Pääkalloennakko: Karjalan herruus olisi askel kohti liigaa – naapurimaakuntien taistossa on hurmoksen ainekset

SaiPa edustaa herruustaistossa Etelä-Karjalaa. Kuva: Ari Arola

SaiPa edustaa herruustaistossa Etelä-Karjalaa. Kuva: Ari Arola

Karjalan herruudesta pelataan pitkästä aikaa kunnon panoksilla. Paikasta F-liigan nousukarsinnan finaalissa taistelevat Pohjois-Karjalaa edustava Josba (Divarin 5.) ja Etelä-Karjalan puolelta SaiPa (Divarin 6.).

Lähtökohdat:

Josban ja SaiPan näkeminen pitkällä kevään peleissä ei periaatteessa tullut yllätyksenä, sillä Pääkallo ennakoi syksyllä joukkueet Divarin sijoille 3. ja 4. Runkosarjan sijoitukset olivat mitä olivat, mutta puolivälierien tulokset kertovat joukkueiden olleen aidosti Divarin kärkipäätä.

Josban puolivälieräsarja Limingan Niittomiehiä vastaan oli todella viihdyttävä ja yleisöä oli saapunut nauttimaan värikkäästä sählystä. Neljän ottelun yleisökeskiarvo 371 on hieno ja erityisesti Kontiolahdella nähtiin melkoisen railakasta meininkiä. Välierissä Kontiolahden kiihkeä tunnelma on jätetty mahdollisen viidennen pelin twistiksi, kun Josban tivoli siirtyy ottelusarjan ensimmäisiin matseihin takaisin kotikentälle Joensuu Areenalle.

Joensuulaiset onnistuivat pelisuunnitelmassaan täydellisesti Niittareita vastaan ja tunteiden räiskyminen oli pelkästään eduksi Josballe, sillä tilanteita pääsi luomaan varsin helposti ylipelaavia liminkalaisia vastaan. Kolme otteluvoittoa putkeen kevätpuoliskon kuuminta joukkuetta vastaan siirtää kyseisen tittelin nyt Josban harteille.

Pallollisessa pelissä vastuu oli odotetusti pallollisesti taitavilla puolustajilla, joita Josbassa riittää. Lähes koko puolustuksen voisi listata, mutta erityisesti Olli Arkkila ja Tähkän veljekset onnistuivat ottelusarjan aikana jopa nöyryyttävän hyvin viemään LNM:n hyökkääjiä oman tahtonsa mukaan. Kärsivällisellä vedättämisellä puolustavien viisikkojen etäisyydet kasvoivat liian suuriksi ja hyvää pelisilmää omaavat pelimiehet löysivät jatkuvasti rakoja joka puolelta kenttää. Erityisesti Olli Arkkilan 30 metrin mittaiset avaussyötöt puhkoivat vastustajaa naurettavan helposti. Hattua nostettava myös hyökkäyspäähän onnistuneista liikkeistä, sillä pitkillä avaussyötöillä päästiin toistuvasti suoraan maalipaikkoihin ilman kulmissa pyörimistä.

Risuja menee sen sijaan vastustajan heikolle reagoimiselle ongelmiin, jotka olivat esillä ensimmäisestä viimeiseen otteluun eikä mitään muutoksia näkynyt. Pallottomassa pelissä SaiPa on lähtökohtaisesti haastavampi vastustaja Josballe, kun peliä joutunee jatkuvasti tekemään tiivistä noin 60 prosentin W-karvausta vastaan, joka on laadukkaasti organisoitu. On mahdollista, että Josban luotsi Sakari Salmela joutuu nostamaan pelin vauhtia korkeammalla karvauspelillä ja pelin virtauksen kiihdyttämisellä, joka olisi optimaalisempi tilanne Josballe. Vastapainoksi hyvän pallollisen rakenteen omaava SaiPa kykenee myös nauttimaan korkeamman paineen taakse muodostuvasta tilasta hyökkäysalueelle, joten pelin sisällä tapahtuva taktinen reagointi on avainasemassa tämän parin voittamisessa.

Puolustaja Olli Arkkila jatkaa pörssikärkenä ja Liminkaa vastaan neljässä pelissä tehopisteitä kertyi 3+5. Nuori Jasu Holopainen (2003) jatkaa hienoa kauttaan – 18 pistettä runkosarjassa ja tänä keväänä jo seitsemän pistettä.

SaiPan ensimmäisenä askeleena kohti F-liigaa kaatui Divarin runkosarjaa hallinnut M-Team, jonka konemainen suorittaminen jäi nelosvaihteelle eikä suurempaa saatu silmään missään vaiheessa. Rutiinisuoritukset eivät riittäneet lappeenrantalaisten kaatamiseksi ja SaiPa jatkaa ansaitusti eteenpäin.

Kapellimestarina häärii tuttuun tapaan Juuso Kekki, joka on koko sarjan tärkein yksittäinen hyökkäyspään pelaaja. Tehopisteitä kertyi ensimmäisessä vaiheessa 5+2. Vuonna 2004 syntyneen Aapo Kilpeläisen läpimurtokausi Divarissa tuotti 26 pistettä runkosarjassa ja vielä alaikäinen maalitykki jatkoi puolivälierissä tehoin 4+1. Yksi maaleista oli vierasryöstön ratkaissut kolmannen ottelun tärkeä jatkoaikaosuma.

Pistemiesten takana tärkeinä hahmoina korostuvat hyväjalkaiset pallolliset pakit Santeri Kakko ja Juho Seppälä. Näiden nuorten herrasmiesten vastuulla on ensimmäisen ja toisen viisikon pääseminen paineen alta pois omilla yksilösuorituksilla, lähinnä rohkeasti juosten. Mikäli he onnistuvat tai eivät, tuloksia näkyy taululla varsin nopeasti.

Josba yrittää palata liigatasolle. Kuva: Johanna Pohjoisvirta

Materiaalin laajuuden osalta eroja näkyy kolmansissa viisikoissa. Josban tasaisen laajassa ryhmässä kolmannenkin kentän onnistuminen on lähes takuuvarmaa. SaiPalla taasen kolmosviisikon plus/miinus kertoo karumpaa kuvaa, sillä saldot ovat -3 ja -5 välillä. SaiPan ykkösmiehet pystyivät taistelemaan vastaavat plussalukemat, mutta samanlaisesta erosta ei pysty Josbaa vastaan enää selviämään.

Materiaalin fyysisyydessä on selkeä etu Pohjois-Karjalan ylpeyden suuntaan. Vuosikausien ajan 1 v 1 -pelaamiseen uskonut Josba on fyysisesti täysin valmis viiden ottelun sarjoihin, joissa taistellaan vaihdosta toiseen intensiivisesti. SaiPan rauhallisempi pelitapa ei ole ehkä valmistanut joukkuetta yhtä ahtaaseen vääntämiseen ja ero korostunee mitä pidemmälle sarja etenee.

Erikoistilanteissa Josba jatkoi periaatteessa heikosti, mutta nosti tasoaan runkosarjasta. Vain seitsemän ylivoimamaalia runkosarjassa iskenyt Josba teki Niittareita vastaan jopa kaksi maalia neljään otteluun ja ylivoiman aikana omiin meni vain yksi maali. Eteenpäin on menty.

SaiPan laadukas ylivoima, maestrona Juuso Kekki, tulee olemaan iso uhka Josballe ja ainakin maalin per peli voi budjetoida tältä osa-alueelta. Vielä suurempaa uhkaa esittää SaiPan alivoimapelaaminen. Josban ylivoima on lähes yhtä suuri uhka omaan päätyyn, joten nälkäisesti iskevät lappeenrantalaiset pystyvät pääsemään jopa plussalle alivoimaisena. M-Teamia vastaan syntyi jo kaksi alivoimamaalia, joista molempiin esityö monipuolisen sentterin Julius Huppusen toimesta.

Virtaako peli vauhdikkasti vai pysyykö hommat kontrollissa? Josballe sopisi enemmän vauhti ja suoraviivaisuus, kun taas SaiPa pyrkinee pelin rytmittämiseen oman tahdin mukaan ja tuomaan pallolliseen peliin kontrollia. SaiPan menneiden kausien pallollisen pelin DNA on tärkeä tiukoissa paikoissa. Materiaalietu ja 1 v 1 -pelaaminen on Josban etu, mutta pelaajilla ei ole välttämättä ihan yhtä vahvaa pallollista rakennetta mihin tukeutua.

Kontrollissa pitäisi pysyä myös tunteet. Josban hurmostila oli sellaista tunteiden ilotulitusta, mikä ei jättänyt ketään katsomossa kylmäksi, mutta löytyykö se sama tunnetila jälleen, kun vastassa ei ole niin tunteella elävä vastustaja? Vaikka vastakaikua ei tulisi, eläväisesti tuulettava oma penkki antaa sopivasti liekkiä ja jatkuva länkyttäminen kentältä ja katsomosta pääsee väkisinkin vastustajan pään sisään.

Knopit:

Karjalan herruudesta on pelattu jo vuosikymmenien ajan Josban ja SaiPan sekä sen edeltäjän NST:n välillä. Vanhoina hyvinä aikoina kohtaamiset pelattiin liigakentillä, mutta viime vuosien aikana molempien sarjatasoksi on vakiintunut Divari. Joukkueet kohtasivat myös vuoden 2002 Suomen Cupin finaalissa, jossa muuan Janne Tähkä rankaisi lappeenrantalaisia tehoin 8+1. Salibandylegendan pojat Kasper ja Roope Tähkä ovat tällä hetkellä Josban puolustuksen kantavia voimia.

Taistelupari:

Veikka Forsström (Josba) – Juha Ahtiainen (SaiPa)

Reippaan virtauksen hurlumheitä tai tarkkaa pallonhallintaa ja tiivistä viisikkopuolustusta – maalivahtien merkitys on joka tapauksessa suuri. Aiemmissa ottelupareissa Forsström oli kilpakumppaniaan parempi ja onnistui ottamaan tärkeät torjunnat momentumin kääntämiseksi. Ahtiainen on vielä kysymysmerkki, sillä aiemman kierroksen taistelussa kollegaansa vastaan paremmuuteen riitti kevyempikin suoritus. Forsströmin prosentit runkosarjassa oli 80,54 % ja pudotuspeleissä 80,00 %. Ahtiaisella vastaavat lukemat olivat 74,29 % ja 72,73 %, joten jo tilastojen valossa tarjolla on merkittävä etu Pohjois-Karjalan suuntaan.

Kauden aiemmat kohtaamiset:

23.10.2021 Josba – SaiPa 7–3
3.3.2022 SaiPa – Josba 7–6 ja.

Näin pelataan:

La 02.04.2022 17.00 Josba SaiPa Joensuu Areena Joensuu

Su 03.04.2022 17.00 SaiPa Josba Lappeenrannan ut Lappeenranta

Ke 06.04.2022 18.30 Josba SaiPa Joensuu Areena Joensuu

La 09.04.2022 17.00 SaiPa Josba Lappeenrannan ut Lappeenranta (tarvittaessa)

Su 10.04.2022 18.00 Josba SaiPa Kontiolahden lh Kontiolahti (tarvittaessa)

Kumpi voittaa?

Pelitavallisesti mielenkiintoisessa sarjassa Karjalan herruuden ottaa Josba ja jatkaa kotiyleisönsä viihdyttämistä otteluvoitoin 3–1.