Happee kiinnitti nuoren lahjakkuuden kolmeksi vuodeksi – ”Tuli yllätyksenä”

Happeen ensi kauden joukkueessa nähdään yksi uusi nuori lupaus. Kuvituskuva: Esa Jokinen

Happeen ensi kauden joukkueessa nähdään ainakin yksi uusi nuori lupaus. Kuvituskuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happee tiedotti keskiviikkona, että se on solminut kolmen vuoden liigasopimuksen 16-vuotiaan Jami Markkasen kanssa.

Nuorukaisella ei ole vielä liigakokemusta, ja sopimus alkaa kaudesta 2023-24. Puolustaja on tällä kaudella edustanut Happeen P17- ja P19-joukkueita. Ajoittain hän on ollut Happeen P22-joukkueen mukana ja harjoitellut miesten edustusjoukkueen kanssa.

– Tuli yllätyksenä, että sopparia tarjottiin jo tähän kohtaan, koska ei ollut vielä tällä kaudella realistisena tavoitteena päästä kirjoittamaan sopimusta. Seuraavien kausien tavoite on vaihe vaiheelta nousta isompaan rooliin vanhemmissa joukkueissa ja vakiinnuttaa lopulta paikkaa liigajoukkueessa. Uran osalta isot tavoitteet lähitulevaisuudessa on U19-kotikisat, Markkanen sanoitti Happeen sivuilla.

Tälle kaudella O2:sta Happeeseen siirtynyt Markkanen on ollut P19-joukkueen tehokkain pelaaja ja takonut 16 otteluun tehot 15+16. Liigassa jo pelannut Ville Heiska edustaa samaa vuonna 2006 syntyneiden ikäluokkaa.