Lammin ajan Oilers on noussut liigan ykkössuosikiksi, mutta kärsii vanhasta ongelmasta: ”En osaa vastata sulle”

Esport Oilers on pelannut vuonna 2024 21 peliä ja hävinnyt niistä vain yhden. Kuva: Esa Jokinen

Esport Oilers otti tällä kaudella runkosarjan voiton pitkän tauon jälkeen.

Runkosarjan jälkeen voittokulku on ollut vankkaa. LASB kaatui puolivälierissä odotetusti. Indiansin piti olla kovempi pala, mutta Oilers johtaa välieräsarjaa jo 3-0.

Varsinkin Indiansia vastaan on näyttänyt siltä, että Oilers on onnistunut sekä tylsyttämään Indiansin vahvaa pallollista peliä että soveltamaan omia vahvuuksiaan pelistä toiseen.

– Tuntuu, että nää kaikki kolme peliä on mennyt meidän käsikirjoituksen mukaan ja ollaan saatu riisuttua Heimon vahvimmat aseet pois. Kääntäen ollaan onnistuttu myös ihan kohtuullisesti meidän omissa asioissa. En puhu täydellisestä, mutta nimenomaan koen, että Indiansin vahvuudet on saatu toistaiseksi riisuttua hyvin pois, Oilersin päävalmentaja Aleksi Lammi arvioi.

Oilers on ollut vuosia vaarallinen suorissa hyökkäyksissä ja käännöissä. Puolustuspelin osalta sitä ei ole voinut kehua, päinvastoin, mutta tällä kaudella se osa-alue on toiminut selkeästi paremmin.

– Näen, että se on monen tekijän summa. Ensinnäkin kaikki lähtee sitoutumisesta puolustuspeliin. Ei olla oltu aikaisemmin riittävän nöyriä siinä. Perusasioita on jumpattu läpi kauden ja sen suhteen rima on laitettu tiukalle. Se on tuonut tuloksia. Pelaajat ovat itsekin nähneet, että kun pidetään tiukasti peruasioista ja peruslainalaisuuksista kiinni, niin se tuo tuloksia. Se helpottaa meidän valmennuksenkin tehtävää vaatia.

– Tärkeä asia on se, että meillä on pallottomassa pelissä erilaisia rytmejä. Puolustuspään puolustuspelissäkin pystytään olemaan aktiivisempia, ja vähän passiivisempia. Sama koskee hyökkäysalueen puolustuspeliä. Sitä kautta ollaan pystytty mukautumaan hyvin vastustajan mukaan. Ei ole vain se yksi moodi pallottomassa pelissä, vaan siihen on lisää variaatioita, Lammi avaa.

Näyttäisi, että kauden 2023-24 Oilers nimenomaan sopeutuu hyvin vastustajaan kuin vastustajaan, ja se on näkynyt tulostasossa. Juuri pallottoman pelin monipuolisuus on ollut siinä merkittävässä roolissa.

– Se tuo meille sen valttikortin, että jos kaveri haluaa jäädyttää pelin, niin me pystytään menemään ylhäältä, ja on mentykin. Varmasti monia muita vastustajia paremmin uskalletaan ja pystytään karvaamaan ylempää ja olemaan aktiivisia. Jos peli kutsuu sitä niin pitää ottaa paketti vähän tiiviimmäksi ja mennä maltillisesti iholle kiinni, jota ollaan esimerkiksi tässä Indians-sarjassa näytetty, Lammi sanoo ja muistuttaa, että joukkue on ottanut vasta kolme voittoa sarjassa.

Valmennus

Lammi otti Oilersin päävalmentajan paikan vuoden 2023 alussa Heikki Luukkosen saatua potkut. Viime kauden parhaaksi saavutukseksi jäi Classicin pudottaminen puolivälierissä voitoin 4-0. Tälle kaudelle valmennusryhmään tuli uusvanhana tekijänä mukaan Espoossa paljon voittanut ja maajoukkuetasolla meritoitunut Akseli Ahtiainen.

Ahtiaista on paikoin julkisesti nostettu jopa merkittävimmäksi tekijäksi Oilersin menestykseen. Lammi haluaa korostaa koko tiimin kokonaispanosta.

– Koen, että ”Aksu” on tuonut meidän tekemiseen omalta osaltaan tiettyä jämäkkyyttä. Meillä on aika paljon samanlaisia ajatuksia pelaamisesta ja valmentamisesta ylipäätään. Hän on tuonut päävalmentajan roolissa olevalle yhden lisätyökalun lisää. Aksu on ollut ”suomisählypiirien” ulkopuolella jonkin aikaa, niin häneltä löytyy myös erilaista ajattelua siitä miten pelaamista voisi lähestyä. Koen, että sekin on asia, minkä hän on tuonut tähän.

– Samaan hengenvetoon totean, että vaikka ei mitään pois Aksulta, niin muiden valmennusryhmän jäsenten Mika Väisäsen ja Jussi Sihvosen nimiä turhan harvoin nostetaan missään esille. Kyllä tässä ihan tiiminä painetaan hommia ja päävalmentajana katson isoa kuvaa. Köydet ja narut on lopulta meikäläisen päätettävissä, mutta Aksu on tuonut jämäkkyyttä ja uutta lähestymistapaa, Lammi puntaroi kokonaiskuvaa.

Oilersin palloton peli on ollut vakuuttavaa tällä kaudella. Kuva: Esa Jokinen

Lammi kertoo myös, että Ahtiaisen vastuulla on ollut eritoten alivoimapeli sekä tietyt asiat puolustuspelissä.

– Aksun vastuulla on alivoima ja tiettyjen asioiden tuominen tuohon meidän puolustuspeliin. Ne ovat olleet hyviä viilauksia ja ehkä ne on olleet sellaisia, että pallottomassa pelissä ei olla enää yhden kortin varassa. Aiemminkin on karvattu ylhäältä, mutta siihenkin on saatu erilaisia variaatioita.

– Välillä tulee ulkoapäin annetuista kommenteista sellainen kuva, että Ahtiainen on vienyt jämäkkyyden ja vaatimustason uudelle tasolle, mutta kyllä sitä koko valmennustiimi tässä yhdessä vaalitaan, Lammi linjaa.

Oilers ja loukkaantumiset

Oilersilta on jälleen kevään edetessä kadonnut useita pelaajia kokoonpanosta loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi. Tämä on ollut joukkueen ongelmana lähes jokaisena keväänä viime vuodet.

– Osaltaan on kyse huonosta tuurista, mutta en halua mennä pelkästään sen taakse. En osaa vastata sulle, että mistä meidän loukkaantumiset johtuu. Sitä ollaan tässä itsekin pohdittu. Aika epäonnisia seuraamuksia tuossa on nyt ollut.

Lammin mukaan kyse on ollut sekä loukkaantumisista että sairasteluista. Viime peleistä poissa ovat olleet muun muassa Rasmus Kainulainen ja Heikki Iiskola, joiden lisäksi muiden poissaolijoiden lista on elänyt pelistä riippuen.

Tämän kauden osalta poissaolot eivät ole syöneet Oilersin terää yhtä vahvasti kuin aiempina vuosina.

– Tuntuu, että Oilersista on puhuttu aiemmin, että on vähän löyhä pelitapa ja taitavat yksilöt. Koen, että nyt meillä on aika selkeä peli-identiteetti. Runkosarjassa meidän tasoinen joukkue pystyy keskittymään aika vahvasti oman pelin kehittämiseen vastustajasta riippumatta, ja se on ollut meidän lähestymistapa läpi runkosarjan.

– Pudotuspeleissä kun on lähdetty pelaamaan kunnon pietiteetillä vastustajaa vastaan, niin kyllä se kertoo siitä, että meillä on selkeä pelisuunnitelma ja sitä meidän pelaajat pystyvät toteuttamaan. Jos yksi tai useampikin pelaaja on tippunut avainrooleista, niin homma ei ole mennyt täysin sekaisin. Paikkaajat ovat pystyneet kantamaan roolin oikein mallikkaasti, Lammi arvioi.

Sarja on katkolla lauantaina Espoon Metro Areenalla. Lammin mukaan pelipaikkaa ei ole Oilers-leirissä juurikaan mietitty, eikä hän usko sen vaikuttavan Indiansiinkaan. Itse pelin suhteen hän odottaa siirtoa Indians-leiristä.

– Lähdetään nöyrin mielin, mutta hyvällä itseluottamuksella. Tiedostetaan se, että yhtään mitään ei olla vielä tässä sarjassa voitettu. Ekat kolme peliä on menty meidän käsikirjoituksen mukaan. Kaveri on tehnyt pieniä viilauksia, mutta me ollaan pystytty reagoimaan niihin otteluiden sisällä ja ehkä jo ennen pelejäkin. Koen, että on Indiansin aika ottaa seuraava siirto ja me pähkäillään mikä se on. Mietitään siihen sitten vastalääkkeet.

– Meidän näkövinkkelistä ensimmäinen juttu on pitää kiinni siitä, että edelleen puolustetaan tiiviistä ja ollaan valmiita sitoutumaan siihen. Koen, että toistaiseksi on ihan riittävästi pystytty luomaan laadukkaita maalintekopaikkoja.

Indians-Oilers lauantaina klo 18.30 Espoon Metro Areenalla.