Täystyrmäys finaalissa – Classic nollasi TPS:n

Juulia Kataja piti harvinaisen nollapelin naisten finaaleissa. Kuva: Anssi Koskinen

TPS emännöi sunnuntaina Tampereen Classicia naisten toisessa finaalipelissä.

Avauserässä nähtiin yksi maali, kun Suvi Hämäläinen vei vieraat johtoon. Toisessa erässä Elli Kylmäluoma lisäsi Classicin johtoa yhdellä maalilla. Ennen viimeistä kymppiä Hämäläinen iski ottelun toisen maalinsa, ja Classic lähti hyvistä asetelmista päätöskympille. Viimeisellä vitosella nähtiin vielä Veera Vileniuksen kaksi osumaa tyhjiin, joten Classic voitti pelin 5-0.

Ottelun pistesankarina kunnostautui Hämäläinen (2+2), mutta maalivahti Juulia Kataja nappasi pelissä myös harvinaisen nollapelin. Torjuntoja kertyi yhteensä 20.

Molemmat joukkueet ovat voittaneet finaalisarjassa vieraissa ja tilanne on 1-1. Sarja jatkuu jo maanantaina Classicin kotiluolassa.

Naisten liigakarsinnoissa pelattiin ratkaisevat viidennet pelit. O2-Jyväskylä otti kotonaan vakuuttavan 5-2-voiton ja jatkaa sen myötä F-liigassa myös ensi kaudella. Toisessa pelissä Welhot kaatoi Jokerit Helsingissä maalein 5-3, joten sekin jatkaa ensi kaudella liigatasolla. Molemmat sarjat päättyivät liigajoukkueiden hyväksi voitoin 3-2.