Urheilutoimittajat äänestivät – Lassi Torisevasta vuoden 2022 salibandypelaaja

Lassi Toriseva esiintyi vahvasti Lempäälän Champions Cupissa. Kuva: Iines Koskinen

Lassi Toriseva esiintyi vahvasti Lempäälän Champions Cupissa. Kuva: Iines Koskinen

Urheilutoimittajain liitto on valinnut Classic-maalivahti Lassi Torisevan vuoden 2022 parhaaksi salibandypelaajaksi.

Torisevan valintaa puolsi oletettavasti onnistumiset varsinkin ratkaisuotteluissa. Marraskuun MM-välierässä Toriseva loisti tolppien välissä, vaikka Ruotsi veikin lopulta finaalipaikan ja mestaruuden. Toriseva oli vahvassa vireessä myös keväällä, kun Classic voitti kuudennen perättäisen mestaruutensa F-liigassa.

Vuonna 1994 syntynyt Toriseva on edustanut koko liigauransa Classicia. Liigapelejä on kertynyt kaikkiaan 338. Toriseva on saavuttanut kuuden mestaruuden lisäksi SM-hopeaa ja SM-pronssia seuran kanssa. Classicin kanssa Toriseva juhli Champions Cupin voittoa alkuvuodesta 2019.

Kansainvälisellä tasolla Toriseva on pelannut kaikkiaan 38 maaottelua. MM-kisoissa hän on saavuttanut kultaa, hopeaa ja pronssia.