Kun Jere Niemelä oli sivussa, TPS:n voittoprosentti laski merkittävästi – ”Ei Suomessa oikein ole tuollaisia rightin puolen puolustajia tuollaisella pääkopalla”

TPS on lähellä runkosarjan voittoa Santeri Raatarilan valvovan silmän alla. Kuva: Esa Jokinen

TPS on lähellä runkosarjan voittoa Santeri Raatarilan valvovan silmän alla. Kuva: Esa Jokinen

Turun Palloseura on päätöskierrokselle lähdettäessä varmuudella miesten F-liigan piikkipaikalla. Jos se voittaa lauantaina Oilersin varsinaisella peliajalla, on se historian ensi kerran runkosarjan ykkönen miesten salibandyliigassa.

Ennen viime viikkoa TPS:n peli yskähteli pahasti. Sillä oli alla vaikeampi kahdeksan ottelun jakso ja edellisenä viikonloppuna sarjajumbo FBC Turku pakotti sen jatkoajalle asti. Tuon ottelun kahden pisteen voitto oli kuitenkin nykyperspektiivistä nähden tärkeä.

Viime viikko oli todellinen koetinkivi turkulaisille. TPS kohtasi ensin Classicin keskiviikkona. Se maalasi kolmesti viimeisellä kolmella minuutilla ja voitti 8-5. Voitto oli samalla kauden kolmas mestarista.

Nokian KrP:n kanssa meni vielä tiukemmaksi. Joukkueet päätyivät jatkoajan jälkeen 3-3-tasapeliin. TPS voitti rankkarikisan lopulta kahdeksannessa laukaisuparissa, ja kahden pisteen voitto varmisti paalupaikan päätöskierrokselle.

TPS löysi hyvän viretilansa oikea-aikaisesti tammikuun lopun ja helmikuun yleisen alavireisyyden jälkeen. Tuossa välissä vastustajat eivät olleet kovimmasta päästä, mutta tuloskunto laski ja sarjajohto oli karkaamassa käsistä.

– Jos mietitään yksittäistä viikkoa, niin viime viikko oli meiltä todella laadukas kokonaisuus ja läpivienti joukkueena. Oikeastaan viime viikon maanantaina oli yksi kauden parhaimmista harjoitustapahtumista, josta saatiin hyvä startti viikolle, TPS-päävalmentaja Santeri Raatarila kommentoi puhelimitse maanantaina.

TPS:n kokoonpanoon tuli alkuvuodesta muutoksia, sillä Janne Nurminen palasi yllättäen kokoonpanoon ja Miikka Sokka hankittiin Divarin SalBasta vahvistamaan ryhmään. Loukkaantumisiakin on ollut, mutta niiden suhteen TPS ei ole suinkaan ollut yksin liigassa. Loppurunkosarjalle erityishaasteen heitti Waltteri Vesterisen saama neljän ottelun pelikielto.

– Jos taas miettii isompaa kuvaa niin erinäisten loukkaantumisten ja poissaolojen jälkeen sekä pienen pelaajaliikenteen jälkeen on saatu taas hieman pysyvyyttä kokoonpanoon ja enemmän yhteisiä kokemuksia harjoitus- ja pelikentiltä. Ei ole ihme, että sen myötä myös pelaaminen on piristynyt.

– Jos pelaajistoon ja kokoonpanoon tulee vaihtuvuutta, niin ensimmäinen mikä siinä kärsii on hyökkäyspeli. Puolustamisen ja vastustajan toiminnan ”sabotoimisen” organisointi tulee vielä suht helposti, mutta se oma ”tuottaminen” pallon kanssa tuppaa olemaan aika herkkä muutoksille. Etenkin liigatasolla, jossa tilaa ja aikaa on vähemmän.

Raatarila tiedostaa, että muutkin joukkueet ovat kärsineet samansuuntaisista haasteista pitkin kautta – niin kärkipäässä kuin muuallakin. Hän kuitenkin korostaa, että runkosarjan päätösviikolla joukkueet ovat hyvinkin tasaisessa tilanteessa, eikä mikään joukkue ole saanut tällä saralla selkeää etua.

– Välillä tappioita tulee toki ihan siksi, että myös vastustajat ovat ihan hyviä, eli sinne kuuluu myös tietysti tunnustusta. Varsinkin kun kärkimatseja pelataan niin ne on usein tasaisia ja hyviä pelejä, kuten esimerkiksi sunnuntaina nähtiin. Meillä on kuitenkin tässä aikuisten ihmisten kilpaurheilujoukkue, niin ollaan kyllä osattu koko ajan kohdata eteen tulleet tilanteet niiden kuulumalla tavalla. Aika kovapäinen porukkahan meillä on kasassa.

Raatarila kertoo siitä mikä on yksi tämän kauden haasteista: tiiviin tahdin ja 33 runkosarjan ottelun vuoksi joukkueet harjoittelevat vähemmän kuin normaalisti. Sen vuoksi korjausliikkeiden teko on vaikeampaa ja toisaalta juuri hyökkäyspeli kärsii eniten harjoitusten vähäisyyden vuoksi.

Hyvä viisikkotasapaino ja sen edut

Jos katsotaan viime viikon pelejä hiukan tarkemmalla kammalla, oli TPS kärkipeleissä ainakin allekirjoittaneen silmään parempi puolustuspäässä. Vaikka TPS on ollut vahva puolustuspäässä aiemmillakin kausilla, on se huomionarvoista, että se oli omassa päässä kahta päävastustaan edellä tässä vaiheessa kautta.

– Meillä on oikeastaan ollut läpi kauden ja jo viime kaudenkin puolella niin, että pelaamisen kokonaisuus on ollut varsin hyvällä tasolla. Tarkoitan sitä, että kun tulee tilanteenvaihtoja, joissa pallo vaihtaa omistajaa, niin meillä on aika hyvin viisikko aina tasapainossa ja ollaan koko ajan hyvin varauduttu siihen mitä seuraavaksi tapahtuu. Pelaajat ovat hyvissä positioissa noissa sauma-hetkissä.

– Tämä tasapainoisuus on sitten mahdollistanut sen, että meillä on päätöskierrokselle lähdettäessä runkosarjavoitto omissa käsissä. Puolustaa Tepsissä on aina osattu, mutta myös fiksu hyökkäyspelaaminen on hyvää puolustamista. Tämä kokonaisuus ja se miten hyökkäys ja puolustus ”kättelevät” toisiaan on ollut meillä hyvällä tasolla. Tästä kunnia luonnollisesti kuuluu sitoutuneelle joukkueelle, Raatarila avasi.

Tepsin pelissä pisti nimenomaan tärkeimmissä peleissä prässipelin toimivuus.

– Jos tosi karkeasti jaetaan, niin prässipeliähän on kahdenlaista. Eli on se perinteinen millä lähdetään hakemaan palloa pois vastustajalta tai häiritsemään pallollista peliä. Sitten on niin sanottu jatkoprässi, jossa reagoidaan pallon menetykseen tilanteenvaihdossa.

– Meidän hyökkäyspeli mahdollistaa sen, että ollaan hyvissä asetelmissa prässäämisen suhteen kun menetetään pallo. Ollaan niissä tilanteissa jo lähellä vastustajaa ja vastustaja on taasen hiukan epäorganisoituna niissä tilanteissa

– Tämä on yksi niistä asioista, kun olen puhunut siitä, että meidän kokonaisuus on ollut hyvällä mallilla. Pitää kuitenkin muistaa, että noihin jatkoprässin paikkoihin ei päästäisi ilman niitä mahdollistavaa hyökkäyspeliä. Hyökkäyspeli ja pallon kanssa toimiminen onkin ollut yksi isoimmista asioista, joissa on otettu joukkueena steppejä eteenpäin, kun katsotaan kehitystä isolla otannalla, Raatarila selvensi.

Viimeisinä vuosina kärkijoukkueiden osalta varsinkin jälkiprässin merkitys on suuri. Jos ja kun pyritään pidempiin pallonhallintajaksoihin, on reagointi pallonmenetyksen jälkeen erittäin tärkeä seikka – paikoin jopa varsinaisia pitkiä hyökkäyksiä olennaisempi maalintekomielessä. Tässä Classic on ollut monella kaudella muita edellä, mutta sekä TPS että KrP ovat osoittaneet tällä kaudella hyviä otteita juuri tässä asiassa.

Voisi jopa kuvitella, että kaksi Classicin päähaastajaa ovat keskittäneet paljon fokusta juuri Classicin haastamiseen. Kumpikaan kun ei ole toistaiseksi vielä hävinnyt tamperelaisille liigassa tällä kaudella.

– Paljon on käytetty aikaa ja mietitty sitä, että meillä olisi työkaluja työkalupakissa, kun lähdetään kohti kevättä. Tavoite on se, että meillä olisi avaimia pärjätä mahdollisimman hyvin erilaisia vastustajia vastaan ja muun muassa erilaiset tavat sabotoida vastustajan pallollista tekemistä ovat olleet tapetilla. En kuitenkaan halua avata niitä tässä kohtaa enempää, Raatarila linjasi arvoituksellisesti.

Jere Niemelä on ollut yksi kauden 2022-23 parhaista pelaajista F-liigassa. Kuva: Anssi Koskinen

Niemelä opettaa kaikkia

Seuraa hiukan provokaativisempi väite:

Yksittäinen pelaaja oli merkittävä tekijä TPS:n heikommassa jaksossa. Puolustaja Jere Niemelä oli kahdeksan peliä poissa, ja joukkue keräsi ”vain” 62,5 % pisteistä sillä aikavälillä. Kun Niemelä palasi, on TPS palannut kolmen ottelun voittoputkeen. Niemelän kanssa pelattujen pelien pisteprosentti on tällä kaudella 80,5 %. Ilman Niemelää joukkue siis keräsi 1,88 pistettä peli ja Niemelän kanssa 2,41.

Mitä jos väitän, että heikomman jakson syy oli Jere Niemelän poissaolossa?

– Kyllähän sillä on iso vaikutus jos meillä on maajoukkuetason pelaaja tai pelaajia poissa, ja kyllähän se näkyy. Jos mietitään Jeren roolia, niin hän on pelannut meillä erikoistilanteita ja hän on meidän ykköskentän pelaaja, niin kyllä tuollaisen yksilön poissaolo näkyisi kaikkien joukkueiden tekemisessä. On siis ihan sanomattakin selvää, että Jeren pelaaminen näkyy meidän pelaamisessa positiivisesti.

– Ennen kaikkea se tuo ison vaikutuksen koko viisikon pelaamiseen. Hänen pelaamattomuutensa vaikutti dynamiikkaan hänen viisikossaan todella paljon ja nyt kun hän on palannut niin se mahdollistaa taas vähän erilaisia asioita. Näin se vain menee lajista riippumatta. Kun puhutaan huippuyksiköistä, niin he mahdollistavat omalla toiminnallaan aika paljon erilaisempia asioita kentällä.

– Poissaolo kyllä näkyi meidän pelaamisessa, on suora vastaus kysymykseen, Raatarila kommentoi valmentajalle hankalaa kysymystä.

Miksi kysymys on sitten hankala? Ehkä siksi, että lopulta yksittäisen pelaajan merkitystä joukkueen suoritukseen on vaikea arvioida, eikä tässäkään vakavalla naamalla väitetä, että Niemelä yksin olisi pistesaldoon vaikuttanut noin paljoa. Joka tapauksessa Niemelän tasoisella pelaajalla on merkitystä.

Mikä voi ylipäänsä olla yksittäisen kenttäpelaajan merkitys kokonaisuuden kannalta?

– Riippuu paljon pelaajasta. Taidollisesti rajoitteellisemmatkin pelaajat voivat näyttää paremmilta mitä ovatkaan, silloin kun viisikkopeli toimii. Eli silloin voidaan niin sanotusti olla suurempia kuin osiensa summa. Viisikkopeli voi mahdollistaa sen, että näytetään yhtäkkiä paremmilta kuin mitä oikeastaan ollaankaan.

– Sitten taas kääntäen voi sanoittaa niin, että jos viisikopeli ei toimi yhtään niin kyllä ne hyvätkin yksilöt näyttävät aika paljon huonommilta, mitä oikeasti ovat. Helppo esimerkki, jossa yksittäisen pelaajan merkitys korostuu on, kun tullaan esimerkiksi maalipaikkaan. Kyllähän niissä paikoissa ne, joilla on siltä saralta erityisosaamista, laittavat pallon paremmin maaliin. Eli toki laadussa on eroa, kun mietitään onko maalipaikassa tällainen kaveri vai joku muu.

Joukkuedynamikka, joukkuekemia tai miksikä asiaa halutaankin kuvailla, merkitsee paljon. Huippuyksilöt tuovat siihen tietysti oman lisämausteensa.

– Paras lopputuloshan me saadaan kun lyödään yhteen hyviä yksilöitä, jotka ovat riittävällä tasolla sitoutuneita yhteiseen pelitapaan ja lainalaisuuksiin. Jos on olemassa sopivat linjat pelitavallisesti, niin sehän voi mahdollistaa parhaimmillaan todella näyttäviä asioita, kun huiput pelaavat yhteen.

– Kysymys on aika monisyinen, mutta hyvät pelaajat mahdollistavat erilaisia asioita ja myös muuttavat tätä peliä. Kun puhutaan maailman kärkipelaajista ja Jere Niemelä on myös esimerkkinä aika poikkeuksellinen pelaaja, niin hän opettaa meitä kaikkia jotka tässä ympärillä on, että ”ai näinkin voi tehdä”, Raatarila pohti.

Niemelä on puolustajana todella uniikki tapaus tämän hetken liigassa. Rightin puolelta operoiva ex-lappeenrantalainen on pallollisesti erittäin taitava, ja hänellä on hyvä pelisilmä. Sen lisäksi laukaus on erinomainen ja jalat liikkuvat hyvin käsien mukana.

Varsinkin Classicin henkilömerkki-puolustukselle juonikas Niemelä tuntuu aiheuttavan päänvaivaa. Niemelä nousee paljon pakin paikalta ja ”sekoittaa pakkaa”. Kirjoittajan huomiona todettakoon, että varsinkin Classicin kahdessa kärkiviisikossa on vaikuttanut olevan ainakin yksi laituri per kentällinen, jonka osallistuminen puolustamiseen on muita vapaampaa.

Hitaammissa hyökkäyksissä Niemelän arvo nousee korkeaksi. Yksittäisistä vastustajista juuri Classicia vastaan Niemelä on takonut eniten pisteitä koko kaudella (2+5). Vaikuttaa siltä pääkopan suhteen ja pelillisesti juuri Classic saa Niemelän luovuuden kukkimaan, sillä varsinkin viime viikon ottelussa Niemelä oli pelin kiistaton hahmo.

Pitkävartinen Jere Niemelä linkoaa pallon kohti Classic-maalia ja maajoukkuesentteri Eetu Sikkinen peittää laukauksen maalausmaisessa tilanteessa. Peittäminen kannattaa, sillä Niemelä on eniten maaleja tehnyt puolustaja miesten liigassa. Kuva: Anssi Koskinen

Raatarila suitsutti nuorukaista.

– Jos puhutaan pelkästään Jerestä niin ei Suomessa oikein ole tuollaisia rightin puolen puolustajia tuollaisella pääkopalla, kun ei kylmää yhtään. Onhan hän uniikki yksilö.

Niemelä on takonut pakin paikalta reippasti yli pisteen per peli. Viime kaudella hän iski 24 peliin tehot 14+11, mutta nyt samassa ottelumäärässä pistesaldo on 18+16. Puolustajalle tehot eivät kerro kaikkea, mutta merkitys TPS:lle on joka tapauksessa valtava.

Onko kyseessä jopa liigan paras puolustaja tällä hetkellä?

– Sanon, että ainakin hyökkäyssuuntaan hän on paras. Jos puhutaan yleisesti puolustajista, niin sanoisin, että hän on yksi parhaista ja pelkästään hän itse määrittää sen kuinka hyvä hänestä lopulta tulee. Väitän, että jokainen ottaisi hänet joukkueeseensa ja hyökkäyssuuntaan hän on sarjan paras puolustaja, Raatarila sanoitti.

Paalupaikka

TPS lähtee siis varmuudella kärkipaikalta lauantain runkosarjan päätöskierrokselle. Nokian KrP:n tilanne on vielä auki, sillä joukkue kohtaa tiistai-iltana Oilersin. Tällä haavaa runkosarjan voitosta kamppailee vielä neljä joukkuetta.

TPS:lla on 73 pistettä kasassa, Classicilla 72, Happeella 70 ja KrP:lla 69. KrP:n tiistain peli määrittää paljon loppukierroksen lähtökohtia, mutta päätöskierroksen Classic-KrP:ssa on erittäin herkulliset panokset. Sen voittaja ei silti välttämättä voita runkosarjaa, sillä jos TPS kaataa Oilersin lauantaina varsinaisella peliajalla, on se runkosarjan voittaja.

– Kyllä sillä on iso merkitys, että runkosarjan voitto on omissa käsissä. Siinä ei tarvitse muiden tuloksia miettiä, vaan pystyy omalla tekemisellä vaikuttamaan lopputulokseen. Se tuo tietynlaisen rauhan tilanteeseen, että kaikki lähtee omasta toiminnasta ja homma on omissa käsissä, Raatarila linjasi.

TPS ilman Niemelää:
26.01.2023 EräViikingit – TPS 4-9 3p
28.01.2023 TPS – SPV 5-6 0p
29.01.2023 TPS – OLS 4-3 VL 2p
03.02.2023 TPS – Nokian KrP 5-6 rl 1p
05.02.2023 LASB – TPS 2-11 3p
10.02.2023 TPS – LASB 8-0 3p
11.02.2023 Jymy – TPS 3-5 3p
17.02.2023 TPS – Happee 3-7 0p

TPS ilman Niemelää:
Pisteet: 15/24
Pisteprosentti 62,5%
Pistekeskiarvo: 1,88/ottelu

TPS Niemelän kanssa:
Pisteet: 58/72
Pisteprosentti: 80,5%
Pistekeskiarvo: 2,41/ottelu