Top 3: Naisten F-liigan parhaat puolustajat kaudella 2021-22

Noora Rantanen pelasi nappikauden. Kuva: Jarmo Koskela

Noora Rantanen pelasi nappikauden. Kuva: Jarmo Koskela

Pääkallon kauden parhaissa arvotetaan tällä kertaa naisten liigan parhaat puolustajat 2021-22.

3. Celine Stettler, PSS

Stettler oli avauskaudellaan sarjan paras puolustaja. Viime kaudella nuori sveitsiläinen ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta paransi runkosarjasta pudotuspeleihin. Toki pelasi kaudella vain 15 runkosarjan peliä. Pallollisesti vahva, mutta fyysisesti vahva Stettler ei ollut tällä kaudella mikään pistelinko, mutta olisi voinut olla taitojensa puolesta. Esiintyi varmasti kovissakin peleissä, ja oli hopeamitalistin takuuonnistujia.

2. Inka Lampinen, PSS

Lampinen palasi Suomeen vaikean Ruotsin kauden jälkeen ja onnistui hyvin. Runkosarja oli vielä vähän hakemista, mutta pudotuspeleissä Lampinen oli sarjan kärkeä ollen tehotilastossa TPS:n ykkösen jälkeen jaetulla toisella sijalla (+16). Hyvä laukaus, ja puolustajaksi onnistui pisteiden valossa varsin hyvin. Fyysisenä pelaajana aiheutti vastustajan hyökkääjille tukalia tilanteita illasta toiseen.

1. Noora Rantanen, TPS

Rantanen nousi aivan uudelle tasolle menneellä kaudella. Eleganttia pallollista peliä esittänyt turkulainen iski kaiken kruunuksi mestaruuden ratkaisseen maalin seitsemännessä finaalissa. Pallollisesti hyvä ja ulottuva pelaaja ei tehnyt suuria pörssilukemia, mutta oli tehotilastoissa sarjan kärkeä niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Hyvin peliä lukeva nuori puolustaja on tulevaisuuden maajoukkuepelaaja.