Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
30
Isoilla liigaseuroillahan ei edustusjoukkueen kauden päättyminen tai pelaamattomuus ole se isoin taloudellinen haaste. Suurimmalla osalla Suomen isoimmista seuroista maksut vuoroista, mahdollisista työntekijöistä ynnä muista juoksevista kuluista menevät edelleen normaaliin tapaan. Mikäli näissä seuroissa ne laskujen maksajat, eli harrastajat, lyövät maksuhanoja kiinni kun ei maksuille tule mitään vastinetta, niin se on se todellinen haaste. Lisäksi jos talous muuten sakkaa ja isoja sponsoreita kaikkoaa se tietysti vaikuttaa, mutta ei lähellekään niin pahasti kuin harrastajamäärän maksuhalukkuuden/-kyvykkyyden pieneneminen.
 
Viestejä
230
Classicin osalta on muuten ollut yllättävän hiljaista, kun Peltolan vastauksesta sai kuitenkin sellaisen käsityksen että pudotuspelejä oltiin budjetoitu aika pitkällekin. Taitaa noissa valtiontuissa olla Salibandyliigan pudotuspeleissä tulleet menetykset aika pahnanpohjimmaisina kun rahoja aletaan jakamaan.
Classic aloitti Pidä Huolta-kampanjan missä myyvät mm kausikortteja hintaan 468€ :

Valitettavasti koronan aiheuttamat taloudelliset haasteet iskevät myös rajusti seuraamme. Olemmekin ajautumassa tilanteeseen, jossa Classic Familyn junioritoiminta sekä edustusurheilu tarvitsee kaiken mahdollisen tuen, jotta toimintamme olisi turvattu myös tulevaisuudessa.


 
Viestejä
3,325
Nyt on asiantuntijoiden toimesta heitetty paljon ilmaan ajatusta, että Koronaviruksen toinen aalto iskee ensi syksynä/talvena. Oletteko miettineet sen vaikutuksia, jos ensi kausikin jää pelaamatta/kesken?
Ainakin siihen mennessä on varauduttu siihen, että miten toimitaan, jos kausi jää kesken. Ja toki muutenkin yhteiskunta osaa varautua siihen paremmin. Nyt kaikki yllätettiin vähän nilkat kintuissa, ei siksi, että se virus tekee jotain, vaan siksi, että toisin kuin vaikka sikainfluenssan aikaan, yhteiskunta reagoi näin. Minulle on edelleen ihan täysi mysteeri, että miksi tämä COVID-19 on niin paljon pahempi tapaus. Käsittääkseni vieläkään Suomessa ei tähän ole kuollut ensimmäinenkään ihminen, enkä tiedä onko kukaan saanut edes mitään pysyviä vaurioita.
 
Viestejä
230
Minulle on edelleen ihan täysi mysteeri, että miksi tämä COVID-19 on niin paljon pahempi tapaus.
Pakko myöntää, että hämmästelen edelleen ihmisten kyvyttömyyttä hakea itsenäisesti, oikeata tietoa näin modernin tiedonvälityksen aikana...



Käsittääkseni vieläkään Suomessa ei tähän ole kuollut ensimmäinenkään ihminen, enkä tiedä onko kukaan saanut edes mitään pysyviä vaurioita.


Loppuun vielä juttu missä hyvin osoitetaan miksi yhteiskunnat yllätettiin housut kintuissa: How the Virus Got Out
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
48
Minustakin seurojen viestintä on ollut hieman ristiriitaista. Tosin osin varmasti haluavat vain ottaa kaikki liikenevät eurot irti, kun ensi kauden sponsorisopimuksien osalta tilanne on aika epävarma. Esimerkiksi Welhoilla on nyt kampanja "toiminnan jatkumisen turvaamiseksi" vaikka urheilullisesti parhaassa tapauksessa eivät olisi enää pelanneet yhtään peliä tällä kaudella.

Classicin osalta on muuten ollut yllättävän hiljaista, kun Peltolan vastauksesta sai kuitenkin sellaisen käsityksen että pudotuspelejä oltiin budjetoitu aika pitkällekin. Taitaa noissa valtiontuissa olla Salibandyliigan pudotuspeleissä tulleet menetykset aika pahnanpohjimmaisina kun rahoja aletaan jakamaan.
Vaikea kuvitella, että mainitsemiesi Welhojen tai Classicin tai muidenkaan säbäseurojen (tai ylipäänsä urheiluseurojen) ahdinko koskee pelkästään edustusurheilua tai siihen saatavia sponsorieuroja. Valtaosalla seuroista on paljon muutakin toimintaa, johon tällä epidemialla on ollut se suora vaikutus, että toiminnot on jouduttu keskeyttämään. Toimintojen keskeyttäminen aiheuttaa tulojen menetyksiä, jotka puolestaan johtavat siihen, ettei seuroilla ole enää kohta varaa maksaa työntekijöidensä palkkoja, toimitilojensa vuokria ja muita juoksevia kuluja. Tämä voi johtaa lomautuksiin tai jopa irtisanomisiin, ja jos oikein negan kautta haluaa mennä, niin jopa konkursseihin.

Jos mietitään urheiluseurojen järjestämän toiminnan yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, niin näkisin myös urheiluseuroista huolehtimisen tässä kohtaa varsin tarpeelliselta, olipa kyse sitten yksityisestä tai julkisesta rahasta.
 
Viestejä
230
Vaikea kuvitella, että mainitsemiesi Welhojen tai Classicin tai muidenkaan säbäseurojen (tai ylipäänsä urheiluseurojen) ahdinko koskee pelkästään edustusurheilua tai siihen saatavia sponsorieuroja.
Tässä avainkohta. On kaunista puhetta sanoa, ettei "keskeytetyllä pudotuspeleillä ei ole vaikutusta edustusjoukkueen budjettiin" nimenomaan kokonaisuutta huomioiden.

Tämä sikainfluensaa-lievempi-viruspandemia joka laittoi Oy Suomi Ab:n ensimmäistä kertaa poikkeustilaan sitten toisen maailmansodan, tulee olemaan yksi Suomen urheilun historian suurimmista haasteista, ellei jopa suurin haaste, niin urheilullisesti kuin urheiluliiketoiminnan osalta ja jokainen meistä pitää olla valmis kantamaan vastuuta tässä. Ja tähän tarvitaan nettikirjoittelua konkreettisempia tekoja.
 
Viimeksi muokattu:

yyz

Viestejä
187
Lähes joka liigaseurasta sanottiin, että pudotuspelien tuottoa ei oltu edes budjetoitu. Mikä on kestävää touhua noin yleensäkin.
Uskoisin, että ne seurat jotka viime vuosina ovat lähtökohtaisesti aina olleet pleijareissa ovat saattaneet ottaa esim. vain puolivälierät mukaan budjetointiin, koska ovat lähteneet siitä, että niihin ainakin päästään.
Kuinka paljon sitten kukin seura on puolivälieristä budjetoinut saavansa on toinen juttu.
 
Viestejä
48
Ehkä joku Classic on pystynyt laskemaan pudotuspelien varaan, mutta ei muut.
PSS:n Facebookista poimittua:
PSS Liiganaiset järjestävät huutokaupan, jossa kaikki kaudella 2019-2020 käytetyt kotipelipaidat huutokaupataan. Huutokaupan tuotot menevät suoraan Liiganaisten loppukauden menoihin, jotka piti loppukauden pelien lipunmyynnin avulla kustantaa.

Ei ole välttämättä ainoa joukkue ainakaan naisten puolella, jossa näin on tehty.
 
Viestejä
3,325
PSS:n Facebookista poimittua:
PSS Liiganaiset järjestävät huutokaupan, jossa kaikki kaudella 2019-2020 käytetyt kotipelipaidat huutokaupataan. Huutokaupan tuotot menevät suoraan Liiganaisten loppukauden menoihin, jotka piti loppukauden pelien lipunmyynnin avulla kustantaa.

Ei ole välttämättä ainoa joukkue ainakaan naisten puolella, jossa näin on tehty.
Ihmettelin jo playoffien aikaan, että miksei Oilers myynyt vanhoja edustusjoukkueen paitoja pois kun brändiuudistus tuli. Olisin ostanut samantien ainakin yhden paidan.
 
Viestejä
230
Jos ei oteta huomioon tänään ilmoitettua kolmea kuolemantapausta, niin kun tarkastellaan tätä Suomessa ei tähän ole kuollut ensimmäinenkään ihminen-hulabaloota, niin on vaikea kuvitella yhdenkään seuran järjestävän yhteisharjoituksia ennen kesää, varsinkin kun raflat on laitettu kiinni toukokuun loppun asti.
 
Viestejä
179
Tällä hetkellä riskinä on, että alkaako ensi kausi vasta myöhään syksyllä. Koko Suomi tuntuu elävän siinä kuvitelmassa että kesällä kaikki jatkuu kuten ennenkin ja kunhan tässä kuukausi vähän toista sinnitellään. Tämä kevät ja pelkään myöskin kesä on jo hukattu. Jos seurat eivät saa aloitettua uuden kauden toimintaa loppukeväästä heti tämän kauden loputtua, ei rahaa ala tulemaan jäseniltä ja sponsoreilta lisää. Tällöin voi olla mahdoton maksaa valmentajille ja toimistolle palkkoja ja tiloja.
 
Viestejä
92
Tää 468 ekee Ceen kausarista on Vip-kausari. Saa tuntia ennen peliä syödä hyvin ja imee punkkua, olutta, siideriä. Ja erätauoilla sama meininki. Ei huono.
 
Viestejä
48
Tällä hetkellä riskinä on, että alkaako ensi kausi vasta myöhään syksyllä. Koko Suomi tuntuu elävän siinä kuvitelmassa että kesällä kaikki jatkuu kuten ennenkin ja kunhan tässä kuukausi vähän toista sinnitellään. Tämä kevät ja pelkään myöskin kesä on jo hukattu.
Skenaarioita on tällä hetkellä monenlaisia, koska elämme Suomessa epidemian alkuvaihetta. Asiantuntijoiden mukaan epidemian ensimmäinen aalto jatkunee Suomessa 3 kuukautta.

Näin ollen voisi optimistisesti ajatella, että esim. joukkueharjoitukset voisi saada käyntiin elokuun alusta. Mikäli sarjakaudet pyrittäisiin aloittamaan normaaliin aikaan, jäisi väliin vajaa 2 kuukautta. Junnujen SM-karsintoihin osallistuville vieläkin vähemmän.
 
Viestejä
3,325
"Onko olemassa jokin suositus paljonko pitäisi käyttää housuja?"

No henkilökohtainen suositukseni on, että kaksia kerrallaan. Itse pidän alushousuja ja farkkuja; farkkuja vasemmassa jalassa ja alushousuja oikeassa jalassa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös