Nieminen pelasi viimeisen maaottelunsa MM-finaalissa: ”Olen kyllä ylpeä itsestäni”

Krista Niemisen maajoukkueura päättyi Ruotsi-tappioon. Kuva: Henri Keränen/salibandy.fi

Suomi jäi salibandyn naisten MM-finaalissa Ruotsin jalkoihin lopulta lukemin 4-6 ja Ruotsi pääsi juhlimaan kultaa Singaporessa.

Ottelun alku oli sinivalkoisille painajaismainen. Ruotsi osui kolmesti avauskympillä, ja kolmesti vielä toisella kympillä. Tätä eroa Suomi ei saanut kahdessa erässä kurottua kiinni.

– En osaa yhtään sanoa miksi startti oli niin huono. Oltiin hyvin valmistautuneita ja tiedettiin, että Ruotsi tulee kovaa alkuun. Näytti siltä, että oltiin vähän pelokkaita siinä alussa. Se voi olla yksi syy. En osaa tarkkaa analyysia kertoa tässä vaiheessa, maalivahti Krista Nieminen arvioi pelin jälkeen puhelimen välityksellä.

Niemisen rooli ei ollut helppo ottelussa. Hän aloitti penkiltä, mutta Noora Vuorela vaihdettiin jo 10 minuutin pelin jälkeen pois maalilta, kun Ruotsi johti peliä 3-0.

– Yritin vain tehdä parhaani siinä kohtaa. Olin kyllä varautunut. Kaikkeen pitää varautua. Valmistauduin ihan samalla tavalla kuin olisin valmistautunut pelaamaan.

– Se eka erä oli tosi vaikea koko joukkueelta. Ei ehkä itsekään ollut ihan parhaimmillaan siinä.

Miten valmennus viesti teille avauserän jälkeen, kun tilanne oli 6-0?

– Kopissa käytiin läpi sitä, että me osataan ne jutut, joita meidän pitää tehdä ja meidän pitää vain uskoa siihen meidän omaan tekemiseen. Se oli se viesti mikä annettiin. Ei siellä mitään hokkus pokkus -temppuja tullut.

Finaaliin asti Suomi esitti hyviä otteita. Kokenut Nieminen näkee, että Suomi on kehittynyt isossa kuvassa.

– Tätä peliä lukuunottamatta pallollinen peli on mennyt eteenpäin. Yhtenä positiivisena asiana voin sanoa sen, että se välierä on ollut meille aiemmin vaikea peli, mutta eilen oltiin kyllä aika suvereeneja siinä. Vielä antaa odottaa se suurin palkinto, mutta mun mielestä on koko ajan menty eteenpäin joukkueena.

Finaalipeli oli samalla Niemisen uran viimeinen Suomen paidassa. 36-vuotias Sveitsissä pelaava maalivahti edusti Suomea MM-tasolla ensi kerran Sveitsissä vuonna 2019.

– On ollut aina kunnia edustaa Suomea ja pukea Suomi-paita päälle, Nieminen aloittaa ja jatkaa.

– Olen kyllä ylpeä itsestäni, että taistelin itseni tänne vähän vanhemmalla iällä ja pääsin pelaamaan kolmet arvokisat. Pääsin pelaamaan Uppsalassa finaalissa ja tänäänkin, vaikka se eka erä oli vähän epäonninen. ja sitä kautta itsekin pääsi askiin. Olen ylpeä itsestäni ja siitä urasta minkä olen tehnyt.

Lue myös:

Pääkallotodistus: Ei armoa – koko joukkueelle jäi parannettavaa MM-finaalista
Kapteeni Kauppi: ”Olisi typerää sanoa, että olisin mitään muuta kuin pettynyt omaan suoritukseen”
Päävalmentajana lopettanut Kurronen: ”Tämä on kipein tappio, jonka olen koskaan kokenut”