Salibandyn seuraajat tuskailevat aika ajoin lajin tilastoinnin kanssa. Varsinkin pelaajakohtaiset- sekä yleiset historiatilastot ovat usein hankalasti löydettävissä ja kaivettavissa.
Vuonna 2000 syntynyt Felix Persyn pelaa Oulun Luistinseurassa, mutta hän pääsee debytoimaan Belgian maajoukkueessa tulevissa MM-karsinnoissa. Aluksi nuorukainen heitti ehdotuksen vitsillä, mutta pian siitä tuli oikea tavoite.
Erotuomaripäällikkö Jukka Parviainen jää pois Salibandyliiton palveluksesta yhteisellä sopimuksella. Hänen viimeinen työpäivänsä on tiistaina 23.1.2018.
Ruotsalaislehti Innebandymagazinetissa kerrottiin keskiviikkona, että salibandyn sääntöihin on tulossa muutoksia ensi kaudeksi. Säännöt astuvat voimaan ensi vuoden heinäkuussa.
Keskiviikkona Mosahallissa pelattu EräViikinkien ja Classicin välinen A-poikien salibandyn SM-sarjan ottelu päättyi todella harvinaisiin lukemiin varsinaisen peliajan jälkeen, kun ottelu oli 60 minuutin jälkeen 0-0.
A-poikien SM-sarjaa on pelattu kahdeksan kierrosta ja taulukko näyttää todella tasaiselta. Pääkallo.fi haastatteli jälleen yllättäneen SPV:n päävalmentaja Ville Manneria alkukauden osalta.
Hämeenlinnan Steelersin miehillä on ollut vaikea kausi Salibandyliigassa, mutta sen sijaan seuran A-nuorilla peli kulkee mainiosti. Teräspojat johtavat tällä hetkellä SM-sarjaa.
Budget Sport, Fat Pipe ja Icehearts ovat lanseeranneet yhteistyössä sarjan hyväntekeväisyystuotteita, joita myydään tällä hetkellä ensiksi mainitun myymälöissä.