Salibandyliiton uusi organisaatio on valmis – ”Talousseurannan kehittäminen on yksi merkittävä kehityskohde”

Liiton uusi organisaatiokaavio. Kuva: salibandy.fi

Liiton uusi organisaatiokaavio. Kuva: salibandy.fi

Viime viikolla kerrottiin, että Salibandyliitosta vähenee 4,5 henkilövuotta niin sanottujen muutosneuvotteluiden myötä.

Keskiviikkona liitto tiedotti organisaatiomuutoksista. Aiemmin toiminnan sektoreita oli kahdeksan, mutta jatkossa kuusi. Uusia sektoreita ovat:

– Toiminnanjohto ja kaupalliset asiat
– Talous, hallinto ja vaikuttaminen
– Viestintä
– Alueet ja kehittäminen
– Valtakunnallinen kilpailutoiminta
– Huippu-urheilu

Suurin organisatorinen muutos on kilpailutoiminnan jakautuminen valtakunnallisiin (Valtakunnallinen kilpailutoiminta) ja alueellisiin sarjoihin (Alueet ja kehittäminen). Jälkimmäisellä sektorilla on nyt kaksi kehittämispäällikköä. Seuratoiminta ja harrastaminen oli aiemmin omana sektorinaan, mutta nyt oleellisena osana Alueet ja kehittäminen -sektoria.

Viestintäsektoriin kuuluu jatkossa monipuolisen sisällöntuotannon ja mediasuhteiden lisäksi myös tapahtumatuotannot, asiakaspalvelu ja sähköiset järjestelmät.

– Myös muita tarkennuksia sektoreiden vastuisiin on tullut. Talousseurannan kehittäminen on yksi merkittävä kehityskohde. Lisäksi joidenkin toimihenkilöiden tehtäväkuviin tulee muutoksia. Uudistuksilla on haluttu selkeyttää vastuita ja tiivistää organisaation sisäistä yhteistyötä. Suunnitteilla on säännöllisiä kokoontumisia, jotta vältetään ”siiloutumista” ja varmistetaan toiminnan tehokkuus, toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta viesti tiedotteessa.

Liiton uuden organisaation parempia havainnekuvia lisää liiton sivuilla

Teksti: pääosin Salibandyliiton tiedotteesta