SM-hopeajoukkueen ensi kauden koko ryhmä julki – ”Aktiivisesti emme enää vahvistuksia joukkueeseemme hae”

KrP-runkoon ei tullut isompia muutoksia. Kuva: Anssi Koskinen

KrP-runkoon ei tullut isompia muutoksia. Kuva: Anssi Koskinen

Nokian KrP:n salibandykausi päättyi hopeamitaleihin seitsemännen finaalin tappion jälkeen. Kaudelle 2023-24 joukkueeseen ei tule suuria muutoksia.

Aiemmin julkaistiin jo joukko lähtijöitä, ja kerrottiin uusina tulijoina maalivahti Roni Tuononen sekä puolustaja Konsta Aro. Joukkueen manageri Marko Salmela kertoi seuran tiedotteessa, että tässä vaiheessa vielä nykyryhmään päästäkseen pitäisi olla jo todella kovatasoinen pelaaja.

– Meillä on pitkään ollut jo laadukas joukkue, jolla olemme olleet mitaleilla kolmena kautena peräjälkeen, menestyksen ollessa nousujohteista. Tämän vuoksi emme kokeneet tarpeelliseksi lähteä tekemään mitään suuria muutoksia joukkueeseen, jonka laadukas runko on pysynyt jo yhdessä pitkään.

– Tämän kauden runkosarjan voitto huolimatta kauden aikana vaivanneista erinäisistä kokoonpanohuolista, sekä seitsemännessä finaalissa ratkennut finaalisarja osoittivat sen, että tällä joukkueella voimme hyvillä mielin taistella mestaruudesta jatkossakin, ja täten teimme ainostaan muutamia pieniä viilauksia joukkueeseen leventämällä maalivahtiosastoa F-liigassa tasonsa todistaneella Roni Tuonosella, sekä tuomalla muutaman uuden juniori-ikäisen pelaajan edustusjoukkueseen taistelemaan peliajasta ja kehittymään.

– Lähdemme siis tulevalla kaudella tutulla porukalla tekemään töitä, ja ottamaan sitä viimeistä tarvittavaa askelta kohti mestaruutta, joka on joukkueen ainoa tavoite tulevalla kaudella. Usein toki salibandyssä liikehdintää siirtomarkkinoilla kesän aikana voi tapahtua, ja mikäli tarjolle sattuisi tulemaan vähintään lähes maajoukkuetason pelaaja, pidämme tilanteen sen suhteen vielä avoimena, mutta aktiivisesti emme enää vahvistuksia joukkueeseemme hae, Salmela sanoitti.

Nokian KrP kaudella 2023-2024:

Maalivahdit:
#22 Miro Tuomala
#32 Roni Tuononen (Oulun Luistinseurasta)
#95 Miki Saarinen

Puolustajat:
#5 Konsta Aro (Porin Karhuista)
#10 Topias Simonen
#14 Jarno Laukkanen
#33 Jere Mattila
#42 Olli Arkkila
#76 Eemil Ukkonen
#77 Miska Mäkinen
#88 Nico Jonaeson
#92 Luka Ainoa

Hyökkääjät:
#9 Joonatan Kovanen
#16 Kim Hyrkkönen
#39 Valtteri Viitakoski
#44 Mikko Laakso
#50 Oskari Tenho
#61 Lauri Alkki
#64 Saku Mäkimarttunen (P22-junioreista)
#70 Joona Rantala
#71 Simo Paulaharju
#72 Henri Johansson
#79 Juuso Ahola
#97 Jorens Malkavs (P22-junioreista)

Kesäringissä mukana:
Roope Riskilä
Teemu Halmela
James Tainio
Elias Partanen

Valmennus:
Janne Kainulainen, päävalmentaja
Pauno Kajoksinen, valmentaja
Ilja Pantzar, valmentaja
Eeli Halonen, fysiikkavalmentaja