Viisi kysymystä: Miten ulkomaalaispelaajat näkyvät valmennusarjessa, Jarmo Eteläaho?

Jarmo Eteläaho on toiminut pitkään Nurmon Jymyn peräsimessä. Kuva: Juha Käenmäki

Jarmo Eteläaho on toiminut pitkään Nurmon Jymyn peräsimessä. Kuva: Juha Käenmäki
Pääkallon kesäisessä audiohaastattelusarjassa kysytään viisi kysymystä miesten F-liigan ensi kauden päävalmentajilta.

Konseptin mukaisesti kysymyksiä on kaikkiaan viisi ilman niin kutsuttuja lisäkysymyksiä. Haastatteluissa on lähtökohtaisesti eri kulmat, mutta vakiokysymyksenä tentataan sitä, että kenet valmentaja ottaisi joukkueeseensa ulkopuolelta, jos se olisi vain suinkin mahdollista.

Nurmon Jymyn pitkäaikainen päävalmentaja Jarmo Eteläaho vastaili Pääkallon kesäuteluihin Pohjanmaalta käsin. Jymyssä puhaltelee jonkin verran muutoksen tuulia viime kauteen nähden, ja mukana nähdään ensimmäiset ulkomaalaisvahvistukset. Miten se näkyy Eteläahon valmennusarjessa, ja kuka mahtaa ilmentää parhaiten aikoinaan lanseerattua junttihurmosta?

Haastatteluiden julkaisuajankohta on aina maanantaisin ja perjantaisin. Haastatteluista tulee uutisnosto Pääkallon sivuille ja haastattelut on kuunneltavissa Pääkallon podcastit-tililtä Spotifysta ja Itunesista ja itse artikkelista Soundcloudin kautta tai Soundcloudin kautta suoraan.