Salibandyn MM-kisat käynnistyvät lauantaina Sveitsissä. Kisojen kärkinelikkoon uumoillaan jälleen samoja maita, jotka ovat olleet tuttuja menestyjiä koko lajihistorian ajan.

Sveitsi
Sveitsi on yltänyt kerran MM-kisojen finaaliin, mutta siitäkin on aikaa jo 24 vuotta. Sveitsiä ei voi yrityksen puutteesta syyttää. Se on ollut kärkinelikossa joka kerta paitsi vuoden 1996 MM-kisoissa ja kuuluu kiistatta MM-kisojen kärkimaihin.

Nykyisen Sveitsin paras vaihe osui eittämättä Prahan kisojen alle. Maa oli vuoden 2017 World Gamesien kakkonen ja haastoi Ruotsin erinomaisesti useaan otteeseen. MM-välierässä se taipui Ruotsille lopulta rankkarikisassa. Viime vuoden välierässä peli oli taasen numeraalisesti Ruotsin juhlaa, mutta jos tarkkoja ollaan, niin Sveitsihän laittoi Ruotsin todella ahtaalle. Ruotsin pelasti Sveitsin ulkokehikolla pyöriminen ja sveitsiläisten hölmöt virheet omassa päässä.

Viimeisen vuoden aikana Sveitsin tuloskunto ei ole mairitellut. World Gamesissa se hävisi Latvialle ja oli viides. Se onkin voittanut viimeisen vuoden aikana vain Thaimaan ja Kanadan. Toisaalta syksyn EFT:ssä se pelasi tasapelit Suomen ja Ruotsin kanssa. Varsinkaan top4-maiden kohdalla MM-kisojen ulkopuolisille peleille ei kannata laittaa liikaa arvoa.

Sveitsi on toisaalta mennyt eteenpäin ruotsalaisvalmentaja David Janssonin aikakaudella, mutta toisaalta Sveitsi ei ole kammennut itseään Suomen ja Ruotsin rinnalle, mikä oli alunperin tarkoitus. Sveitsistä on kuulunut tyytymättömiä ääniä ja Janssonia ollaan kuulemma savustamassa jo ulos. Kotikisoista pitäisi siis tulla hyvä tulos.

Sveitsin materiaali on kärkinelikon heikoin varsinkin taitotasoltaan. Sveitsi pelaa ”ihan mukavaa sählyä”, mutta sitä voisi kuvailla melko kaavamaiseksi. Hyvä esimerkki pallonhallinnan ongelmista oli viime vuoden välierissä. Siinä Ruotsi luovutti pallonhallinnan Sveitsille, joka muuttui ulkokehällä pyörimiseksi. Sitä vastoin Ruotsi iski vastaan tehokkaasti ja sai prässättyä palloa Sveitsiltä oikeissa paikoissa. Tästä voisi päätellä, että Sveitsin vahvuus on enemmänkin nopeissa vastaiskuissa maalinteon osalta.

Urheilullinen Sveitsi puolustaa useimmiten hyvin, ja pallonhallinta näkyy parhaiten pallon kanssa puolustamisessa. Hyökkäyksessä ei niinkään, vaikka Sveitsi pyrkiikin rakentamaan sen kautta peliään. Oma roolinsa on maalivahtipelilläkin. Pascal Meyer on parhaimmillaan ollut todella hyvä maalivahti, mutta taso saattaa heitellä. Jos miettii kärkinelikon ulkopuolisia pelaajia niin Sveitsi on urheilullisena joukkueena fyysinen haaste, mutta pelillisesti ei välttämättä niinkään kaavamaisuutensa vuoksi.

Joukkueen ykköstähti on taitava sentteri Jan Zaugg, joka kestää vertailun kaikkiin muihin kärkijoukkueiden pelaajiin. Zauggin takana joukkue on hyvin tasavahva. Parhaat pelaajat pelaavat Ruotsissa, mutta on Sveitsin omakin pääsarja hyvätasoinen sarja. Ratkaisupelaajista Manuel Maurer pelaa Ruotsissa. Claudio Laely, Patrick Mendelin ja Deny Känzig ovat tärkeitä pelimiehiä. Jo aiemmin mainitun Meyerin pitää onnistua maalilla, jos Sveitsi meinaa onnistua.

Sveitsin oma liiga lienee maailman kolmanneksi kovin, mutta olisiko se sitä jos siellä ei pelaisi tiettyä määrää kovia ulkomaalaisia? Jokseenkin liigaa kuvaa se, että sellaiset pelaajat, jotka ovat olleet Suomessa enemmänkin liigatason kakkos- tai kolmosviulun soittajia ovat pärjänneet maassa kelvollisesti. Kuuleman mukaan Sveitsissä ei olla vielä systemaattisessa harjoittelussa samalla tasolla kuin Suomessa ja Ruotsissa ja se näkyy pelaajatuotannossa.

Sveitsi vaikuttaa joko siltä, että se on taantumassa tai paikoillaan. Sitä kuvastaa osin Janssonin heiluva asema. Ei kannata vetää kuitenkaan liian pitkiä johtopäätöksiä. MM-kisojen luonteen vuoksi Sveitsi voi yllättää ja se on yltänyt kotiyleisön avulla todella hyviin tuloksiin juuri Sveitsissä.

Nykyisen tilanteen perusteella Sveitsi on kuitenkin nelikon heikoin ja mitali olisi hyvä suoritus. Pelitaidollisesti se ei ole kahden parhaan maan joukossa, mutta MM-kisoissa kaikki on mahdollista.

Tshekki
Tshekki on ollut myös kertaalleen MM-finaalissa vuonna 2004 ollen samalla viimeinen maa, joka on ollut Suomen tilalla finaalissa. Ruotsihan siis on pelannut kaikissa miesten MM-finaaleissa. Tshekki on ollut kolmesti kärkinelikon ulkopuolella.

Nyt Tshekissä puhaltavat uudet tuulet, ja varsinkin kaksi viimeistä U19-ikäluokan MM-kultaa antaa odottaa parempaa tulevaisuutta. Tshekki lähteekin kisoihin niin sanotusti mustana hevosena jos kärkiporukoista puhutaan. Suomea se ahdisti tiukalle vuosi sitten ja 2016 välierissä.

Tshekki ei kuitenkaan ole osoittanut vuoden aikana kovin tasaista tuloskuntoa. Se ensinnä hävisi MM-karsinnoissa Slovakialle sensaatiomaisesti ja oli World Gamesissa kolmonen häviten Suomelle ja Ruotsille. Syksyn tasaisessa EFT:ssä se oli ykkönen napattuaan turnauksen ainoan voiton tasapelien jatkeeksi. Tuloksista ei kannata päätellä liikoja.

Petri Kettusen hiukan sekavankin, mutta nousujohteisen aikakauden päätteeksi uudeksi pääluotsiksi tuli Jaroslav Berka. Mukana on suomalaisosaamista valmentaja Joonas Naavan ja datavalmentaja Petri Käenmäen myötä.

Tshekin materiaali on sekoitus korkealaatuista taitopelaamista ja rosoista sekä kulmikasta pelaajaa. Pelillisesti se pyrkii samaan kuin Sveitsikin, mutta Tshekille sopii pieni kaaos hiukan paremmin. Se onkin erinomainen iskemään vastaan, vaikka toisaalta sillä riittää taitoa pelata pidempiä hyökkäyksiä. Voiko se onnistua pallonhallinnallisesti Suomea ja Ruotsia vastaan, on toinen seikka. Onko se myöskään kannattavaa, sillä nopeat käännöt ovat sille selkeä vahvuus?

Puolustuksesta on hyvä muistaa, että vaikka taitotasoa on yhä enemmän hyökkäyspäässä niin pakkipäästä löytyy edelleen melko erilaista materiaalia. Puolustuksellisesti Tshekki on kuitenkin kehittynyt ja varsinkin Kettusen ajanjaksolla se otti aimo harppauksia eteenpäin maalinestopelissä. Tshekki on myös jokseenkin ilkeä fyysisesti, eikä anna juurikaan tilaa vastustajalle, mikä nähtii viime kisojen välierissä.

Materiaalista nousee esille varsinkin Filip Forman, Matej Havlas ja Filip Langer. Voisi sanoa, että Tshekillä on kaksi huippuluokan sentteriä ja muutenkin maasta löytyy nykyisin kolme kovatasoista kentällistä. Maalivahtiosaston Lukas Bauer onnistuu välillä kannattelemaan Tshekkiä, mutta hänenkin kohdalla taso voi heitellä.

Tshekki on kova palloilumaa ja sen yli 40 000 lisenssipelaajaa on kovaa valuuttaa tulevaisuudessakin. Varsinkin nuorten menestys antaa lupauksia siitä, että Tshekkiä kohtaa menestys vielä aikuistenkin tasolla. Seuraava askel olisi edetä finaaliin. Siitä on vielä yksi askel, eli finaalin voittaminen.

Tshekki voi yllättää ja mennä finaaliin, mutta kestääkö sen pää, kun siltä nyt odotetaan tuloksia? Jos todennäköisyyksiä pitäisi laskea, niin Tshekin aika ei ole vielä, mutta vahvana mitalikandidaattina sitä voi pitää.

Suomi
Suomi pettyi viime vuoden MM-kotikisoissa rankasti. Sitä ennen se oli voittanut neljä mestaruutta kuudesta edellisestä. MM-kotikisoihin se lähti myös ennakkosuosikkina, mitä se ei ollut selkeästi 2018 eikä varsinkaan 2016. Nyt odotukset ovat yllättävän matalat ja kotimaassa on pidetty yllättävänkin varmana, että Suomi ei yllä edes finaaliin.

Tämä on siinä mielessä outoa, että Suomi on pelannut kaikissa finaaleissa vuodesta 2006 lähtien ja lähtenyt muutamankin kerran kisoihin heikommista lähtökohdista. Tämä asetelma sopii pomminvarmasti Suomen joukkueelle ja Petteri Nykylle. Nykky on myös halunnut painottaa, että hän itse ei nähnyt Suomea ennakkosuosikkina 2021.

Miten Suomi on pelannut kotikisojen jälkeen tuloksellisesi? Ei hyvin, ei huonosti. MM-karsinnoissa ei ollut juuri vastusta. World Gamesissa se hävisi vain finaalin Ruotsille. EFT-turnee oli kiinnostava, sillä Suomi pelasi kolme tasuria. Tai ei ehkä kiinnostava, mutta tuloksellisesti erikoinen. Suomen taso on kyllä perinteisesti ollut paljonkin heikompi ennen varsinaisia kisoja.

Kyseessä on todennäköisesti Nykyn viimeiset kisat Suomen peräsimessä. Suomea hän ja hänen osaamisestaan ammentaneet ovat johtaneet enemmän ja vähemmän vuodesta 2004 alkaen. Mukana ovat myös vanhat ketut Samu Kuitunen ja Jussi Jäntti. Mika Kohosen spesialiteettina on erikoistilanteet ja niiden suhteen kaivataankin parannusta viime kisoihin nähden.

Pelillisesti Suomi tuskin muuttuu paljonkaan, jos puhutaan pelifilosofiasta. Nykky luottaa tiukkaan puolustukseen, joka lähtee vahvasta pallon kanssa puolustamisesta. Suomi pyrkii hallitsemaan pelin rytmiä pallon kanssa ja monia vastustajia vastaan se siinä onnistuukin. Eri asia riittääkö se vaikka Ruotsia vastaan.

Jos puhutaan taas sitten hyökkäyspelistä niin siinä Suomi onnistuu ehkä paremmin nopeasti, vaikka hakeekin paikoin etua hitaasti. Viime vuonna Ruotsi oli melko passiivinenkin ja vähän jopa luovutti hallintaa Suomelle, mutta se ei saanut sinivalkoisia ainakaan säkenöimään. Näistä kisoista Suomelta uupuu varsinkin ripaus pallollista luovuutta, joten on jännä nähdä minkälaisen vaikutuksen se tekee hyökkäyspeliin.

On hyvä huomioida, että Suomi on isossa myllerryksessä. Siltä lopetti puolustuksen kivijalkoja kuten Juha Kivilehto, Tatu Väänänen ja Krister Savonen. Lisäksi Peter Kotilainen ei ole mukana, eikä Rasmus Kainulainenkaan. Tällaiset muutokset olisivat kovia mille tahansa joukkueelle.

Mutta ei Suomi niin heikkokaan ole mitä välillä kuulee puhuttavan. Classic-kolmikko Eemeli Salin-Nico Salo-Sami Johansson on kaiken järjen mukaan paremmassa iskussa kuin vuosi sitten, jolloin se alisuoritti. Justus Kainulainen voi tehdä vielä viimeisen läpimurtonsa näissä kisoissa ja nousta maailman aivan kirkkaimmalle huipulle. Ville Lastikasta on puhuttu yllättävän vähän ottaen huomioon miehen parhaan tason. Mitä tekevät uudet nimet Aaro Astala ja Joona Rantala?

Puolustuksessa voisi olla enemmänkin taitoa ja se hidastaa avauspeliä. Mikko Leikkasen kunnossa pysyminen on erittäin tärkeää. Jostain syystä tuntuu jopa oudolta, jollei käy niin, että Salo tippuu turnauksessa vielä pakiksi. Lauri Stenfors on maailman ikävimpiä pelaajia vastustajan kannalta, ja Suomen puolustuksesta löytyy nykkymäisesti varsinkin puolustuspelin osaajia. Suomen miesmerkkipuolustusta pidetään vanhanaikaisena, vaikka se on paikoin onnistunut.

Maalivahtiosastolla on hiukan kysymysmerkkejä. Lassi Toriseva ei täysin vakuuttanut kotikisoissa ja vuoden mittaan on ollut ailahtelua. Paras taso lienee kuitenkin maailman paras.

Miltä Suomen tilanne sitten näyttää jos katsotaan ulkoapäin? Jos mietitään, että Sveitsissä harkitaan valmentajan vaihtoa ja Tshekissä oli viime vuonna turbulenssia kuten Ruotsissakin, niin ei Suomenkaan tilanne siinä mielessä näytä vakaalta. Nykyn poistuminen hoidettiin hyvin erikoisesti, eikä rekryprosessista saanut selkoa. Esa Jussila on varsin rohkea valinta uudeksi päävalmentajaksi.

Täten ehkä MM-tasolla ei pidä antaa liikaa arvoa näille seikoille, vaikka vaikutusta voi ollakin. Pitää muistaa, että top4-mailla kisat tiivistyvät pitkälti kahteen otteluun eli välierään ja finaaliin.

Tämän vuoksi uskonkin, että Suomi on kisoissa parempi kuin yleisesti odotetaan. Siinä on omat tietyt heikkoutensa ja pallo voisi liikkua nopeammin, mutta altavastaajan asema toimii Suomelle erinomaisesti. Lisäksi Nykkyä ei pitäisi aliarvioida ja pitää hölmönä. Hänen voitontahtoaan ei varsinkaan pidä aliarvioida, joka on poikkeuksellista niiden valmentajien osalta joita on tullut vastaan salibandyssa.

Väittäisin, että nyt onkin käännelty kiviä jopa normaalia enemmän ja pienten marginaalien peleistä Suomi yrittää löytää ne edut mitä on otettavissa. Materiaalisesti katsoen Suomi ei ole suosikki, mutta onhan se edelleen selkeä suosikki finalistiksi Ruotsin ohella. Asia on kuitenkin niin, että Sveitsin tai Tshekin pitää onnistua yli normaalitason ja Suomen sekä Ruotsin pelata alle tasonsa, että finaalipari vaihtuisi.

Suomi on muutenkin ollut MM-kisoissa vähän kuin Italia tai Saksa futiksessa. Se on luottanut aika perinteisiin perusasioihin, joista kaikkein selkein peruskivi on vankka puolustuspeli. Kisajoukkueena se on ollut myös erinomainen vuodesta toiseen. Suomi onkin ollut vahva kollektiivi, jossa yksilöt ovat päässeet kukoistamaan ratkaisuhetkillä.

Miksi Suomen romahtamista siis odotellaan? Itselle tulee mieleen 15 vuoden aikana paljon enemmän ratkaisupelejä joissa Ruotsi on pelannut alle tasonsa, kun taasen Suomi pelaa usein jopa hiukan yli tasonsa kovissa peleissä. Suomi ei myöskään mokaile top4 ulkopuolisia maita vastaan ollenkaan, mitä muut maat ovat tehneet viime vuosina.

Finaalissa onkin sitten yleensä kyse jostain muusta. En usko, että Suomen ja Ruotsin välillä finaalin asetelmat ovat koskaan enemmän kuin 55-45 jomman kumman eduksi. Jopa vähemmän viime vuosina, joten silloin pienet asiat ratkaisevat. Ruotsi esimerkiksi kaatoi viime vuonna Suomen Ruotsin aseilla. Se oli taktisesti erinomainen voitto.

Ruotsi
Ruotsi palasi valtaistuimelle viime vuonna Helsingissä. Sitä ennen se oli saanut pettyä kahdesti putkeen. Eikä oikeastaan pettyä, vaan suoranaisesti nöyrtyä. Ruotsi on tietysti kaikkien aikojen MM-maa yhdeksällä mestaruudella ja neljällä hopealla.

Ruotsi on MM-kisoissa hyvin harvoin jotain muuta kuin ennakkosuosikki. Ei se sitä ole nytkään. Sinänsä kertoo muutaman salibandyottelun merkityksestä aika paljon, että asetelma on muuttunut näinkin paljon vuodessa. Todennäköisesti Ruotsia aliarvioitiin vuosi sitten, ja nyt mahdollisesti sitten taas yliarvioidaan.

Ruotsi on toki hallitseva mestari ja voitti myös World Gamesin. Se ei ole hävinnyt peliäkään tänä vuonna. Silti se on pelannut viisi tasapeliä, joista isoin lipsahdus oli Latviaa vastaan. ”Runkosarja-Ruotsin” saavutuksista ei kannata vetää liikaa päätelmiä, sillä se voittaa useimpina vuosina pitkälti kaikki pelinsä. World Games ei vertaudu MM-kisoihin.

Thomas Brottmanin ja Niklas Nordenin johdolla Ruotsi on onnistunut erinomaisesti. Edellisen valmentajan Mikael Hillin jälkeen oli epäilyksiä, miten kahden ”päävalmentajan” roolitus onnistuu, mutta saavutuksena tuli heti maailmanmestaruus. Brottmanin ja Nordenin erilaiset persoonat selkeästi toimivat hyvin yhdessä.

Ruotsi on ollut vuosia vahva pallollinen joukkue, mutta vuosi sitten se pelasi yllättävänkin passiivisesti paikoin. Sekä välierissä että finaalissa se tarjosi aloitetta vastustajille ja käytti heikot hetket hyväkseen. Taktiikka toimi hyvin, mutta nyt se ei pääse ainakaan yllättämään tällä tavoin.

Ruotsin taitotaso on kisojen korkein, mutta toisaalta se voi liiallisella hieromisella tarjota liikaa etua vastustajalle. Täten sekin käyttää suoran pelin oppeja mahdollisimman hanakasti. Tai ei voi sanoa, että se pelaisi jokaisella kentällisellä täysin samoin, vaan roolitus on ollut olennainen osa pelaamista.

Huonoimmillaan Ruotsi on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana silloin kun sen pelaaminen on perustunut muutamien yksilöiden vahvaan suoritukseen. Viime vuonna näin ei ollut. Sen kovin kentällinen on eittämättä Hampus Ahrenin johtama viisikko, jota tukevat Kim Nilsson ja Albin Sjögren. Falunin kentällisen onnistuminen viime kisoissa oli erittäin tärkeä seikka mestaruuden kannalta. Ruotsin kolmonen on jokseenkin Mestarit-elokuvan tyyppinen karikatyyrikentällinen: isoja ja suoraviivaisia ukkoja, joiden tehtävä on hämmentää. Ovat siinä muuten erittäin hyviä.

Pakista löytyy Tobias Gustafssonin ja Emil Johanssonin johdolla todellista laatua. Ruotsin pakkikalusta lie jopa selvästi kisojen paras. Se on kuitenkin nyt spoilattava, että Gustafsson ei ole maailman paras pelaaja, vaikka mestaruuden maalillaan ratkaisikin. Erinomainen kuitenkin ja ura on ollut nousujohteinen. Viime kisojen komeetta ja paras yksittäinen pelaaja Jonathan Edling ei ole mukana. Täten Ruotsi ei saane maalivahdista sellaista etua kuin viime kisoissa.

Ruotsilla on kaikki taas ”kunnossa”, mutta onko se voiton tae? Maailman suurin salibandymaa on ennenkin lähtenyt kisoihin suosikkina, eikä se ole tarkoittanut lopputuloksen kannalta vielä varmaa mestaruutta. Pitää muistaa, että maailmanmestariksi kruunataan MM-turnauksen paras joukkue, eikä välttämättä maailman parasta joukkuetta.

Ruotsille kaikki paitsi mestaruus on suurpettymys. Siinä piilee myös sen selkein heikkous – sillä on paineet aina niskassaan.

Aiheesta lisää KalloCastissa: