Liigat

Happeen kauden 2022-23 joukkue julkaistiin – mukana yhdeksän uutta pelaajaa

15.08.
2022
Liigat

Tero Kotilaisen johtama Happee on muuttunut tulevaa kautta ajatellen merkittävästi. Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happeen kauden 2022-23 F-liigajoukkue on julkaistu.

Joukkue on muuttunut reippaasti edellisen kauden kokoonpanoon nähden, sillä mukaan on tullut yhdeksän pelaajaa, joilla ei ole aiempaa kokemusta Happee-paidasta.

– Lähtötilannetta kauteen jos mietitään, niin me ollaan niiden muutamien joukkueiden joukossa, kenellä joukkue on muuttunut varmasti eniten viime kaudesta paperilla. Isompi muutos joukkueessa on kuitenkin tietoinen ja siinä suunnassa, mihin haluamme tulevaisuutta Happeessa rakentaa.

– Olen todella tyytyväinen, että olemme onnistuneet saamaan sellaisia pelaajia joukkueeseen, joita olemme tänne halunneet. Muutkin seurat olivat kiinnostuneet samoista pelaajista, joten itsestäänselvyys se ei ikinä ole, päävalmentaja Tero Kotilainen sanoitti Happeen uutisessa.

Happeen miesten liigajoukkue kaudella 2022-23:

Maalivahdit
#31 Miika Aaltokallio
#36 Markus Laakso
#77 Pietari Jääskeläinen

Puolustajat
#8 Julius Sieppi
#12 Vertti Seppälä
#13 Kasper Tähkä
#27 Jonne Junkkarinen
#38 Arttu Pylväläinen
#60 Eppu Suhanto
#79 Tommi Wiander
#95 Niklas Kuisma
#96 Lauri Viitala

Hyökkääjät
#11 Eemeli Horttanainen
#14 Matti Minkkinen
#16 Julius Tuominen
#18 Roni Laasonen
#19 Kaapo Siekkinen
#21 Juuso Heikkinen
#43 Ilmari Aarela
#68 Ville Heiska
#70 Perttu Koljonen
#71 Niko Laiti
#72 Markus Salmi
#81 Jami Manninen
#82 Markus Sipronen
#85 Teuvo Kinnunen
#94 Lassi Kotovaara

Taustat
Petri Kauko – Manageri
Liisa Liekkinen – Joukkueenjohtaja
Tero Kotilainen – Päävalmentaja
Keke Matilainen – Valmentaja
Ville Puro – Maalivahtivalmentaja
Ville Vanttaja – Fysiikkavalmentaja
Jarno Virta – Tilastot
Jesse Ekman – Huoltopäällikkö
Markku Lappi – Huoltaja
Niko Ahola – Hieroja
Jussi Kemppi – Markkinointi

Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen