Hirviteatteri tarjoili parastaan – viiden maalin Laasonen ratkaisi voiton Happeelle tuhatpäisen yleisön edessä

Roni Laasonen oli tiistai-illan hahmo F-liigan puolivälierissä. Kuva: Esa Jokinen

Roni Laasonen oli tiistai-illan hahmo F-liigan puolivälierissä. Kuva: Esa Jokinen

Happee ja SPV mittelivät tiistaina kolmannen kerran puolivälieräsarjassa. Jyväskylän Monitoimitalon 1004 katsojaa näki, kun Happee nappasi viihdyttävästä jännitysnäytelmästä 10-7-kotivoiton.

SPV sai peliin hyvän lähdön, ja johti ottelua avauserän jälkeen lukemin 3-1. Toisessa erässä Happee sai varsinkin toisella kympillä pelistä kiinni ja nakutti maaleja komeista sommitelmista. Happee pääsi kolmoserään 5-4-johdossa.

Kolmoserä olikin sitten täydellistä Hirviteatteria. Ensin Happee meni 6-4-johtoon erän alkuminuuteilla. Johto kesti alle 10 minuuttia, kun Peter Kotilainen toi SPV:n tasoihin ylivoimalla. Vain kahdeksan sekuntia myöhemmin Juuso Keskinen naulasi SPV:n 7-6-johtoon.

Happee ei lannistunut, vaan neljä minuuttia ennen loppua Markus Salmi iski komean kuvion päätteeksi tilanteeksi 7-7. Tämän jälkeen alkoi Roni Laasonen -show. Happee-laituri iski 8-7 ajassa 56.40 ilmasta, 9-7 tarkalla kudilla ajassa 56.52 ja viimeisteli illan viidennen osumansa ajassa 57.56 ja loppulukemat 10-7.

Ottelun hahmo olikin kiistatta Laasonen (5+0). Salmi (2+1) ja Niko Laiti (1+2) tekivät myös tuhojaan Happee-hyökkäyksessä. Juuso Keskinen naulasi SPV:lle hattutempun ja Kotilainen säesti tehoin 1+2. Sarja jatkuu torstaina Seinäjoella. Happee johtaa sarjaa 3-0, joten se on katkolla seuraavassa pelissä.