lisäksi valmentanut Turun Palloseuraa, Mynämäen Wirmoa ja Rauman SalBaa.

Entä, vieläkö porilaista pitkän linjan salibandyvaikuttajaa kiinnostaisi valmentaminen?

– Nyt olisi aikaa, enkä ole saanut valmentaa menestyvää liigajoukkuetta. Sellaisen joukkueen valmentajatiimissä olisi mielenkiintoista olla, joka ei pelkästään pyri selviytymään, eikä olisi aina haastaja. Samaan hengenvetoon voin sanoa, että ei kukaan tule enää soittamaan. Olen ollut kymmenen vuotta poissa lajin parista lukuun ottamatta ikämiessarjoissa pelaamista.

Julkaisemme Hannu Tuomisen toimittamia salibandyartikkeleita yhteistyössä. Tämän ja muut Tuomisen urheiluartikkelit löydät Jälkipeli-sivustolta.

Hannu Tuominen
Hannu Tuominen toimii jälkipeli.net-sivuston isänä, jonka salibandyartikkeleita myös Pääkallo.fi julkaisee yhteistyössä Tuomisen kanssa.