Ennakko: TPS tarvitsee kotivoiton nelospelistä – pystyykö KrP jatkamaan siitä mihin viime ottelussa jäi?

Juuso Ahola väläytteli kakkospelissä. KrP kaipaisi kakkoskentältään edelleen parempaa panosta. Kuva: Esa Takalo

TPS on kotivoiton tarpeessa perjantaina. Kuva: Esa Takalo

TPS ja Nokian KrP kohtaavat neljännen kerran finaalisarjassa perjantaina 21.4. klo 18.30 Turun Kupittaalla. KrP johtaa sarjaa voitoin 2-1.

Fläppi:

Nokian KrP tuli jälleen kolmospeliin melko kohmeisesti. Oikeastaan se pääsi vähän tuurillakin peliin mukaan iskemällä ensin kaksi helppoa maalia avauserässä, ja kakkoserässä ote kääntyi sille osin siksi, että se pääsi ylivoimalle kahdesti peräjälkeen. Joka tapauksessa se oli yli puolet tiistain pelistä parempi osapuoli, ja hallitsi varsinkin pallollista peliä kahdessa viimeisessä erässä. KrP:n valmennukselle voi antaa posia erinäisestä reagoinnista sarjan sisällä. Peleissä se on muuttanut oikeita asioita, ja myös ketjumuutokset ovat toimineet sen eduksi ainakin toistaiseksi.

Loppulukemista 7-3 huolimatta KrP ei itse asiassa vienyt maaliodottamaa nimiinsä mitenkään merkittävästi. Se osui lopulta melko kaukaa useamman kerran. KrP kuitenkin osasi käyttää kolmospelin omat hetket hyväkseen, sen pää kesti lopulta hyvin tiukat paikat. Se tylsytti ja väsytti TPS:n pallonhallinnalla, ja pelasi erinomaisesti johtoasemassa kolmoserässä. Hienosta kotivoitosta huolimatta ilmoille jäi vielä kysymyksiäkin tulevaa ajatellen.

TPS:n hyvä 2-0-alku Raholassa kääntyi murheelliseksi tappioksi loppua kohden. Avauserä oli siltä kiistatta vahva ja muutama minuutti kakkoserän alusta, jolloin se pääsi vielä kertaalleen johtoon. Hyvässä alussa on tietysti seikkoja joita voi ottaa tulevaan mukaan, mutta toisen ja kolmannen erän hyytyminen ei ollut hyvä signaali.

Lopulta vain kahden jäähyn ei pitäisi sekoittaa pakkaa noin pahasti, vaikka mukana oli Laineen pidempi henkilökohtainen jäähy. KrP selvisi omasta vastaavanlaisesta tilanteesta eri hyvin kakkospelissä. TPS ei toipunut. Vaikka Tepsiä on ansiosta kiitelty puolustuspelistä, oli tiistaina näkyvissä hiukan löperöä puolustus-/peittopeliä, ja osa KrP-pelaajista päästettiin laukomaan liian helposti. KrP teki myös neljä maalia erilaisista sisäänlyönneistä ja vapareista, joka oli osin sen hyvyyttä, mutta neljä on liikaa yhteen peliin. TPS:n pelaaminen tappioasemassa ei ollut kovin vahvaa, ja sen vahvuuksilla pitäisikin päästä pelissä johtoon aikaisessa vaiheessa, jonka se toki tekikin.

Mentaliteetti:

KrP on ollut lopulta melko vahva henkisesti. Se on noussut tappiolta kaikissa peleissä, ja voittanut kaksi viimeistä peliä. Joukkueella karkaa ajoittain fokus esimerkiksi tuomaritoimintaan, mutta avauspeliä lukuunottamatta KrP on lopulta ollut tässä asiassa TPS:aa edellä. Vapauttiko varsinaisen peliajan voitto joukkuetta entisestään?

TPS:n pitäisi olla tällä saralla vahvempi, mutta varsinkin kolmospelissä se lähti liiaksi mukaan tuomarikritiikkiin, ja sai sekoitettua omaa peliään siinä samalla. Kolmoserässä se oli kahden maalin takaa-ajossa ylivoimalla, mutta ei onnistunut tulemaan tasoihin. KrP on käyttänyt tällaiset saumat paremmin hyväkseen.

Ketju vs. ketju:

KrP:n ykkönen jatkoi vahvoja otteitaan tiistaina. Se osui kolmesti 5v5-pelissä, eikä päästänyt yhtään maalia TPS:n ykköstä vastaan. Kentällisen tasapaino on ollut hyvä ja pallollinen peli vahvaa. Eemil Ukkonen on vahvistanut oman pään peliä. Tepsin ykkönen ei ole oikein pärjännyt viime peleissä KrP:n ykköselle. Kolmospelissä se sai hiukan enemmän palloa, mutta tehot puuttuivat nyt kokonaan. Saa nähdä mitä kentällisen peliin tuodaan lisää seuraavaan peliin, eli muutetaanko jotain?

Kakkoskenttien pelissä KrP on edelleen ollut heikompi osapuoli. Kolmospelissä kakkonen sai jonkin verran onnistumisia, mutta taitopelaajia vilisevä viisikko oli kiistatta vaikeuksissa varsinkin alussa. Olli Arkkila sai viisikosta vakipaikan, ja sopii hyvin kentällisen peliin. TPS:n kakkonen on ollut joukkueen selkeästi parasta antia sarjassa tähän asti. Se on hyvin roolitettu kokonaisuus, ja esimerkiksi Olli Laineen poissaolo näkyi sen esityksissä heti minuusmerkkisenä suorittamisena.

Kolmoskenttien pelissä nähtiin sarjan ensimmäinen maali, kun TPS:n Aleksi Ahokas avasi maalihanat avauserässä. Voi sanoa, että TPS:n kolmonen oli kolmospelissä edellä, vaikka maalit menivät vain 1-0. KrP:n kolmonen on muodostunut ”farmiksi” josta haetaan vauhtia, sillä Kim Hyrkkönen ja Morics Krumins ovat molemmat pudonneet sinne kakkosesta. Kolmoset pelaavat melko vähän, joten maali sinne tai tänne on olennainen asia. KrP:n kolmoselta odotettin, että se olisi TPS:n kolmosen edellä, mutta näin ei ole toistaiseksi ollut ainakaan kiistattomasti.

Juuso Ahola väläytteli kakkospelissä. KrP kaipaisi kakkoskentältään edelleen parempaa panosta. Kuva: Esa Takalo

Erikoistilanteista ja maalivahtipelistä:

Erikoistilanteissa KrP oli lopulta parempi tiistainakin. Se osui kerran kahden ylivoiman aikana, kesti yhden alivoiman, kesti pitkän 5v6-pelin nollilla ja osui kerran tyhjiin. Kääntäen TPS:lla on mietittävää tällä saralla. Se on missannut paikkoja sarjassa niin ylivoimalla kuin rankkareidenkin osalta.

Maalivahtipeli heilahti kolmospelissä todella vahvasti KrP:n eduksi. Oskari Fäldenille upposi maaleja liiaksi varsinkin kaukaa. Miro Tuomala oli taasen erittäin varma ja vakuuttava KrP-maalilla. TPS:n veskaritilanne on siitä kiintoisa, että Olli Kuisma on erinomainen kirittäjä Fäldenille. Toista samanlaista peliä ei oikein voi tulla tässä sarjassa.

Muut nostot:

Ennen finaaleita on harmiteltu katsojamääriä. Kolme peliä ovat kuitenkin vetäneet paikan päälle jo yli 3900 katsojaa. Turun nelospeliin voi ihan realistisesti odotella yli 2000 katsojaa. Tällöin päästäisiin jo 6000 katsojan tuntumaan sarjassa. Jos ihan seiskapeliin asti mennään niin edessä on ”Superfinaali” Tampereen Hakametsässä.

Finaaleissa pisteille on päässyt yhdeksän KrP-pelaajaa ja 10 TPS-pelaajaa. Pörssikärjen ovat miehittäneet kolmen pelin jälkeen varsinkin KrP:n ykköskentän pelaajat.

Finaalien pistepörssin top5 ennen nelospeliä:

1. Joona Rantala, KrP 2+4=6
2. Joonatan Kovanen, KrP 2+3=5
3. Mikko Hautaniemi, TPS 4+0=4
4. Mikko Laakso, KrP 2+2=4
5. Nico Jonaeson, KrP 3+0=3

Ennuste:

Jos KrP pystyy jatkamaan siitä miten se pelasi tiistain kaksi viimeistä erää, on se voittaja myös perjantaina. Joka tapauksessa esimerkiksi sen avauskymppi oli sen verran vaikea, että aivan varmaksi ei voi sanoa minkälainen KrP nähdään milloinkin kaukalossa. Alkuja joukkueen olisi syytä parataan huomattavasti. Nyt sen pitäisi myös kestää ”ennakkosuosikin asemaa”, jota se ei osannut käsitellä sarjan avauspelissä.

Spartalaismainen TPS osoitti heikkouden merkkejä kolmospelissä. Se ei enää pysynyt KrP:n kyydissä, ja vähän samaa oli ilmoilla jo kakkospelissä. Nyt välipäiviä on sentään yksi enemmän. Jos TPS:aa on kehuttu tuloksen maksimoinnista, niin kahdessa viime pelissä tulosta on maksimoinut KrP.

Nelospelissä KrP ottaa kolmannen voiton tasapainoisella esityksellä, mitä siltä ei ole vielä nähty 60 minuutin mitassa.

TPS-KrP perjantaina 21.4. klo 18.30 Turun Kupittaalla. Ruudun studiolähetys alkaa klo 18.00.