Maajoukkueet

Suomen ykköstähti ei pelkää paineita: ”Olen halunnut ottaa roolia myös kentän ulkopuolella”

18.10.
2021
Maajoukkueet

Veera Kauppi kantoi Lempäälän EFT-turnauksessa Suomen kapteenin nauhaa. Kuva: Juhani Järvenpää

Tuoreen maajoukkuekapteenin Veera Kaupin mukaan syytä huoleen MM-kisojen kynnyksellä ei ole, vaikka Ruotsia vastaan tuloksena oli tyly tappio.

Ruotsi mätti Lempäälän Euro Floorball Tour -turnauksen päätösottelussa sunnuntaina taululle rumat numerot 2-10.

– Ollaan oltu ennenkin tässä tilanteessa. Harkkaturnauksissa ei ole yleensä hirveästi tullut voittoja Ruotsia vastaan, mutta MM-kisoissa on väännetty pirun hyvin, Veera Kauppi lausui Pääkallolle Lempäälässä ottelun jälkeen.

Suomen tähtipelaaja, maajoukkueurallaan nyt ensimmäistä kertaa EFT-tasolla kapteenin nauhaa kantanut Veera Kauppi valmistautuu itse uransa neljänsiin MM-kisoihin.

– Isossa kuvassa ollaan mielestäni hyvässä vaiheessa. Ei pelin tarvitse näissä harkkaturnauksissa ollakaan täydellistä. MM-kisoissa ne yksittäiset pelit ratkaisevat, ja minusta tuntuu, että ollaan valmiita siihen, ruotsalaista Team Thorengruppenia seuratasolla edustava Kauppi sanoo.

– Meidän pelissä on paljon hyviä juttuja ja ollaan päästy taktiikassa eteenpäin.

Uppsalan MM-kisat alkavat 27.11.

Korvienväli koetuksella

Veera Kaupin mukaan osasyy sunnuntain loppunumeroihin oli myös Ruotsin hyvyydessä.

– Välillä voi antaa vastustajallekin krediittiä. Ruotsi liikutti palloa niin nopeasti, että ehkä me vähän väsyttiin. Meillä on tarkoitus olla aggressiivisia, mutta ei päästy ihan iholle, kun Ruotsi tuntui olevan flow’ssa. Ei päästy jalalla mukaan ja numerot repesivät.

Sen Kauppi myönsi, että Ruotsi-ottelu koetteli suomalaisjoukkuetta myös korvien välissä.

– Meidän pitää kehonkielellä näyttää, että todellakin ollaan vielä voittamassa tätä peliä. Kaksinkamppailuissa ei voida olla lampaita ja mennä niihin niin, että oltaisi jo hävitty, Kauppi jyrähti.

– Se annettiin Ruotsille liian helposti. He olivat kentällä isoja ja näyttivät, että ovat maailman paras joukkue. Meiltä ei löytynyt 60 minuuttiin sellaista ”tappamisen meininkiä”.

Kaupin kentällinen, jossa pelasivat lisäksi hyökkääjinä kaksoissisko Oona Kauppi ja Sara Piispa sekä puolustajina My Kippilä ja Iida Mettälä, oli kentällä molempien Suomen tekemien maalien mutta vastaavasti myös viiden Ruotsin osuman aikana.

– Siinä oli pari sellaista, että meillä oli paikka, sitten kääntyi ja tuli omiin, niin kyllähän se syö siinä kohdassa. Omiin ei saa päästää noin monta maalia, mutta tuotettiin kuitenkin eteenkin päin, Kauppi sanoi.

–  Päätä ei tarvitse työntää pensaaseen. Keskitytään hyviin juttuihin, joita tässä oli, eikä jäädä jossittelemaan. Se ei vaikuta kuitenkaan MM-kisoihin.

Ennätyksestä puolet siskolle

Kauppi nousi viikonloppuna Suomen maajoukkuemaalien ennätysnaiseksi. Hän rikkoi aiemmin Eliisa Alangon nimissä olleen ennätyksen lauantaina Sveitsiä vastaan.

Hän osui myös Ruotsin verkkoon osumalla, joka oli hänelle maajoukkueuran 86:s.

Ennen EFT-turnausta Kauppi kuuli, että ennätys on lähellä. Sveitsi-ottelussa hän tiesi lähtiessään laukomaan rankkaria, että onnistuminen toisi ennätyksen, mutta kesken pelin järjestetty kukitus tuli yllätyksenä.

Kuinka moneen maajoukkueuran maaliin on syötön tarjoillut kaksoissisko Oona?

– Aika moneen. Puolet palkinnosta kuuluu hänelle.

”Mitä tiukempi paikka, sitä kivempaa”

Tulevissa Uppsalan MM-kisoissa jälleen isot katseet kohdistuvat Kaupin sisaruksiin, ja he tietävät sen itsekin.

–  Se otetaan mieluusti vastaan. Me molemmat tykkäämme olla isossa roolissa ja saada vähän paineitakin. Mitä tiukempi paikka, sitä kivempaa on kentällä, Veera Kauppi sanoo.

– Olen tietoisesti halunnut ottaa roolia myös kentän ulkopuolella.

Tästä kertoo myös hihaan asetettu kapteenin nauha. Aiemminkin hän on kuulunut kapteenistoon, mutta nauha on ollut muilla pelaajilla.

Lempäälässä Kauppien kanssa Suomen ykköshyökkäysketjun kolmas lenkki oli Sara Piispa. Miten hän sopii vitjaan?

– Me ollaan Saran kanssa kentän ulkopuolellakin tosi hyviä kavereita, niin kentälläkin pystyy puhumaan kaikista asioista. Se toimii kyllä hyvin. On kiva, kun laidalla on toinen rightin pelaaja, niin voi passailla kummalle puolelle tahansa. Ketju tuntuu hyvältä, Veera Kauppi sanoo.

Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola